Lasse eduskuntaan 2011
Liity sähköpostilistalle!  
Lasse Männistö

Rakentamisen energiatehokkuudesta

Tänään olin jättämässä valtuustoaloitetta rakentamisen energiatehokkuuden parantamisesta kaupungin tarjoaman kokonaisvaltaisen laadunohjauksen kautta. Oulun rakennusvalvonnan (joka on enemmän palveluorganisaatio) tulokset ovat hämmästyttäviä sen suhteen, millaisiin säästöihin energiatehokkuudessa on päästy minimaalisella kustannusten nousulla. Helsingin rakennusvirastolla (joka on enemmän valvontaorganisaatio) olisi paljon opittavaa tästä.

Kuitenkin aloitteen jo kiertäessä valtuustosalia allekirjoitusten toivossa huomasin samasta aiheesta tehdyn talousarvioaloitteen olevan jo käsittelyssä. Koska jokainen “ylimääräinen” aloite, vaikka voikin tuoda tekijälleen poliittisia irtopisteitä, aiheuttaa myös kustannuksia, päätin siis jättää oman aloitteen tekemättä ja siirtyä kannattamaan aiemmin tehtyä aloitetta lämpimästi.

Alla kuitenkin oma aloitepohjani, josta käy ilmi mistä asiassa on oikein kyse.

Talon rakentaminen on yksi elämän suurimmista taloudellisista investoinneista ja siksi sen onnistuminen ei saisi olla sattumanvaraista. Kuitenkin tieto rakentamisen kokonaisvaltaisesta laadusta on usein sirpaleista ja vaikeasti saatavilla.

Ilmastonmuutos ja siihen vastaaminen on aikamme kenties suurin poliittinen haaste. Merkittävä osuus yhteiskuntamme päästöistä syntyy asumisesta ja näin ollen asumisen energiatehokkuuden parantaminen on ensiarvoisen tärkeä tavoite ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Rakentamisen laadulle sekä energiatehokkuudelle asetettavat määräykset tuleekin nähdä vähimmäistasona, jonka yli kannattaa pyrkiä sekä ekologisesta että taloudellisesta näkökulmasta.

Oulun kaupungin rakennusvalvonta on tarjonnut oululaisille talonrakentajille jo vuosia rakentamiseen liittyvää ennakoivaa laadunohjauspalvelua. Rakentajien kysyntä laadunohjauspalvelulle on ollut suurta.

Oulun rakennusvalvonnan raportoinnin mukaan ennakoivan laadunohjauksen ylimääräiset kustannukset kaupungille ovat olleet noin 100 000€/vuosi. Laadunohjauksen vaikuttavuutta taas on arvioitu uusien rakennusten energiatehokkuuden parantumisena niiden elinkaaren aikana (50v.) suhteessa rakentamistapamääräysten vähimmäistasoon ja suhteessa tavanomaiseen rakentamisen toteutustasoon.

Vuonna 2009 rakennetuissa rakennuksissa laadunohjauksella on saavutettu rakennusten elinkaaren aikana 620 GWh (vuonna 2008 604GWh) energiansäästö suhteessa määräysten vähimmäistasoon. Suhteessa tavanomaiseen rakentamisen toteutustasoon päästövähennys on ollut noin puolet tästä. Euroina säästö on kymmeniä miljoonia euroja.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että kaupunginhallitus selvittää olisiko Helsingissä kysyntää vastaavanlaiselle kaupungin tarjoamalle rakentamisen ennakoivalle laadunohjaukselle ja mitkä sen kustannus- sekä vaikuttavuusvaiktukset olisivat.