Alkuun heti tärkeä toteamus: En edes pyri olemaan objektiivinen kertoessani, omaa häntääni nostaen, mitä tuloksia tämän vuoden työltä itse odotan/toivon. On selvää, että politiikka on mitä suurimmassa määrin yhteispeliä, joten aina myös moni muu kuin allekirjoitanut on aina asioihin vaikuttamassa. Tilastotietojen osalta sen sijaan väitän tietojen olevan faktoja tai ainakin mahdollisimman lähellä totuutta. Olen kerännyt ne eduskunnan kalenterini, sähköpostini, pöytäkirjojen sekä facebookin Activity login kautta.

Vuosi 2011 muutamina lukuina

Päivät, joina olen tehnyt töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 169 eli 67%.
Vapaa/lomapäivät, joina en ole kokenut tekeväni töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 85 eli 33%.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Osallistuttujen poliitiikkaan liittyvien kokousten määrä (eduskunnan aloitettua työnsä): 198 eli noin 1,17 per työpäivä
(kokoukseksi katsottu se, mistä pidetään virallista pöytäkirjaa ja agenda selvästi politiikkaan liittyvä).
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Eduskunnan täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen määrä: 40 eli noin 0,4 per pidetty täysistunto (täysistuntoja pidettiin 93).
Kaikki puheenvuoroni täältä

Facebook-postausten lukumäärä:  1165 eli noin 3,2 per päivä.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä  ja postausten lajeittainen erittely täältä

Blogikirjoitusten määrä: 75 eli 6,25 per kuukausi. 
Tämän vuoden blogikirjoitukset täältä

Lähetettyjen työsähköpostien lukumäärä (27.4. alusta lukien, tällöin aukesi maili): 2228 eli noin 8,9 per jokainen päivä.

Työhön liittyvät highlightsit top 5

1. Hallitusohjelmaneuvottelut (touko-kesäkuu)

Pääsin osallistumaan hallitusohjelmaneuvotteluihin kunta-, palvelu- ja hallintorakenteita käsitelleessä ryhmässä. Neuvotteluryhmäämme veti silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori ja toisena varsinaisena neuvottelijana toimi silloinen eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Pekka Ravi, joita voi koko kuha-ryhmän tavoin kehua hyvällä syyllä visionäärisyydestä ja rohkeudesta. He määrittivät kokoomuksen osalta neuvotteluiden pääsuunnan, mutta neuvotteluryhmämme sihteerinä pääsin osaltani määrittämään Kataisen hallituksen kuntapolitiikan suuntaa. Uskon kuntareformin, niin ensin toteutettavan kuntarakenteiden uudistamisen kuin tätä seuraavien palvelurakenteidenkin tarkastelun osalta, olevan merkittävin pitkän aikavälin rakenneuudistus, jonka nykyinen hallitus toteuttaa.

2. Kasvuyrittäjyyden verokannustin sekä yrittäjäviisumilinjaus (syys-lokakuu)

Olen koko vuoden puhunut erityisesti yrittäjyyden ja yritysten kasvuhakuisuuden puolesta. Ensimmäisen merkittävän avauksen aihepiiriin liittyen teimme 25.9. yhdessä Risto Siilasmaan ja Mikael Jungnerin (sd.) kanssa Helsingin Sanomissa, kun ehdotimme  yksityisille kasvuyrityksiin tehdyille pääomasijoituksille verokannustinta. Keskustelu virisi nopeasti ja asia nousi toiseksi vaihtoehdoksi hallitusohjelmaan selvityskirjauksena viedyn yritysten T&K-toiminnan verokannustimen rinnalle.

Hallitus päättikin työmarkkinaraamisovun yhteydessä 13.10. sitovasti, että vuoden 2013 alusta lukien joko kasvuyrittäjyyden verokannustin tai T&K-toiminnan verokannustin otetaan käyttöön. Itse pidän molempia kannatettavana, mutta kustannus-hyötysuhteeltaan kansantalouden kasvun näkökulmasta omaa ehdotustamme selvästi tuloksellisempana. Ministeri Häkämies onkin onneksi useissa vastauksissaan kysymyksiini todennut, että hallitus haluaa nimenomaan tukea yritysten kasvuhakuisuutta.

Ongelma yrittäjien maahantulon edellytysten osalta nousi esiin niin ikään syksyllä. Paljastui, että ainakin joissain tapauksissa elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan ehtona on yrityksen kannattavuus jo liiketoiminnan alkuvaiheessa. Minusta tuntui erikoiselta, että esim. Venäjältä Suomeen yrittäjäksi haluavien korkeakoulutettujen nuorten pääsyä maahan ei tehdä helpommaksi. Tein asiasta kysymyksen sisäministeri Räsäselle ja kävin asiasta erilliset keskustelut oman ryhmän ministereiden, avustajakunnan sekä Räsäsen kanssa. Kuulin, että asia otettiin sittemmin positiivisten linjausten saattelemana esiin myös hallituksen Venäjä-ministeriryhmässä.

3. Eduskunnan startup-ryhmän ja kasariverkoston perustaminen (kesä)

Verkostoituminen on eduskunnassa vaikuttamisessa kaikki kaikessa. Etenkin samanhenkisten kanssa olisi tärkeää luoda paikkoja luonnollisille ja epävirallisille kohtaamisille. Olenkin ollut perustamassa parlamenttiin Startup-ryhmää sekä 80-luvulla syntyneiden kansanedustajien kasariverkostoa.

Jäljempänä mainittu on epävirallinen oma verkostomme, joten siitä ei sen enempää, kuin että tutustuminen ja ajatusten jakaminen oman ikäpolven edustajien kesken on ollut todella hedelmällistä. Startup-ryhmä sen sijaan on kokoontunut säännöllisesti ja tavoittelee kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamista laajalla rintamalla. Porukka tuntuu todella sitoutuneen yhteiseen missioomme ja olemme jo järjestäneet Aaltoes:n kanssa kasvuyrittäjyysmessut edustajille sekä seminaarin Eduskunnassa kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamisesta. 

4. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi (kesä-)

Tänä vuonna myös paljon julkisuutta saanut asia oli puoluerajat ylittävän työryhmämme lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Hallitusneuvotteluiden päätyttyä siihen, ettei hallitus valmistele  samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juridisessa mielessä (siviilivihkiminen) sallivaa esitystä, aloin valmistella asiasta lakialoitetta. Minulle kysymys on ennen muuta yhdenvertaisuudesta ja siitä, että kaikkia pareja tulisi kohdella lainsäädännön edessä tasa-arvoisesti. Kirkolla tulee säilyä oikeus asettaa näin katsoessaan erillisiä edellytyksiä kirkolliselle avioliitolle, mutta lain tulisi olla sama kaikille.

Perustimme sittemmin Oras Tynkkysen (vihr.), Susanna Huovisen (sd.), Silvia Modigin (vas.) sekä Astrid Thorsin (rkp.) kanssa työryhmän, joka valmisteli aloitteen ja tulee jättämään sen alkuvuodesta. Toivomme aloitteen päätyvän eduskunnan käsittelyyn, tavalla tai toisella. Kuitenkin uskon, että riippumatta siitä, säädetäänkö tasa-arvoinen avioliittolaki tämän prosessin lopputuloksena, olemme edistäneet asiaa. Kyse ei ole siitä, liittyykö Suomi useiden Pohjoismaiden rintamaan tässä asiassa. Kyse on siitä, milloin tämä tapahtuu.

5. Pohdinta ja taustatyö yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn uudistamiseksi (marras-joulukuu)

Loppuvuodesta olen tavannut paljon asiantuntijoita ja pohtinut yrittäjätaustaisen yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyviä ongelmia. Nykyinen velkajärjestelymallimme ei mahdollista ylivelkaantumisen jälkeen aidosti uutta alkua, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen henkilökohtainen konkurssimenettely. Pohdinnat on nyt tehty – ensi vuonna varmaan asia toivottavasti saadaan keskusteluun.

Kuntapolitiikan highlightsit top 3

1. Kaupunkisuunnittelun uusi aika

Helsingissä kaavoitetaan uusia merkittäviä asuinalueita kantakaupungin välittömään yhteyteen. Itse asiassa 2010-luvulla tehtävät päätökset ovat uusi ja samalla viimeinen sivu kantakaupunkimme reuna-alueiden kaavoituksessa, sillä vastaaville uusille suurille asuinalueille ei enää kantakaupungin ympärillä ole tilaa. Puhun siis Jätkäsaaresta, Hernesaaresta, Kalasatamasta, Keski-Pasilasta sekä Kruunuvuorenrannasta.

On huippumielenkiintoista ja toisaalta vastuullisuutta vaativaa saada luotsata Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa aikana, jolloin tällaisia hankkeita kaavoitetaan. Tähän menee muuten myös aika hurjasti aikaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että kaupunki on rohkeasti lähtenyt pohtimaan myös perinteistä korkeammalle vietyä rakentamista silloin, kun se on sovitettavissa kaupunkikuvaan ja on toiminnallisesti järkevää. Tänä vuonna olemme tarkastelleen ensimmäistä kertaa kantakaupungin ympäristön korkeamman rakentamisen mahdollisuuksia laajempana kokonaisuutena.

2. Kalasataman keskuksen kaavahanke ja kaavan hyväksyminen

Ehdoton henkilökohtainen huippuhetki tämän vuoden kuntapolitiikassa oli Kalasataman keskuksen toteuttamisen käsittely keväällä lautakunnassa ja valtuustossa sekä tämän mahdollistavan kaavan käsittely syksyllä lautakunnassa. Hanke toteutuu sidotulla aikataululla, kaupunki nettoaa kymmeniä miljoonia euroja ja tätä kautta saadaan asuntoja tuhansille asukkaille.

3. Palvelualoite-käytännön kirjaaminen budjettiin

Olen pitänyt jo vuosien ajan esillä mahdollisuutta tehostaa ja parantaa Helsingin palveluntuotantoa palveluiden tuotantotapoja moninaistamalla silloin, kun joku muu tekee jonkin asian paremmin/edukkisemmin kuin kaupunki itse. Tähän liittyen olen esittänyt monia kertoja Palveluhaaste-menettelyn kokeilemista myös Helsingissä. Vihdoin asian selvittäminen ja mahdollinen kokeilu kirjattiin Helsingin kaupungin vuoden 2012 budjettiin, joten valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Toivon todella, että tähän suhtauduttaisiin mahdollisuutena eikä uhkana. Vanhaan voi aina palata, mutta vain uuden kautta voidaan oppia tekemään asiat paremmin. 

******************************************************************************************************************

Näiden kaikkien itse huippuhetkinä pitämieni ohella olen toki yrittänyt osaltani vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Olen puhunut vastuullisen taloudenpidon puolesta, osallistunut kymmeniin ellen satoihin epävirallisiin palavereihin, tehnyt monen monituisia tunteja valiokuntatyötä, puolustanut kuntarakenneuudistusta raivokkaasti ja niin edelleen. Näiden yllä mainittujen osalta kuitenkin tunnen, tai haluan tuntea, että panoksellani on todella ollut merkitystä sen osalta, mikä maailmassa on konkreettisesti muuttunut tai tulee lähivuosina muuttumaan. Ilman minua, näin siis uskon, olisivat asiat yllä mainittujen osalta ainakin hieman toisin.

Ensi vuonna työ monen edellä mainitun osalta vielä jatkuu, sillä politiikassa kaikki työ on (joskus raastavankin) pitkäjänteistä ja jokainen tilinpäätös on oikeastaan vain välitilinpäätös. Kuitenkin jotkin asioista vaativat tätä vuotta vähemmän aikaa ja aikanaan ne kenties tippuvat agendalta pois maailman muuttuessa. Tämä avaa taas mahdollisuuksia myös uusille asioille. Yhden vinkin näistä uudemmista asioista voisin toki lopuksi antaa. Olen pohtinut kovasti perusturvajärjestelmäämme jo aiemmin. Tämän osalta pohdinnat varmasti jatkuvat.

Pimenevässä eduskunnassa 30.12.2011 klo 17:00,
Lasse Männistö

ps. Hyvää ja räiskyvää uutta vuotta 2012 kaikille – ja laittakaahan palautetta myös tulevana vuonna

Viime kuukausien aikana olen pohtinut paljon yksityishenkilön velkajärjestelyä Suomessa. Epäonnistumisen päivästä lähtien olen miettinyt sitä, miten USA:ssa epäonnistuvalla yrittäjällä on henkilökohtaisen konkurssin kautta aito mahdollisuus uuteen alkuun, mutta Suomessa konkurssin tehnyt yrittäjä tuomitaan henkilökohtaisen velkajärjestelyn (jos hän edes pääsee sen piiriin) kautta 3-5 vuoden maksuohjelmalla ikään kuin rangaistukseen epäonnistumisesta.

Ymmärrän kyllä, että protestanttisen etiikan pohjalta velkojan oikeutta on helppoa puolustaa ja velkojien asema on turvattava. Tuntuu kuitenkin epäoikeudenmukaiselta, että moni konkurssin tehnyt yrittäjä kärsi 1990-luvun lamasta lopun elämäänsä vaikka moni konkurssi ei johtunut niinkään liiketoiminnassa tehdyistä virheistä kuin ympäristötekijöistä. Menetimme todella yhden kokonaisen yrittäjäsukupolven, kun konkurssin tehneistä harva pääsi enää uudelleen liiketoiminnassa jaloilleen. Mikäli maailmantalouden turbulenssi yltyy lamaksi, on riski jälleen olemassa.

Toisaalta tänä päivänä omaisuutensa velkojen johdosta menettäneen yrittäjän 3-5 vuoden pituista maksuohjelmaa on vaikea perustella myöskään lisäarvolla velkojalle. Motivaatio paiskia töitä täysillä tai yrittää uudelleen on olematon, jos tuloista suurin osa valuu velkojen maksuun. Maksuohjelman aikana takaisin maksettava velkojen osuus onkin todennäköisesti hyvin pieni suhteessa alkuperäiseen velkojen määrään.

Yksityishenkilön velkajärjestelyä tulisi muuttaa askel kohti Yhdysvaltojen henkilökohtaisen konkurssimenettelyn uuden alun mahdollistavaa käytäntöä. Velallisen tulisi voida maksukyvyttömyystilanteessa vapautua veloistaan lähtökohtaisesti omaisuus velkojien hyväksi realisoimalla ilman jäännösvelkavastuuta. Menettäisit siis kaiken, mutta tämän jälkeen sinua ei rangaistaisi vaan saisit aidosti uuden alun. Tätä kautta myös yrittäjällä olisi insentiivi ponnistella yhteiskunnan näkökulmasta taloudellisesti tuloa tuottavasti.

Kirjoitinkin tarkemmin perustellun ehdotukseni yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn muuttamiseksi erilliseen muistioon.

Moni on kritisoinut ajatusta väittäen, että velkojen maksamisen moraali heikkenisi. Itse en voi sanoa allekirjoittavani kritiikkiä tästä näkökulmasta. Jos velkajärjestelyn kautta joka tapauksessa menettäisit kaiken omaisuutesi velkojien hyväksi, niin tietenkin yrittäisit selvitä veloistasi. Velkajärjestely tulisikin kyseeseen vasta aidossa maksukyvyttömyystilanteessa, jossa velkojen määrä ylittäisi selvästi varallisuutesi. Tätä tilannetta tuskin kukaan henkilö tavoittelisi, vaikka velkajärjestelyä koskevaa lainsäädäntöä muutettaisiin.

Eipä aikaakaan, kun mieleeni tuli, että puiston päädyssä sijaitseva Kiasman suora seinä voisi toimia hyvänä screeninä, jolloin puisto on kuin rakennettu kesäisin screeniltä katsottavia ulkoilmaesityksiä varten. Ja mikä olisikaan parempi esitys, kuin esimerkiksi vieressä sijaitsevan Musiikkitalon konsertti.

Jätimmekin tänään yhdessä Silvian kanssa screenin pystyttämistä koskevan valtuustoaloitteen, jonka allekirjoitti yhteensä 46 valtuutettua, eli valtuuston enemmistö. Aloitteemme tässä alla. Toivottavasti tulevana WDC-kesänä helsinkiläiset voivat nauttia Musiikkitalon musiikista myös ulkona.

ALOITE MUSIIKITALON KONSERTTIEN HEIJASTAMISESTA TÖÖLÖNLAHDEN ULKOTILAAN

Helsingin uusi musiikkitalo on iso investointi ja on herättänyt paljon tunteita ja keskustelua. Nyt kun uusi ja upea talo on valmis, on ensiarvoisen tärkeää saada kaikki hyöty siitä helsinkiläisten iloksi.

Töölönlahden alueen tavoitteena on korkealaatuinen kaupunkitila, joka tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia ajanviettoon. Tässä yhdistyvät niin julkiset rakennukset ja niiden palvelut kuin toivottavasti alueelle tiensä löytävät yrittäjät palveluineen. Kokonaisuutta yhdistää yleinen puistoalue, jonka elävyys tukee molempia tavoitteita.

Musiikkitalon vieressä on kaunis laskeva puutarha joka varmasti houkuttelee helsinkiläisiä kesäisin ajanviettoon. Olisikin hienoa jos musiikkitalon tarjonnasta voisi nauttia myös ulkona vapaamuotoisessa ilmapiirissä. Tämä elävöittäisi julkista kaupunkitilaa ja mahdollistaisi musiikkitalon tarjonnasta nauttimisen myös niille, joilla ei ole tähän mahdollisuutta tai halua virallisissa konserteissa.

Yksi mahdollisuus musiikkitalon tarjonnan tuomiselle kesäaikana talon ulkopuolelle olisi screeni Kiasman takaseinään, jolle musiikkitalon konsertteja (esim. HSO) heijastettaisiin kuvana ja äänenä.

Puisto konsertteineen olisi hieno lisä kaupungin kulttuuritarjontaan WDC-vuonna ja mahdollistaisi matalan kynnyksen tutustumisen musiikkitalon toimintaan.

me allekirjoittaneet esitämme,

että Helsingin kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin mahdollistaakseen musiikkitalon konserttien kokemisen myös Musiikkitalon ulkopuolella sijaitsevassa puistossa.

Silvia Modig
Lasse Männistö
ja 44 valtuutettua

Jälkeenjääneisyyden korjaamisen jälkeen tulisi arvioida miten hyvin nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme kannustaa yksilöä pyrkimään takaisin työelämään, vaikka sitten osa-aikaisesti. Valitettavasti hajanaiselta tilkkutäkiltä vaikuttava nykyinen sosiaaliturvamme ei kannustavuudella koreile.

Räikeimpiä epäkohtia kannustavuuden näkökulmasta ovat tietenkin suoranaiset kannustinloukut, eli kohdat, joissa jokin sosiaalietuus leikkaantuu palkkatulon noustessa siten, että käteen jäävä rahamäärä on pienempi, kuin ilman ansiotuloja. Kannustavuuden puutteena voi kuitenkin nähdä koko nykyisen tarveharkintaisen sosiaaliturvamme rakenteen, jossa etenkin alle 1200€/kk palkkatulojen nettotuloja lisäävä vaikutus on verraten pieni.

Yllä oleva Kelan Pertti Honkasen kuva alleviivaa epäkohtaa. Kun Helsingissä yksin asuvan esimerkkihenkilön kuukaudessa ansaitut palkkatulot nousevat 650€:sta viidellä sadalla eurolla 1150€:oon, tarkoittaa tämä käteen jäävien tulojen nousua noin 1100€:sta vain viidelläkymmenellä eurolla 1150€:oon. Jokainen palkkana ansaittu euro on siis kukkarossa vain kymmenen senttiä. Ei ihme, jos esimerkiksi satunnaiset keikkaduunit eivät kiinnosta. Juuri nämä voisivat kuitenkin olla portti vakituiseen työpaikkaan.

Olen puhunut usein vaalipaneeleissa tarpeesta ajatella 2000-luvun sosiaaliturvaamme uudesta, kaikkeen aktiivisuuteen kannustavasta, näkökulmasta. Jonkinlainen perustulomalli, joka paitsi takaisi jokaisella kaikkein välttämättömimmän perusturvan, myös kannustaisi yksilöä hyödyntämään jokaisen työmahdollisuuden, näyttäisi vastaavan näihin tavoitteisiin. Samalla järjestelmän hajanaisuus ja byrokratian määrä vähenisi.

Myös Kokoomuksessa kannattaisi aidosti pohtia voisiko sosiaaliturvamme tulevaisuudessa rakentua jonkinlaisen aktiivisuuteen kannustavan ja hallinnollisesti tehokkaan perustulomallin varaan. Toivo-ajatuspajahan on jo vuonna 2007 julkaissut oman pamflettinsa perustulosta.

Pääomasijoittajat ennakoivat laskevia kursseja, joten ne siirtävät omistuksiaan turvallisena pitämiinsä kohteisiin. Helsingin pörssi oli perjantaihin mennessä pudonnut yhdeksän päivää putkeen, S&P500 on pudonnut kahdeksan viimeisestä yhdeksästä kauppapäivästä ja menettänyt tänä aikana arvostaan kymmeneksen. Kullan hinta on huipussaan, Sveitsin frangi on Sveitsin keskuspankin mukaan “massiivisen yliarvostettu” ja myös Jenin kurssi on noussut voimakkaasti.

Jo valmiiksi ylivelkaantuneet maat yrittävät nyt torjua taantumaa elvyttävällä rahapolitiikalla, kun velkaelvytys alkaa olla repertuaarista ulkona. Esimerkiksi Sveitsin keskuspankki ja Turkin keskuspankki ilmoittivat kuluvalla viikolla leikkaavansa ohjauskorkojaan. Myös Euroopan keskuspankki, Yhdysvaltain keskuspankki Fed ja Japanin keskuspankki ovat aloittaneet lisärahan pumppaamisen markkinoille. Euroopan keskuspankkijärjestelmän ensisijainen tavoite (hintavakaus) sai näemmä väistyä yhteisön “yleisen talouspolitiikan tukemisen” tieltä.

Reaalitaloudessa menee toistaiseksi kohtalaisesti. Suomen, useimpien euromaiden ja Yhdysvaltojen taloudet kasvavat, joskin kasvuvauhti on ollut pettymys. Euroalueen talous kasvoi edellisellä neljänneksellä 3,4%:n vuosittaista vauhtia, Yhdysvaltojen vain 1,3%:n.

Kun talous kasvaa ja rahaa pumpataan markkinoille, näyttää siltä, että lyhyellä aikavälillä inflaatio kiihtyy entisestään. Pitkällä aikavälillä tarina on toki toinen, jos talous sakkaa – tällöin myös inflaatiovauhti hidastuu. Tosin yhä useamman markkinaviisaan teksteissä vilkkuu sana stagflaatio.

Inflaatio-odotukset johtavat esimerkiksi Suomessa siihen, että palkansaajien palkankorotusvaatimukset kohoavat. Palkansaajien nyrkkisääntö on ollut, että palkkaratkaisuissa kompensoidaan vähintään inflaation vaikutus ja neuvotellaan päälle osuus alan tuottavuuden kasvusta. Alle inflaation jäävät palkankorotukset johtaisivat reaaliansioiden laskuun, mutta toisaalta parantaisi Suomen kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla. Korkeat palkankorotukset Suomessa loisivat painetta inflaatiokierteeseen.

Palkanmuodostus kuuluu työmarkkinoille, eikä valtio voi puuttua palkkaratkaisuihin. Valtio voi kuitenkin tehdä oman osansa, jotta Suomen hintakilpailukyky paranisi ja samalla palkansaajien ostovoima nousisi.

Hallitus voisi sitoutua aikatauluun, jolla palkkaveroa kevennetään. Näin korkeankin inflaation aikana palkansaajien ostovoima paranisi, vaikka palkankorotukset olisivatkin maltillisia. Samalla yritykset hyötyisivät siitä, että niiden tuotantokustannukset kevenisivät.

Tällainen järjestely olisi Suomelle edullinen, etenkin nykyisessä taloustilanteessa, mutta se edellyttää kahta asiaa:

1) Palkkaveron kevennys leikkaa valtion tuloja. Näissä oloissa valtion alijäämää tulisi supistaa, ei kasvattaa. Näin vähintään palkkaveron kevennystä vastaava summa pitäisi kyetä leikkaamaan jostain muualta.

2) Palkansaajien tulisi sitoutua siihen, että palkkaveron kevennys otetaan aidosti huomioon palkkaneuvotteluissa siten, että se näkyy maltillisina palkankorotusvaatimuksina.

Tällaiseen kolmikantaiseen sopimiseen olisi kaikki syy ottaa mukaan myös muita elementtejä. Elinkeinoelämän keskusliitto ja esimerkiksi Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen ovat tyrmänneet keskitetyn palkkaratkaisun tai sitovan palkkaraamin. Tupoon tai mihinkään ”välimaastoon” ei ole paluuta.

Kolmikannalle kuuluu kuitenkin monia muita työelämän kysymyksiä. Näin esimerkiksi työeläkemaksujen korottaminen, työurien pidentäminen (ja osana sitä eläkeiän korottaminen), työrauhasta sopiminen sekä yritysten kilpailukyvyn parantaminen (esim. yhteisöveron keventäminen ja t&k-verokannustin) voisivat olla “kasvu- ja työllisyyssopimuksen” villat palkkaveron lisäksi.

Syytä kasvun ja työllisyyden hakemiseen on. Maailmantalouden kuva näyttää pahasti siltä, että valtion velkaantuminen joudutaan katkaisemaan paljon tomerammin toimin, kuin mihin hallitusneuvotteluissa päästiin.

Vaikken varmasti olekaan arviossani objektiivinen osallistuttuani itse ohjelmatyöhön tiiviisti, olen aidosti ylpeä siitä kunnianhimon tasosta, jonka kunta- ja hallintoasioita käsitellyt työryhmä otti.

Väitän, että linjaukset piirtävät tahtotilan ja näyttävät suunnan kenties suurimmalle kunta- ja palvelurakenteiden reformille itsenäisen Suomen historiassa.

Lähtökohtana on seuraava ohjelman kirjaus

Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta.

Tavoitetila on, että Suomeen luodaan aidosti vahvojen ja elinvoimaisten kuntien verkko, joka kykenee vastaamaan lähes kaikista kansalaisten peruspalveluista. Emme enää tarvitse monitasoisia hallintohimmeleitä tai epädemokraattisia kuntayhtymämalleja, kun kunnille palautetaan mahdollisuus tehdä itse se, mikä on niiden olemassaolon ydin.

Järkevän ja aidosti toimintakykyisen kuntakentän luomiselle, tarvittaessa vaikka valtion toimesta, on esitetty vastalauseena kunnallinen itsehallinto. Itsehallinto ei kuitenkaan tarkoita kuntalaisten oikeutta päättää siitä, missä menee minkäkin kunnan raja. Itsehallinto tarkoittaa kuntalaisten oikeutta päättää siitä, mitä palveluita ja miten kunta asukkailleen tarjoaa.

Viime vuosina kehitys on siis itse asiassa kulkenut poispäin demokraattisesta itsehallinnosta, kun oikeus palveluiden järjestämisestä ja tuotannosta päättämisestä on siirretty esimerkiksi ylikunnallisille kuntayhtymille tai muille erillisille hallinnoille.

Rikkomalla nykyiset kuntarajat palautamme siis demokratian ja todellisen itsehallinnon kunnille itselleen.

Kuten hallitusohjelma yksiselitteisesti toteaa, on kunta- ja palvelurakenteiden reformi Suomen kilpailukyvyn ja kasvupotentiaalin kannalta erityisen tärkeää toteuttaa metropolialueella. Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti, että myös metropoli- ja pääkaupunkiseudun kunta- ja palvelurakenne uudistetaan.

Reformi ulottuu kuitenkin kaikille kaupunkiseuduille ja koko maahan, huomioiden eri alueiden erilaisen aseman. Kaupunkiseutujen ulkopuolella syrjäisten alueiden kunnat tulevatkin tukeutumaan vahvojen peruskuntien palvelurakenteeseen.

Noin puolet julkisen sektorin huimasta kestävyysvajeesta kohdistuu kuntasektoriin. Kataisen hallitus lähtee kuntareformiin rohkeasti Kokoomuksen jo vaaliohjelmassaan piirtämin suuntaviivoin.

Koko kestävyysvajetta ei tietenkään kurota umpeen pelkällä hallintoreformilla, mutta reformi on helppo nähdä edellytyksenä palveluiden tuottavuuden paranemiselle. Puhumattakaan paremmista päätöksistä, joita saadaan aikaan aidosti yhtenäisen elinpiirin muodostavissa kaupunkiseutujen kunnissa nykyiseen repaleiseen kuntakenttään verrattuna.

Asiasta omakohtaistakin kokemusta omaavana (oma numeroni dramaattisissa vaaliseikkailuissa oli 77) pidin lähetekeskustelussa ensimmäisen puheenvuoroni parlamentaarikkona. Enkä edes jännittänyt. Ainakaan paljoa.

Puheenvuoroni useiden pyynnöstä tässä alla.

Arvoisa puhemies,

Useissa vaalien äänestyslipuissa on laskennan yhteydessä monitulkintaisuutta, kun numero on piirretty epäselvästi tai lappu sisältää muita merkintöjä. Tämän vuoksi useat selvästi rekisteröitäviksi ääniksi tarkoitetuista äänistä joudutaan ääntenlaskennan yhteydessä hylkäämään.
 
Etenkin sellaiset pyrkimykset monitulkintaisuuden vähentämiseen, jotka eivät aiheuta kustannuksia tai ylimääräisiä hallinnollisia ongelmia, tulisi toteuttaa.
 
On selvää, että etenkin numeroiden yksi ja seitsemän välillä monitulkintaisuuden vaara on epäselvästi piirrettyjen numeroiden osalta ilmeinen. Riskiä lisää edelleen se, että peruskoulujen opetussuunnitelmissa on numeron seitsemän kirjoitustavassa luovuttu vaakaviivan käytöstä. Tästä näkökulmasta numeron seitsemän käyttö vaalinumeroissa vaarantaa ehdokkaiden yhdenvertaisen kohtelun.

Minulla on asiasta myös jonkin verran omakohtaista kokemusta.
 
Tulkinnanvaraisuudesta päästäisiin eroon toimivan sähköisen äänestämisen järjestelmän kautta. Kuitenkaan tällä hetkellä tietoyhteiskuntamme taso ei tunnu mahdollistavan luotettavaa äänten antamista ja rekisteröintiä sähköisen välineen avulla. Hyvä kysymys myös laajemmin olisi pohtia onko Suomen tietoyhteiskunnan taso jäämässä kansainvälisen kärjen kelkasta, aivan kuten Nokia on, ainakin tällä hetkellä, jäänyt kilpailijoiden taakse.
 
Joka tapauksessa numeron seitsemän käytöstä voitaisiin luopua vaalien yhteydessä monitulkintaisuuden vähentämiseksi. Tämä ei aiheuttaisi kustannuksia. Numeroita nimittäin maailmassa riittää ilman seiskaakin.

ps. Puheenvuoroni jälkeen kuulin Timo Heinoselta, että tein luultavasti myös suomalaisen parlamentarismin historiaa puhumalla eduskunnan puhujanpöntöstä lukien puhettani iPadiltä. Itsehän näin toimin sen enempää kyselemättä (tai edes ennalta miettimättä).  Saa nähdä tuleeko puhemieheltä huutia, sillä tietokoneisiin on suuressa salissa suhtauduttu kieltävästi. Jos ei tule, niin aion jatkaa käytäntöäni – paperin välttämisen ja kätevyyden tiellä.

On varmasti totta, ettei hallitusohjelmaneuvotteluista ole odotettavissa helppoja tilanteessa, jossa Suomi on läpikäynyt vaaleissa poliittisen murroksen ja valtiontalous edellyttää vaikeita päätöksiä sekä vastuunkantoa.

Kuitenkin tunnelin päässä näkyy myös valoa, ja jopa jotain sellaista, jota ei vuosikausiin ole nähty. Mahdollisuus monille rakenteellisille uudistuksille on ilmeinen Keskustan ilmoitettua oppositiotaipaleen alkavan. Tätä harva on noteerannut.

Suomen kuntarakenne on säilynyt perustaltaan lähes muuttumattomana koko itsenäisyyden ajan, vaikka kuntien määrä onkin laskenut yli viidestä sadasta aina 336 kuntaan tänä päivänä. Rakenne tai siinä tapahtuneet muutokset eivät kuitenkaan ole nojanneet, etenkään viime vuosina, järkevän kokonaiskuvan tai tulevaisuuden trendien, vaan lähinnä väistämättömän kehityksen viivyttämisen ja porkkanarahojen lisäyksen varaan.

Kunnat käyttävät palveluiden järjestämiseen yli 40 miljardia euroa vuosittain. Kuntiin kohdistuu lähes puolet julkisen sektorin kestävyysvajeesta ja kunnallisten palveluiden tuottavuus on laskenut koko 2000-luvun. Tarvitsemmekin koko Suomen tasolla toteutettavan kuntarakenteiden uudistuksen. Kuntaverkon tulee perustua nykyisiin tarpeisiin eikä kirkonkylien historiallisiin sijainteihin.

Tästä Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset näyttävät olevan ihailtavan yksimielisiä. SDP:n mukaan vahva peruskunta rakentuu työssäkäyntialueen varaan, on toiminnallisesti eheä ja taloudellisesti itsenäinen ja vahva. SDP:n talous- ja verolinjassa todetaan, että on laitettava käyntiin uudistukset kuntarakenteessa. Perussuomalaiset kritisoivat vaaliohjelmassa kuntayhtymiä demokratiavajeesta ja ajavat kuntaliitoksia, joskin ”kunnallisten kansanäänestysten” myötävaikutuksella.

Suunta valtakunnan laajuiselle reformille löytyy kolmesta huomiosta

1. Suomessa on, lähes koko muun maailman tavoin, vallalla kaupungistuminen, jonka hallinta edellyttää kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen ja liikenteen ratkaisujen päättämistä koko kaupunkiseutua koskevalla tasolla.
    
2. Palveluiden järjestäminen tehokkaasti ja laadukkaasti edellyttää tarpeeksi suurta kokoa ja järjestäjän kykyä hallita markkinoita, vertailla toimintaa sekä hankkia kyllin korkeatasoista osaamista. Palveluiden järjestäminen huutaa siis monilla tavoin kriittistä massaa ympärilleen, joka ei aina liity vain väestöpohjan kokoon.
    
3. Hallintohimmelit, joissa kuntien välille rakennetaan esimerkiksi kuntayhtymiä ja muita epäselviä yhteistoimintamuotoja, eivät ole hallinnollisesti tehokkaita, demokraattisia eivätkä läpinäkyviä.

Näistä lähtökohdista voi päätyä vain siihen, että kuntarakenteen tulee nojata vahvojen ja itsenäisten peruskuntien varaan. Näiden tulee kaupunkiseuduilla rakentua toiminnallisesti yhä kaupunkiseutua olevien työssäkäynti- ja palvelualueiden varaan ja haja-asutusalueilla siten, ettei toiminnallinen etäisyys muodostu liian suureksi. Sadan pienimmän kunnan vastatessa vain 3 % koko kuntakentän menoista, kiinnittyy huomio etenkin siihen, mitä kaupunkiseuduilla saadaan aikaan.

Tähän saakka kuntaliitoksiin on kannustettu lähinnä vakuutuksilla siitä, että mahdollisimman vähän muuttuu liitoksen myötä ja liitosten kautta kuntien saaman rahan määrä lisääntyy.

Nyt on aika muodostaa tavoitetila koko kuntakentälle vakuuttaen kunnat siitä, että kaikki häviävät ja kuntien saaman rahan määrä vähenee, jos järkeviä liitoksia ei toteuteta.

Opiskelijat ovat jälleen liikkeellä vaatien opintotuen sitomista elinkustannusindeksiin. Myös minulta on asiasta vaalikentillä kysytty, joten päätin kirjoittaa omista näkemyksistäni opintotuen kehittämiseksi vähän laajemmin. Alla siis neljä omaa ehdotustani opintotuen kehittämiseksi.

1. Työnteon tulee olla aina kannattavaa, eli tulorajoja tulee nostaa.

Työnteon tulee olla kaikissa tilanteissa ja kaikille kannattavaa. Opintotuessa on opintopisterajat, joiden kautta varmistetaan tuen kohdistuminen aidosti opintoja suorittaville. Jos ahkeran opiskelun lisäksi käy vielä ahkerasti töissä, tämä on hyvä asia sekä yhteiskunnan että opiskelijan kannalta. Nykyiset tulorajat rankaisevat ahkeraa leikaten tukea liian aikaisin.

2. Opintotuen tulee nousta elinkustannusten nousun mukana

Opintotuki on nykyään ainoa perusetuus, joka ei seuraa elinkustannusten nousua. Kun elämisen yleiset kustannukset nousevat, täytyy opintotuen pysyä samassa tahdissa ilman tarvetta opiskelijajärjestöjen pitkälliselle lobbaukselle joka kerralla.

3. Tukea silloin, kun sille on suurin tarve

Opintorahan taso voisi olla opintojen alkuvaiheessa korkeampi ja loppuvaiheessa vastaavasti matalampi. Alkupainotteisuus kannustaisi hakeutumaan työelämään ja hankkimaan työkokemusta jo ennen opintojen päättymistä ja toisaalta tukisi alkuvaiheessa täysipäiväistä opiskelua nykyistä paremmin.

4. Epäselvä ja vaikeasti hahmottuva lainavähennysmalli ei toimi

Nykyinen monimutkainen lainavähennysmalli tulisi ainakin uudistaa tai vaihtoehtoisesti se voitaisiin poistaa. Suurin osa nykyopiskelijoista ei edes tiedä, miten lainavähennys toimii, eikä se juuri kannusta lainanottoon.

Tällainen reformi maksaisi jotain. Opintorahan indeksiin sitomisessa puhutaan kuitenkin hyvin pienestä summasta koko valtion budjettiin suhteutettuna (noin 15meur / vuosi). Tämä on muistaakseni ensimmäinen menonlisäys pitkään aikaan, jota esitän. En itse asiassa muista, olenkohan koskaan aikaisemmin esittänyt jonnekin valtion budjetissa lisää rahaa.

No, tätä en kyllä häpeä esittää ensimmäisenä lisäysesityksenäni.