Lasse eduskuntaan 2011
Liity sähköpostilistalle!  
Lasse Männistö

Helsingin kotihoidosta (Saaga jatkuu)





Kaupunginvaltuusto kävi eilen paitsi talousarvion 2013 lähetekeskustelua, myös keskusteli aloitteista. Jo puolitoista vuotta sitten jättämääni koitihoitoa koskevaan aloitteeseen oli vihdoin saatu vastaus. Vastaus herätti sekä positiivisia että vähemmän positiivisia ajatuksia, joita pitämäni puheenvuoro valottaa.

Hyvät valtuutetut,

Me kaikki tiedämme, millaisen haasteen edessä Helsinki on vähenevien resurssien ja vanhenevan väestön ristipaineessa. Lisäksi julkisen työn tuottavuus on pikemminkin laskenut kuin noussut viime vuosina.

Meidän on kerta kaikkiaan pakko tehdä kaikkemme julkisten palveluiden tuotannon tehostamiseksi. Ainoa vaihtoehto tälle on kuntapalveluiden kurjistuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen resurssien puutteessa.

Kesäkuussa 2010 jättämässäni aloitteessa kehotetaan kaupunginhallitusta selvittämään mahdollisuudet tehostaa kaupungin kotihoidon palveluiden tuotantoa sekä vertailemaan kustannuksia yli kunta- ja sektorirajojen eri palveluntuottajien välillä.

Lähtökohtana tehokkuuden tavoittelussa ja fiksuissa palveluntuotannon valinnoissa voi olla vain ymmärrys omasta toiminnasta ja sen kustannuksista yhdistettynä avarakatseiseen suhtautumiseen muiden osaamista kohtaan. Tilastotietojen valossa Helsingillä on paljon opittavaa niin muilta kunnilta kuin yksityisiltäkin palveluiden tuottajilta.

Maaliskuussa 2011 valtuusto käsitteli ensimmäistä kaupungin vastausta aloitteeseen. Vastauksessa oli vertailtu kaupungin omaa väestövastuullista toimintaa yksittäisinä käynteinä ostettuun kotihoitoon. Tätä käytettiin perusteena kaupungin toiminnan tehokkuuden puolesta. Tilanne oli jotakuinkin sama kuin se, että kaupunki vertailisi Suomalaisesta kirjakaupasta ostetun lyijykynän hintaa ja kaupungin kymmenien tuhansien tukkutoimittajalta ostamien lyijykynien yksikköhintaa keskenään.

Valtuusto palauttikin aloitteen kehottaen kaupunkia todella selvittämään asian ja vertailemaan kustannuksia oikein.

Nyt alkuperäisen aloitteen jättämisestä on kulunut yli puolitoista vuotta ja vastaus on se, että selvitys on vihdoin päätetty tehdä. Toivon, että se tehdään huolella ja ilman aatteellisia intohimoja.

Tuntuu kieltämättä erikoiselta, että yli neljän miljardin vuosibudjetilla toimivan kaupunkimme kustannuslaskentaosaaminen on sillä tasolla, ettei oman toiminnan kustannuksia ilmeisesti osata laskea tai vertailla palveluihin, joita useat kunnat ovat ostaneet markkinoilta. Jos kestää puolitoista vuotta todeta, että asia kannattaa ehkä selvittää ja laskea oikein, antaa tämä myös hieman kyseenalaisen kuvan siitä miten sitoutunut kaupunki on oman palveluntuotannon tehokkuuden parantamiseen tai eri palveluntuotannon vaihtoehtojen aitoon arviointiin.

Joka tapauksessa on hyvä, että vertailu nyt tehdään. Kannustan ja rohkaisen virkakuntaa avarakatseisuuteen ja tosiasioiden tunnustamiseen, mikäli osoittautuu, että joku tekee jonkin asian paremmin kuin kaupunki itse. Tämä ei tämä olisi mikään häpeä. Tosiasioiden kieltäminen tai haluttomuus oppia muilta sen sijaan olisi.