Viime viikolla HS pyysi lukijoiden mielipiteitä paljon vuosien varrella poliitikkojakin puhuttaneesta Helsingin kävelykeskustasta. Itsekin kirjoittelin kesämatkalla kavereiden häihin joitain ajatuksia keskusteluun – sinänsä ehkä epätodennäköistä, että poliitikkojen mielipiteitä aiheesta tehtävään juttuun kelpuutetaan, mutta ainakin voin kirjoittaa ajatukset myös tänne. On kyllä joka tapauksessa hyvä, jos HS tarttuu kävelykeskusta-asiaan.
Omasta mielestä on hyvä, että Yliopistonkatua ollaan saamassa kokonaan kävelykaduksi. Lisäksi toivon, että keskustakortteleiden/torikortteleiden elävöittäminen ja sen yhteydessä yksityisautojen poistuminen kaupunkikortteleiden ympäriltä toteutuu mahdollisimman pian haastavasta taloustilanteesta huolimatta. Toivon, että kevyen liikenteen ja ihmisten lisääntyessä myös yritysten ja kaupunkikulttuurin moninaisuus ja määrä kasvavat näillä alueilla.
Tavoitteena tulee olla kävely- ja pyöräilykeskustan laajentaminen ja tämä pitää toteuttaa keskustan elinvoimaisuutta mahdollisimman vahvasti tukien. Tavoitteena tulee olla se, että liikeyritykset ja kaupunkikulttuuri lisääntyvät, eivät vähene. Myös autoilla liikkumisen tarve tulee huomioida, vaikka meidän pitääkin kannustaa yksityisautoilun vähentämiseen.
Minun mielestäni autojen keskustatunneli tulee toteuttaa, jotta läpikulkuliikenteen väylä Helsingissä säilyy ja myös pakollinen autoilu kaupungin läpi olisi sujuvaa. Tunneli voisi olla maksullinen, sillä investointi on suuri ja tätä kautta turha autoilu keskustaan ja tunnelin läpi vähenee. Keskustatunnelin rakentamisen yhteydessä Helsingin tulee laajentaa kevyen liikenteen keskusta ainakin Esplanadien alueille ja Unioninkadun päätyosaan. Olisi upeaa, jos kaupungissamme olisi Esplanadien kaltainen kävely- ja pyöräilypromenadi, jonka varrella yritykset menestyisivät ja kulttuuri kukoistaisi.
Lasse Twitterissä juuri nyt





