Kaupunkisuunnittelulautakunta oli eilen vesitse tutustumassa Helsingin rantojen uusiin kaava-alueisiin ja tämä oli monelta osin avartavaa, kun tietoa sai jatkuvasti kustakin alueesta vastaavalta suunnittelijalta. Mielenkiintoisin alue oli mielestäni Jätkäsaaren uusi kaupunginosa, jonka ensimmäinen asemakaava on tänään kaupunginvaltuuston käsittelyssä.
Jätkäsaari on valtavan suuri jatke kantakaupunkiin ja siellä tulee valmiina asumaan noin 15 000 asukasta. Tämä on valtaisa määrä kun verrataan esimerkiksi Ruoholahteen (noin 3200), Kamppiin (noin 10 400), Punavuoreen (noin 8200). Omat silmäni avartuivat alueen erikoislaatuisuuden ja valtavan potentiaalin osalta lopullisesti vasta kun pääsi näkemään alueen mereltä käsin.
Jätkäsaaren asemakaavoituksessa päätetään suuresta asuntorakentamisen kokonaisuudesta taantuman keskellä, joten näin massiivisen rakennushankkeen eteenpäin meno ilman ylimääräisiä viivytyksiä on tärkeää. Kuitenkin Vihreät teki Jätkäsaaren kaavan käsittelyssä palautusesityksen vaatien, että Jätkäsaaren asunnoissa edellytetään keskimääärin 75 neliön pinta-alaa. Valtuusto hylkäsi tämän normin yleisellä tasolla muutama viikko sitten ja sittemmin kaupunginhallitus päätti edellytyksestä myös Jätkäsaaren osalta luopua.
Yleinen vaatimus keskimäärin 75 neliön asunnoista, jolla on tavoiteltu perheasuntojen tuotannon lisäämistä, on johtanut siihen, että asuntorakentajat on pakotettu rakentamaan myös asuntoja jotka eivät mene kaupaksi. Käytännössä on käynyt niin, että grynderi rakentaa taloon tällä normilla muutaman massiivisen kattohuoneiston (a 200 neliötä) ja kaikki muut asunnot suhteellisen pieninä (noin 50-60 neliötä). Alun perin tavoitteeksi asetettuja perheille hyvin soveltuvia asuntoja ei siis rakenneta lainkaan ja vaikeasti myytävät mammuttiasunnot nostavat kaikkien asuntojen hintoja.
On tärkeää, että myös perheille soveltuvia asuntoja tuotettaisiin, mutta standardoitu sääntely koko kaupungin alueella kaikelle rakentamiselle ei ole ollut toimiva ratkaisu vaan markkinat ovat vääristyneet ja asuntojen hinta on noussut. Yksi vaihtoehto on edellyttää tapauskohtaisesti tontinluovutuksen yhteydessä tietyn kokoisten asuntojen tuotantoa. Onneksi valtuusto hyväksyikin Jätkäsaaren ensimmäisen asuntokaavan yhteydessä toivomusponnen, jolla selvitetään perheasuntojen tuotannon takaaminen alueella juuri tontinluovutusperusteiden kautta.
Lasse Twitterissä juuri nyt





