Pasilan keskustakorttelin asemakaavoitus on edennyt suunnitteluperiaatteiden hyväksymiseen. Myös helsinkiläiset pääsevät sanomaan alueesta, jonka on määrä muodostua esimerkiksi Kampin keskusta merkittävästi suuremmaksi Pasilan alueen urbaaniksi keskustaksi. Myös YLE uutisoi aiheesta muutama päivä sitten, vaikkakin väärällä kuvalla (uutisen kuva kuvaa etelän puolella olevaa tornialuetta eikä Pasilan keskuskaavaa).
Suunnitteluperiaatteita käsiteltiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa ensimmäisen kerran toukokuussa 2010. Tällöin suunnitteluperiaatteet kuitenkin palautettiin esityksestäni valmisteluun siten, että kaavan mahdollistamaa kerrosalaa korotetaan noin 20 % viraston alkuperäisestä esityksestä (korotus vastaa noin Finlandiatalon kerrosalaa).
Palautusesitys meni lautakunnassa yksimielisesti läpi, sillä koko lautakunta näki tärkeänä mahdollistaa paikalle tarpeeksi suuren mittakaavan urbaanin keskuksen. Kaavahan sijaitsee julkisen liikenteen yhteyksien risteyskohdassa, aivan eteläiseen Pasilaan kohoavien näyttävien tornitalojen alueen pohjoispuolella.
On hienoa, että osana valmistelua myös kaupunkilaiset pääsevät sanomaan suunnitelmista mielipiteensä. On myös upeaa, että näin merkittävälle paikalle varsinainen suunnitelma toteutetaan kansainvälisen suunnittelukilpailun kautta. Toivokaamme vain, että kansainvälisesti kovatasoiset arkkitehdit ja rakentajat kilpailusta innostuvat.
Suunnitteluperiaatteet luovat siis vain raamin, jonka puitteissa varsinainen kilpailu käydään. Muuten periaatteet alkavat mielestäni olla kerrosalan korotuksen jälkeen kohdallaan, mutta yksi muutos on allekirjoittaneelta niihin vielä tulossa: Suunnitelmia ei tule tässä vaiheessa rajoittaa korkeudeltaan tiukasti Länsi-Pasilan ja Itä-Pasilan harjakorkeuteen.
Mielestäni meidän pitää mahdollistaa suunnittelijoiden vapaus suunnitella näyttävää rakentamista tälle keskeiselle paikalle, vaikka se ajoittain kohoaisikin korkeammalle kuin Pasilan kerrostalot nykyään. Ei pidä myöskään unohtaa, että aivan tämän kaava-alueen eteläpuolelle rakentuu asuinalue, jonka korkeimmat huiput nousevat yli sadan metrin korkeuteen.





