Tänään valtuustossa keskusteltiin viime vuoden tavoitteiden toteutumisesta. Erityisesti asuinkaavoituksen tavoitteista jäätiin jälleen varsin kauaksi.
Valtuuston hyväksymän Helsingin alueen maankäyttöä ja rakentamista ohjaavan MA-ohjelman tavoitteena on 5000 asunnon vuosittainen asuintuotanto. Ohjelman tavoitteesta on johdettu vuoden 2009 asuntokaavoituksen 450 000 kerrosalaneliömetrin tavoite uusille asemakaavoille Helsingissä.
Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuonna 2009 puoltamat asemakaavat vastaavat kuitenkin yhteensä vain 273 000 neliön asuntokerrosalaa. Kaavoitustavoitteesta jäätiin siis laskennallisesti noin 2000 asunnon verran ja asuinkaavoituksen toteuma jäi 60% tavoitteesta.
Merkittävin syy tavoitteesta jäämiseen johtuu Pohjois-Vuosaaren Mustavuoren eteläisen alueen asemakaavan hylkäämisestä. Kokoomus tuki kaavan hyväksymistä, mutta vasemmisto sekä Vihreät asettuivat vastustamaan sitä.
Mustavuoreen olisi voitu toteuttaa, Natura-alue ja muut luonto- sekä virkistysarvoiltaan merkittävimmät kohteet säilyttäen, asemakaava, joka mahdollistaisi 85 000 asuinneliötä vastaavan pientalovaltaisen asuinalueen rakentamisen. Tämä vastaa lähes 20% vuotuisesta asuinkaavoituksen tavoitteesta. Asemakaavaa oli valmisteltu vuosia huolella ja sen puitteissa kaikki merkittävimmät luonto- ja ulkoilureitit olisi säilytetty.
Viime syksynä MetropoliAreenan yhteydessä julkistetun tutkimuksen mukaan joka neljäs pääkaupunkiseutulainen pitää korkeita asumiskustannuksia merkittävimpänä ongelmana. Merkittävin keino, jolla me voimme hillitä asumisen kustannusten nousua, on riittävän asuntotarjonnan tukeminen. Tähän taas vaikutukseltaan tehokkain keino on riittävän asemakaavoitetun asuinkerrosalan takaaminen kaikissa tilanteissa. Etenkin taloudellisen taantuman keskellä pientalovaltaisen asuinalueen rakentamisen käynnistyminen olisi ollut todella tärkeä piristysruiske rakennusalalle.
Helsinki on epäonnistunut menneenä vuonna taistelussa kohtuuhintaisen asumisen puolesta ja syyttävä sormi tästä osoittaa valtuustosaliin. Toivon todella, että tänä vuonna Helsingin poliitikot eivät sorru lyhytnäköiseen suosion kalasteluun pieniltä mutta äänekkäiltä aktiiviryhmiltä, vaan vedämme yhtä köyttä asuinkaavoituksen tavoitteiden täyttämiseksi.
Lasse Twitterissä juuri nyt





