Lasse eduskuntaan 2011
Lasse Twitterissä  Lasse Twitterissä juuri nyt: Puheenvuoro maahanmuutosta http://t.co/fzT0fl8 via @lassemannisto #kokoomus #helsinki
Lähde mukaan Lassen vaalitiimiin 2011! Liity sähköpostilistalle!
Lasse Männistö

Archive for marraskuu, 2009

Lupasin aikaisemmin kirjoitella mietteitäni Suomen elinvoiman lähteistä ja SITRAn ohjelmasta, jossa näitä luodataan. Ohjelman kolmeakymmentä henkeä työllistävä työpajaprosessi on jakautunut neljään alaryhmään ja vaikka itse osallistunkin aktiivisesti myös yrittäjyyttä ja innovaatioita käsittävään keskusteluun, olen varsinaisena jäsenenä osallistunut hyvinvointia pohtivaan työryhmään. Tehtävänämme on ollut pohtia tulevaisuuden hyvinvointia ja sen lähteitä osana Suomen elinvoimaa, joten alla joitain [...]

» Jatka lukemista

Kaupunginvaltuusto käsitteli tänään ensimmäisen kerran talousarviota vuodelle 2010. Keskustelua kuunnellessa ajatukset ajautuivat budjetin lisäksi julkiseen palveluntuotantoon yleisemmin ja siihen valtavaan haasteeseen, jonka edessä palveluntuotannon rakenteet Suomessa tulevina vuosina ovat. Vaikka taantuman pohja on ainakin väliaikaisesti saavutettu ja globaali talous on kääntynyt hienoiseen nousuun, niin kuntatalouden käännettä ei ole näkyvissä ja myös Helsinki tulee kamppailemaan talouskurimuksessa [...]

» Jatka lukemista