Lasse eduskuntaan 2011
Liity sähköpostilistalle!  
Lasse Männistö

Kokemuksia kaupunkisuunnittelusta maailmalta





Kaupunkisuunnittelu on puhututtanut viime viikkoina suuresti. Konkreettinen keskustelu on koskenut Katajanokan hotellihanketta, mutta keskustelussa on ollut nähtävissä kolme yleisen tason näkökulmaa kaupunkimme kehittämiseen. Näitä ovat olleet viehättävän kaupunkikuvan vaaliminen, urbaanin elämän ja kaupunkikulttuurin synnyttäminen sekä taloudellisten toimintaedellytysten tukeminen. Katajanokan hankkeessa kaupunkikuvallinen näkökulma tosin nousi keskustelussa selvästi vahvimpaan rooliin.

Kaupunkisuunnittelulautakunta kävi toissaviikolla keräämässä kokemuksia Berliinistä. Isäntämme kertoivat Berliinin keskustan kehittämisstrategiasta ja siitä, miten he ovat lähestyneet urbaanin elämän synnyttämistä. Lähestymistapa oli hyvin pragmaattinen: Kaupunkikortteli tarvitsee noin 600 asuntoa ja 1500 asukasta, jotta siihen syntyy korttelikohtaisia palveluita. Tätä pienemmät korttelit jäävät näistä vajaiksi. Toisaalta jos palvelut perustuvat tiettyihin keskittymiin eivätkä jatkuviin korttelikohtaisiin palveluihin tarvitaan noin 10 000 asukasta ennen kuin urbaanit palvelukeskittymät toimivat. Molemmat ovat varsin kovia vaatimuksia etenkin Helsingin nykyrakenteeseen verrattuna, mutta havainto on mielenkiintoinen: elämää ei voida luoda tyhjästä vaan se syntyy ihmisistä ja ihmisiä yhteen keräävistä palveluista.

Itse jatkoin matkaani Berliinistä edelleen Lontooseen, jossa lomamatka yhä venyy tulivuoren pidättelemänä. Kaupungilla on siis ollut aikaa tutustua nähtävyyksiin. Aivan Thamesin rannassa Big Beniä vastapäätä sijaitseva maailmanpyörä, London Eye, on yksi näistä. Maailmanpyörä vetää puoleensa valtavan turistimassan, mutta varsinaista kaupunkikulttuuria se ei tue. Päinvastoin paikalliset välttelevät turistimassoja. Historialliseen kaupunkikuvaankin maailmanpyörä sopii mielestäni huonosti, eli missä on juju?

London Eye on toteutettu ennen kaikkea taloudellisista lähtökohdista. London Eyen liiketoiminta on ollut menestystarina: maailmanpyörä on koko Britannian suosituin maksullinen turistinähtävyys ja ajelulla käy vuosittain 3,5 miljoonaa maksavaa asiakasta. Lähes 25 euron lipun maksettuani ymmärsin miten suuresta liiketoiminnasta on kyse ja miten maailmanpyörä luo tätä kautta hyvinvointia ja työpaikkoja kaupungille ja sen asukkaille.

Kaupunkisuunnittelulla tavoitellaan siis monia eri asioita etenkin silloin, kun puhutaan yksityisen sektorin hankkeiden mahdollistamisesta. Parhaimmat suunnitelmat ja hankkeet ovat sellaisia, jotka ovat onnistuneita kaikista kolmesta näkökulmasta: arvokkaan kaupunkikuvamme vaalimisen, kaupunkimme elinvoimaisuuden sekä taloudellisten toteutumis- ja toimintaedellytysten näkökulmasta.

Meidän tuleekin asettaa tavoitteet kaupunkimme suunnittelussa pelkkää kaupunkikuvaa korkeammalle ja arvioida hankkeita myös niiden elämää ja kaupunkikulttuuria synnyttävän voiman sekä taloudellisten seikkojen näkökulmasta. Lisäksi tarvitsisimme Helsingille Berliinin tavoin konkreettisen strategian kantakaupungin kehittämiseen, joka vastaa kasvavan pääkaupunkimme tarpeisiimme kaikista kolmesta näkökulmasta.