Valtuusto hyväksyi tänään Helsingin strategian vuosille 2009-2012. Samassa yhteydessä hyväksyttiin viime viikolla tekemäni ponsi, jonka mukaan opiskelija-asuntoja sijoitetaan Helsingissä ensisijaisesti lähelle oppilaitoksia ja hyvien julkisen liikenteen yhteyksien varrelle. Opiskelija-asuntoja on siis tulossa lisää ja vieläpä opiskelijoiden toivomille paikoille!
Strategian ohella valtuusto käsitteli maankäytön ja asumisen toteutusohjelman seurantaraporttia sekä paljon puhuttaneita tontinvuokrien korotuksia.
MA-ohjelman tiimoilta totean, että kaavoituksen aktiivinen jatkaminen on tärkeää taantuman keskelläkin. Asuntotuotannon kunnianhimoisista tavoitteita ei tule luopua, vaikkei rakentaminen tässä tilanteessa välittömästi kaavan valmistuttua alkaisikaan. On hienoa, että seurantaraportin käsittelyn yhteydessä myös älytöntä 75 neliön keskipinta-alan vaatimusta uudisasuntotuotannolle lavennettiin. Nyt hyväksytyn muotoilun mukaan keskipinta-alan vaatimusta voidaan vain poikkeustapauksessa soveltaa yksittäisen kaavan (kiinteistön) tasolla ja ohjaavana tekijänä tavoitetta sovelletaan kaupunginosatasolla. Itse olisin ollut valmis tukemaan myös SDP:n kaupunginhallituksessa tekemää esitystä, jonka mukaan markkinoita vääristävää ja kaikkien asuntojen hintoja teennäisesti korottavaa säännöstä ei jatkossa lainkaan sovellettaisi yksittäisten kiinteistöjen tasolla lainkaan.
Tontinvuokrien osalta vielä loppuun: On täysin oikein, että tontinvuokria korotetaan lähemmäs todellista markkinavuokraa. Jos näin ei toimita, toimisi teennäisen alhainen tontinvuokra tulonsiirtona omistustonteilla asuvilta vuokratonteilla asuville. Tälle ei tietenkään ole mitään perusteita. Tontinvuokrien tulee lähtökohtaisesti noudattaa markkinatasoisia vuokria, lukuun ottamatta tietenkin sosiaalista asuntotuotantoa (esim. kaupungin vuokra-asuntoja), joiden asumisen tukeminen on sosiaalisesti perusteltua.





