Helsingin kuntapolitiikan kevät on pyörähtänyt käyntiin aktiivisella keskustelulla Töölönlahden keskustakirjastosta. Keskustelua ovat siivittäneet asiaa kaupunginhallitukselle esitelleet apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen sekä kaupunkisuunnitteluvirasto – kukin omilla näkemyksillään.

Poliitikkojen ja kansalaisten on ollut helppoa ihastua ajatukseen Helsingin keskustaan rakennettavasta kirjastosta, joka useiden puheenvuorojen mukaan vetoaa laajoihin käyttäjäryhmiin ja toimii pelkän kirjastotoiminnan sijaan lisäksi myös ”kansalaisten olohuoneena”. Ongelmana hankkeessa on kuitenkin alusta alkaen ollut se, että keskustakirjaston suunnittelu on edennyt kirjaston uuden konseptin ja toiminnan sisällön pohdinnan sijaan puhtaasti kirjaston sijainti- ja tilaratkaisun vetämänä.

Kukaan ei ole pysähtynyt määrittelemään keskustakirjastolle sen aivan kiistämättä kaipaamaa uutta toiminnallista sisältöä, eli sitä tajunnan räjäyttävää konseptia, jolla kirjasto todella muotoutuisi kansalaisen olohuoneeksi ja toisi koko kirjastotoiminnan 2010-luvulle. Yksityisellä sektorilla yksikään yritys ei ole innokas investoimaan kymmeniä miljoonia euroja ideaan, jonka toiminnallinen sisältö ei ole tarkasti mietitty ja testattu. Juuri näin Helsinki on kuitenkin keskustakirjastohankkeeseen lähtenyt – maltillisetkin arviot rakentamiskustannuksista Töölönlahdelle pyörivät 60 – 80 miljoonan euron suuruusluokassa.

Tällä hetkellä kättä väännetään kaupunkisuunnitteluviraston ja apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen näkemyksen välillä siitä, tulisiko kirjasto sijoittaa Töölönlahdella maan päälliselle kaupungin tontille vai maan alle heti Musiikkitalon taakse. Kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelma on kaupunkiarkkitehtuurin näkökulmasta todella huikaiseva. Kuitenkaan hankkeen eteenpäin vieminen, sijaintipaikasta riippumatta, ei ole järkevää ennen kuin keskustakirjaston toiminnallinen sisältö on suunniteltu tarkkaan kuntalaisten tarpeisiin perustuen.

Toivottavasti keskustakirjasto, joka todella vetoaa laajoihin kävijäjoukkoihin pelkän kulttuurieliitin sijaan, voi toteutua Töölönlahdelle mahdollisimman pian. Keskellä talouslamaa ja keskustelua muun palveluverkon tehostamisesta emme kuitenkaan voi sitoutua yhteenkään hankkeeseen pelkkien hienojen tilasuunnitelmien perusteella, vaan uuden konseptuaalisen ajattelun ja keskustelun tulisi ohjata päätöksentekoa. Tämän lisäksi valtion osallistuminen keskustakirjaston rahoitukseen on tärkeää.

Uusi politiikan vuosikymmen on saatu käyntiin mielenkiintoisella aiheella pääministeri Vanhasen ilmoitettua erostaan joulun kynnyksellä. Keskustan nuori naiskaarti on sittemmin kieltäytynyt puolueensa puheenjohtajuudesta lähinnä perhesyihin vedoten. Ensin asiasta ilmoitti Anu Vehviläinen ja eilen aamulla myös ylivoimaisena ennakkosuosikkina ja puolueen tulevaisuuden toivona pidetty Paula Lehtomäki. Etenkin Lehtomäen kieltäytyminen oli shokki koko Keskustan väelle ja laittaa puheenjohtajapelin uuteen uskoon.

Ministereiden perusteluita on ymmärretty perheen näkökulmasta, mutta toisaalta kriittiset äänet ovat syyttäneet etenkin Lehtomäkeä myös vastuun pakoilusta Suomea ja koko globaalia taloutta koetelleen taantuman laskun maksamisen aikakauden alkaessa ensi vaalikaudella. Useissa puheenvuoroissa on oltu myös sitä mieltä, että Lehtomäellä on varaa odottaa.

Kisa nykytilanteesta on vaikeaa sanoa mitään varmaa, mutta selvää on, että Keskustan vanhan kaartin asema puoluejohtajakilpailussa vahvistuu. Toisaalta Mari Kiviniemen lähtö puheenjohtajakilpailuun näyttää entistäkin todennäköisemmältä - ilmoitusta odotetaan ensi viikolla. Taannoin NYT-liitteen laajassa haastattelussa yhdessä Sari Sarkomaan kanssa Kiviniemi vakuutti kiinnostustaan puolueensa puheenjohtajan tehtävään. Vastassa kisassa on varmasti kuitenkin myös muita Keskustan vanhemman kaartin edustajia sekä muutama edustaja nykyisen hallituksen ulkopuolelta. Villinä korttina myös Anneli Jätteenmäen nimi on ollut esillä.

Lisäksi on varmaankin selvää, että Keskustan potentiaalinen mediassa saama hyöty puheenjohtajakisan osalta laskee Lehtomäen ilmoituksen myötä. Jotenkin on vaikeaa uskoa, että Paavon ja Maurin johdolla Keskusta voisi puheenjohtajakisan uutisoinnissa näyttäytyä yhtä dynaamisena ja uudistuskykyisenä kuin se Paulan johdolla olisi voinut.

Joka tapauksessa Keskustalla on peilattuna kannatukseensa ja puheenjohtajakisan nykytilanteeseen pitkä tie kuljettavana eduskuntavaaleihin keväällä 2011.