Alkuun heti tärkeä toteamus: En edes pyri olemaan objektiivinen kertoessani, omaa häntääni nostaen, mitä tuloksia tämän vuoden työltä itse odotan/toivon. On selvää, että politiikka on mitä suurimmassa määrin yhteispeliä, joten aina myös moni muu kuin allekirjoitanut on aina asioihin vaikuttamassa. Tilastotietojen osalta sen sijaan väitän tietojen olevan faktoja tai ainakin mahdollisimman lähellä totuutta. Olen kerännyt ne eduskunnan kalenterini, sähköpostini, pöytäkirjojen sekä facebookin Activity login kautta.

Vuosi 2011 muutamina lukuina

Päivät, joina olen tehnyt töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 169 eli 67%.
Vapaa/lomapäivät, joina en ole kokenut tekeväni töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 85 eli 33%.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Osallistuttujen poliitiikkaan liittyvien kokousten määrä (eduskunnan aloitettua työnsä): 198 eli noin 1,17 per työpäivä
(kokoukseksi katsottu se, mistä pidetään virallista pöytäkirjaa ja agenda selvästi politiikkaan liittyvä).
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Eduskunnan täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen määrä: 40 eli noin 0,4 per pidetty täysistunto (täysistuntoja pidettiin 93).
Kaikki puheenvuoroni täältä

Facebook-postausten lukumäärä:  1165 eli noin 3,2 per päivä.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä  ja postausten lajeittainen erittely täältä

Blogikirjoitusten määrä: 75 eli 6,25 per kuukausi. 
Tämän vuoden blogikirjoitukset täältä

Lähetettyjen työsähköpostien lukumäärä (27.4. alusta lukien, tällöin aukesi maili): 2228 eli noin 8,9 per jokainen päivä.

Työhön liittyvät highlightsit top 5

1. Hallitusohjelmaneuvottelut (touko-kesäkuu)

Pääsin osallistumaan hallitusohjelmaneuvotteluihin kunta-, palvelu- ja hallintorakenteita käsitelleessä ryhmässä. Neuvotteluryhmäämme veti silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori ja toisena varsinaisena neuvottelijana toimi silloinen eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Pekka Ravi, joita voi koko kuha-ryhmän tavoin kehua hyvällä syyllä visionäärisyydestä ja rohkeudesta. He määrittivät kokoomuksen osalta neuvotteluiden pääsuunnan, mutta neuvotteluryhmämme sihteerinä pääsin osaltani määrittämään Kataisen hallituksen kuntapolitiikan suuntaa. Uskon kuntareformin, niin ensin toteutettavan kuntarakenteiden uudistamisen kuin tätä seuraavien palvelurakenteidenkin tarkastelun osalta, olevan merkittävin pitkän aikavälin rakenneuudistus, jonka nykyinen hallitus toteuttaa.

2. Kasvuyrittäjyyden verokannustin sekä yrittäjäviisumilinjaus (syys-lokakuu)

Olen koko vuoden puhunut erityisesti yrittäjyyden ja yritysten kasvuhakuisuuden puolesta. Ensimmäisen merkittävän avauksen aihepiiriin liittyen teimme 25.9. yhdessä Risto Siilasmaan ja Mikael Jungnerin (sd.) kanssa Helsingin Sanomissa, kun ehdotimme  yksityisille kasvuyrityksiin tehdyille pääomasijoituksille verokannustinta. Keskustelu virisi nopeasti ja asia nousi toiseksi vaihtoehdoksi hallitusohjelmaan selvityskirjauksena viedyn yritysten T&K-toiminnan verokannustimen rinnalle.

Hallitus päättikin työmarkkinaraamisovun yhteydessä 13.10. sitovasti, että vuoden 2013 alusta lukien joko kasvuyrittäjyyden verokannustin tai T&K-toiminnan verokannustin otetaan käyttöön. Itse pidän molempia kannatettavana, mutta kustannus-hyötysuhteeltaan kansantalouden kasvun näkökulmasta omaa ehdotustamme selvästi tuloksellisempana. Ministeri Häkämies onkin onneksi useissa vastauksissaan kysymyksiini todennut, että hallitus haluaa nimenomaan tukea yritysten kasvuhakuisuutta.

Ongelma yrittäjien maahantulon edellytysten osalta nousi esiin niin ikään syksyllä. Paljastui, että ainakin joissain tapauksissa elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan ehtona on yrityksen kannattavuus jo liiketoiminnan alkuvaiheessa. Minusta tuntui erikoiselta, että esim. Venäjältä Suomeen yrittäjäksi haluavien korkeakoulutettujen nuorten pääsyä maahan ei tehdä helpommaksi. Tein asiasta kysymyksen sisäministeri Räsäselle ja kävin asiasta erilliset keskustelut oman ryhmän ministereiden, avustajakunnan sekä Räsäsen kanssa. Kuulin, että asia otettiin sittemmin positiivisten linjausten saattelemana esiin myös hallituksen Venäjä-ministeriryhmässä.

3. Eduskunnan startup-ryhmän ja kasariverkoston perustaminen (kesä)

Verkostoituminen on eduskunnassa vaikuttamisessa kaikki kaikessa. Etenkin samanhenkisten kanssa olisi tärkeää luoda paikkoja luonnollisille ja epävirallisille kohtaamisille. Olenkin ollut perustamassa parlamenttiin Startup-ryhmää sekä 80-luvulla syntyneiden kansanedustajien kasariverkostoa.

Jäljempänä mainittu on epävirallinen oma verkostomme, joten siitä ei sen enempää, kuin että tutustuminen ja ajatusten jakaminen oman ikäpolven edustajien kesken on ollut todella hedelmällistä. Startup-ryhmä sen sijaan on kokoontunut säännöllisesti ja tavoittelee kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamista laajalla rintamalla. Porukka tuntuu todella sitoutuneen yhteiseen missioomme ja olemme jo järjestäneet Aaltoes:n kanssa kasvuyrittäjyysmessut edustajille sekä seminaarin Eduskunnassa kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamisesta. 

4. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi (kesä-)

Tänä vuonna myös paljon julkisuutta saanut asia oli puoluerajat ylittävän työryhmämme lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Hallitusneuvotteluiden päätyttyä siihen, ettei hallitus valmistele  samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juridisessa mielessä (siviilivihkiminen) sallivaa esitystä, aloin valmistella asiasta lakialoitetta. Minulle kysymys on ennen muuta yhdenvertaisuudesta ja siitä, että kaikkia pareja tulisi kohdella lainsäädännön edessä tasa-arvoisesti. Kirkolla tulee säilyä oikeus asettaa näin katsoessaan erillisiä edellytyksiä kirkolliselle avioliitolle, mutta lain tulisi olla sama kaikille.

Perustimme sittemmin Oras Tynkkysen (vihr.), Susanna Huovisen (sd.), Silvia Modigin (vas.) sekä Astrid Thorsin (rkp.) kanssa työryhmän, joka valmisteli aloitteen ja tulee jättämään sen alkuvuodesta. Toivomme aloitteen päätyvän eduskunnan käsittelyyn, tavalla tai toisella. Kuitenkin uskon, että riippumatta siitä, säädetäänkö tasa-arvoinen avioliittolaki tämän prosessin lopputuloksena, olemme edistäneet asiaa. Kyse ei ole siitä, liittyykö Suomi useiden Pohjoismaiden rintamaan tässä asiassa. Kyse on siitä, milloin tämä tapahtuu.

5. Pohdinta ja taustatyö yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn uudistamiseksi (marras-joulukuu)

Loppuvuodesta olen tavannut paljon asiantuntijoita ja pohtinut yrittäjätaustaisen yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyviä ongelmia. Nykyinen velkajärjestelymallimme ei mahdollista ylivelkaantumisen jälkeen aidosti uutta alkua, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen henkilökohtainen konkurssimenettely. Pohdinnat on nyt tehty – ensi vuonna varmaan asia toivottavasti saadaan keskusteluun.

Kuntapolitiikan highlightsit top 3

1. Kaupunkisuunnittelun uusi aika

Helsingissä kaavoitetaan uusia merkittäviä asuinalueita kantakaupungin välittömään yhteyteen. Itse asiassa 2010-luvulla tehtävät päätökset ovat uusi ja samalla viimeinen sivu kantakaupunkimme reuna-alueiden kaavoituksessa, sillä vastaaville uusille suurille asuinalueille ei enää kantakaupungin ympärillä ole tilaa. Puhun siis Jätkäsaaresta, Hernesaaresta, Kalasatamasta, Keski-Pasilasta sekä Kruunuvuorenrannasta.

On huippumielenkiintoista ja toisaalta vastuullisuutta vaativaa saada luotsata Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa aikana, jolloin tällaisia hankkeita kaavoitetaan. Tähän menee muuten myös aika hurjasti aikaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että kaupunki on rohkeasti lähtenyt pohtimaan myös perinteistä korkeammalle vietyä rakentamista silloin, kun se on sovitettavissa kaupunkikuvaan ja on toiminnallisesti järkevää. Tänä vuonna olemme tarkastelleen ensimmäistä kertaa kantakaupungin ympäristön korkeamman rakentamisen mahdollisuuksia laajempana kokonaisuutena.

2. Kalasataman keskuksen kaavahanke ja kaavan hyväksyminen

Ehdoton henkilökohtainen huippuhetki tämän vuoden kuntapolitiikassa oli Kalasataman keskuksen toteuttamisen käsittely keväällä lautakunnassa ja valtuustossa sekä tämän mahdollistavan kaavan käsittely syksyllä lautakunnassa. Hanke toteutuu sidotulla aikataululla, kaupunki nettoaa kymmeniä miljoonia euroja ja tätä kautta saadaan asuntoja tuhansille asukkaille.

3. Palvelualoite-käytännön kirjaaminen budjettiin

Olen pitänyt jo vuosien ajan esillä mahdollisuutta tehostaa ja parantaa Helsingin palveluntuotantoa palveluiden tuotantotapoja moninaistamalla silloin, kun joku muu tekee jonkin asian paremmin/edukkisemmin kuin kaupunki itse. Tähän liittyen olen esittänyt monia kertoja Palveluhaaste-menettelyn kokeilemista myös Helsingissä. Vihdoin asian selvittäminen ja mahdollinen kokeilu kirjattiin Helsingin kaupungin vuoden 2012 budjettiin, joten valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Toivon todella, että tähän suhtauduttaisiin mahdollisuutena eikä uhkana. Vanhaan voi aina palata, mutta vain uuden kautta voidaan oppia tekemään asiat paremmin. 

******************************************************************************************************************

Näiden kaikkien itse huippuhetkinä pitämieni ohella olen toki yrittänyt osaltani vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Olen puhunut vastuullisen taloudenpidon puolesta, osallistunut kymmeniin ellen satoihin epävirallisiin palavereihin, tehnyt monen monituisia tunteja valiokuntatyötä, puolustanut kuntarakenneuudistusta raivokkaasti ja niin edelleen. Näiden yllä mainittujen osalta kuitenkin tunnen, tai haluan tuntea, että panoksellani on todella ollut merkitystä sen osalta, mikä maailmassa on konkreettisesti muuttunut tai tulee lähivuosina muuttumaan. Ilman minua, näin siis uskon, olisivat asiat yllä mainittujen osalta ainakin hieman toisin.

Ensi vuonna työ monen edellä mainitun osalta vielä jatkuu, sillä politiikassa kaikki työ on (joskus raastavankin) pitkäjänteistä ja jokainen tilinpäätös on oikeastaan vain välitilinpäätös. Kuitenkin jotkin asioista vaativat tätä vuotta vähemmän aikaa ja aikanaan ne kenties tippuvat agendalta pois maailman muuttuessa. Tämä avaa taas mahdollisuuksia myös uusille asioille. Yhden vinkin näistä uudemmista asioista voisin toki lopuksi antaa. Olen pohtinut kovasti perusturvajärjestelmäämme jo aiemmin. Tämän osalta pohdinnat varmasti jatkuvat.

Pimenevässä eduskunnassa 30.12.2011 klo 17:00,
Lasse Männistö

ps. Hyvää ja räiskyvää uutta vuotta 2012 kaikille – ja laittakaahan palautetta myös tulevana vuonna

Juttu osoittaa yhteiskuntamme umpimielisyyttä monella tasolla.

Ensinnäkin on inhimillisesti täysin väärin, että yhteiskunta vie tarveharkinnalla työntekijältä työn, jonka hän on hoitanut erinomaisesti palvellen niin omaa ja mahdollisen perheensä etua, työnantajansa etua kuin Suomenkin etua.

Toiseksi tilannetta voi pitää yritysten näkökulmasta täysin kohtuuttomana. Yritysten toivotaan työllistävän ja toimivan hyvinä työnantajina. Ja sitten kun ne työllistävät ja niiden työntekijät oppivat työnsä ja hoitavat sen esimerkillisesti, pakotetaan yritys lopettamaan työsuhde. Yritykseltä viedään mahdollisuudet toimia työntekijöitään kohtaan inhimillisesti ja harjoittaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

Kolmanneksi tilanne on aivan älytön maahanmuuttopoliittisesta näkökulmasta. Maahanmuuttajien integroinnista puhutaan paljon ja tässä painotetaan nimenomaan työn tärkeyttä. Uutisoidussakin tapauksessa kyse oli turvapaikanhakijoista, jotka saivat työskennellä niin kauan kuin heidän hakemuksensa olivat Maahanmuuttovirastossa vireillä. Tämän jälkeen ilmoitettiin tylysti työlupia haettaessa, ettei heitä tarvitakaan, koska Suomesta on tilastojen mukaan saatavissa työvoimaa, jolla on suurempi oikeus heidän hoitamaansa työhön, kuin heillä itsellään.  

Kenties käsittämättömin on kuitenkin se tosiasia, ettei tämä väitetty suomalainen työvoimareservi ole siivousyrittäjän näkökulmasta todellinen. Tilastot eivät työnantajan näkökulmasta paljoa lämmitä, jos hakuilmoituksiin ei tule vastauksia motivoituneilta ja asiansa osaavilta hakijoilta. Jos suomalaisia siivoajiksi haluavia muka on jonossa yrittäjän ovella, niin miksi yritykset sitten ehdoin tahdoin palkkaavat pätkätöihin heikosti kieltä osaavia ulkomaalaisia?

Todellisuus on toinen, vai kuinka moni tätä lukevista oikeasti olisi valmis siirtymään väliaikaisesti työttömäksi jäädessään siivoamaan? Niinpä. Tähän ei väliaikaisena valintana kannusta myöskään sosiaaliturvamme. Ilman maahanmuuttajia jäisivät metroasemamme, toimistomme ja julkiset vessamme siivoamatta ja yöbussimme ajamatta.

Meillä ei ole varaa jäykällä tarveharkinnalla ottaa ihmisiltä pois heidän työpaikkojaan. Ei etenkään silloin, kun alan tyhjiin paikkoihin ei löydy hakijoita. Me tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ja nämä ihmiset ovat osoittaneet, että he haluavat ja pystyvät tekemään työtä maassamme. Kun huoltosuhteemme heikkenee, tulee tarve työtätekevälle väestölle kasvamaan entisestään.

Yhteiskunnan ei pitäisi kyykyttää työtä tekeviä ihmisiä eikä työllistäviä yrityksiä, joita se kipeästi tarvitsee.

Toin kokoukseen myös Kokoomuksen eduskuntaryhmän tervehdyksen. Alla puheenvuoroni liittokokousväelle.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä liittokokousväki,

Aivan aluksi haluan onnitella liiton uutta puheenjohtajaa, onnea Veera Svahn.

Tänään kokoustanne puheenjohtava kollegani Sanni Grahn totesi minulle eilen, ettei hän olisi tänään kansanedustaja, ellei olisi päätynyt lukioaikana mukaan lukiolaisten liiton toimintaan.

Tämä kertoo siitä, miten tärkeä rooli lukiolaisten liitolla on ollut, ja on tänäkin päivänä. Liiton toiminnassa kasvaa joka vuosi uusi valveutunut ja yhteiskunnasta laaja-alaista ymmärrystä omaava sukupolvi. Liiton toiminnassa solmitte varmasti myös tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita, jotka säilyvät matkassanne vuosien varrella.

Meillä on syntynyt eduskunnassa 80-luvulla syntyneiden kansanedustajien kasariverkosto. Uskallan väittää, että kiitos lukiolaisten liiton, tänään täällä on paikalla tulevia eduskunnan ysäriverkoston perustajia.

Aktiivisten ja valveutuneiden kansalaisten lisäksi lukiolaisten liitto on jo vuosien ajan ollut johtava sivistyksen ja yleissivistävän lukiokoulutuksen airut. Aktiivisen edunvalvonnan ja uusien avausten kautta liitto on parantanut nuorten asemaa ja mahdollisuuksia yhteiskunnassamme. Tänään, kun elämme suurten ikäluokkien eläköitymisen kynnyksellä, tämä rooli on tärkeämpi kuin kenties koskaan. Tässä työssä lukiolaisten nuorten äänen kuulumiseksi haluan rohkaista teitä kaikkia aktiivisuuteen. Muutoin vain mummojen ääni kuuluu.

Kansallinen Kokoomus jakaa monia liittonne tavoitteita ja näkökohtia lukiokoulutusta koskien. Siinä, missä panostukset lähes kaikille muille yhteiskunnan osa-alueille tarkoittavat yhteiskunnan näkökulmasta lisäkuluja, ovat panostukset nuoriin ja lukiokoulutukseen aidosti tuottavia investointeja. Katsotaanpa asiaa yksilön tai yhteiskunnan näkökulmasta, panostus sivistykseen maksaa itsensä takaisin.

Kokoomuksessa vannomme, lukiolaisten liiton tavoin, vahvan yleissivistävän lukiokoulutuksen nimiin. Laaja-alainen ymmärrys yhteiskunnasta sekä valmiudet uuden oppimiseen antavat yksilölle parhaan lähtökohdan kasvulle ja omien unelmien tavoittelulle. Näin toimivat yksilöt taas antavat ja yhteiskunnalle parhaan lähtökohdan tavoitella henkistä ja taloudellista hyvinvoinnin kasvua sekä vaikuttaa ympäröivään maailmaan.

Hyvä liittokokousväki,

Itse en olisi päätynyt koskaan kansanedustajaksi ilman aktiivista toimintaa Suomen ylioppilaskuntien liitossa. Rohkaisen teitä kaikkia siis paitsi antamaan aikaanne ja menettämään sydämenne toiminnalle sekä uusille ystäville lukioaikananne, myös jatkamaan aktiivista otetta siirtyessänne aikanaan eteenpäin lukion penkiltä. Tämä riippumatta siitä, suuntaako oma polkunne tieteeseen, taiteeseen, bisnekseen vai kenties politiikkaan.

Nuorissa todella on Suomen tulevaisuus. Suomi tarvitsee teitä.

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmän puolesta toivotan teille hyvää liittokokouksen päättäjäispäivää ja menestystä unelmienne tavoittelussa.

Puhuin tänään jälleen valtuustossa tarpeesta tehostaa kaupungin palveluntuotantoa budjettikäsittelyn yhteydessä. Puheenvuoro löytyy tästä alta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kuten jo usein todettu, päätämme Helsingin budjetista suuren talouden epävarmuuden keskellä. Talouden taivaalle etenkin Euroopassa kerääntyvien synkkien pilvien keskellä meillä on kaksi vaihtoehtoa: Voimme olla varovaisia ja vastuullisia tai luottaa optimistisina positiiviseen talouskehitykseen.

Itse kannatan kaupungin talouden rakentamista varovaisuuden ja vastuullisuuden varaan. Liian varovaisuuden vaikutukset on aina helppoa korjata, liiallisen optimismin ei. Rahaa on helppoa käyttää tulevina vuosina enemmän, säästöt sen sijaan tuntuvat tässä salissa aina yhtä vaikeilta.

Helsingin jatkaessa velkaantumista on meidän tulevina vuosina todella ponnisteltava talouden tasapainottamiseksi. Tälle haasteen aiheuttaa yleisen taloustilanteen ja helsingin energian investointien ohella väestön ikääntymistä seuraava palveluiden kysynnän kasvu. ”Suu säkkiä myöden”-ajattelun vahvistuminen on nyt jos koskaan tärkeää paitsi helsinkiläisen veronmaksajan, myös pääkaupunkiseudun kuntarakennekeskustelun kannalta. Kuntien naimakaupoissa on selvää, että vakavarainen kiinnostaa enemmän kuin köyhä kumppani.

On tärkeää, että me kaikki kannustamme kaupunkia etsimään tapoja palveluiden tuottamiseksi nykyistä fiksummin. Tilaisuuksia tähän on varmasti lukemattomia, kunhan vain kannustamme työntekijöitä tähän ja palkitsemme siitä.

Puolueiden kesken kiinnitettiinkin neuvotteluissa huomiota useisiin mahdollisuuksiin tehostaa palveluiden tuotantoa. Nostan näistä esiin nyt yhden.

Tein jo keväällä 2010 talousarvioaloitteen siitä, että Helsingissä tulisi kokeilla palvelualoite-käytäntöä, jossa kunnan ulkopuolinen toimija, esimerkiksi järjestö, säätiö tai yritys, voi esittää haasteen jonkun kaupungin palvelun tai sen osan tuottamisesta paremmin kuin kaupunki itse. Kaupungilla olisi velvoite arvioida haastetta ja vastata siihen. Kaupunki siis, valtuutettu Peltola, arvioi itse onko haaste kaupungille edullisempi tapa järjestää palvelu.

Tuolloin perustelin aloitettani sillä, että käytäntö voisi edistää kaupungin ikiaikaisten palvelurakenteiden uudistumista, edistää kaupungin oman palveluntuotannon tehostumista ja vähintäänkin johtaa laskentaosaamisen sekä kustannustietoisuuden kasvuun kaupungin organisaatiossa. Kaupunki saisi joka tapauksessa paljon tietoa siitä, missä ja miten muut toimivat paremmin. Esimerkit ainakin länsinaapurissa vaikuttavat lupaavilta.

Osa virastoista kannatti tuolloin käytännön kokeilemista, osa taas vastusti. Vuoden 2011 talousarvio kuitenkin velvoitti kaupungin selvittämään käytännön toteuttamista Helsingissä. Poliittisten ryhmien toimesta vuoden 2010 talousarvioon lisätty kirjaus selvityksestä on kuitenkin jäänyt huomiotta.

Nyt kirjaus kuitenkin uusittiin poliittisten ryhmien toimesta vuoden 2012 talousarvioon, vieläpä vahvistettuna mahdollisuudella kokeilla käytäntöä. Toivon todella, että nyt kaupungin johto toteuttaa poliittisen tahdon palvelualoite-käytännön selvittämisestä ja kokeilusta. Selvitys ja mahdollinen kokeilu sopisi mielestäni sektorirajat ylittävänä talous- ja hallintokeskuksen vastuulle.

Palvelualoite-käytäntö ei varmastikaan yksin ratkaise tulevien vuosien haastetta palveluiden tehostamisen osalta. Se voi kuitenkin aloittaa muutoksen ja olla tätä kautta osa ratkaisua.

Alkoholipolitiikasta on puhuttu tänä syksynä myös laajemmin. Etenkin peruspalveluministeri Ministeri Guzenina-Richardson on osallistunut keskusteluun ehdottaen mm. kaupoissa myytävän oluen laimentamista. Esimerkkiä on haettu Ruotsista, missä kaupoissa myytävän oluen alkoholiprosentti on rajattu 3,5%iin.

Vaikka kannatankin terveydelle haitallisten tuotteiden muita tuotteita kovempaa verotusta ja ihmisten kannustamista tätä kautta fiksuihin valintoihin, en voi sanoa innostuvani oluen laimentamisesta. Oluen maun lisäksi tässä voisi kärsiä myös alkuperäinen terveyspoliittinen tavoite.

Ruotsin kokemukset eivät ole rohkaisevia, sillä Ruotsissa 2/3 oluesta juodaan vahvana (keskimäärin 5,5 %; Suomessa 4,6 %), 30 % juodusta oluesta on peräisin ulkomailta tai harmailta markkinoilta ja alkoholin maahantuonti sekä kulutus ovat kasvaneet koko 1990-luvun.

Ruotsissa vahvan oluen kulutus vuonna 2009 oli yli kaksinkertainen vuoteen 1990 verrattuna; samana aikavälinä ”folkölin” eli laimean oluen kulutus on puolittunut.

Todennäköinen seuraus oluen laimentamisesta Suomessa olisi se, että 3,5 %:n oluen sijaista juotaisiin väkevämpiä oluita tai muita väkevämpiä juomia. Myös maahantuonti todennäköisesti lisääntyisi ja valvonnan mahdollisuudet heikkenisivät.

Jälkeenjääneisyyden korjaamisen jälkeen tulisi arvioida miten hyvin nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme kannustaa yksilöä pyrkimään takaisin työelämään, vaikka sitten osa-aikaisesti. Valitettavasti hajanaiselta tilkkutäkiltä vaikuttava nykyinen sosiaaliturvamme ei kannustavuudella koreile.

Räikeimpiä epäkohtia kannustavuuden näkökulmasta ovat tietenkin suoranaiset kannustinloukut, eli kohdat, joissa jokin sosiaalietuus leikkaantuu palkkatulon noustessa siten, että käteen jäävä rahamäärä on pienempi, kuin ilman ansiotuloja. Kannustavuuden puutteena voi kuitenkin nähdä koko nykyisen tarveharkintaisen sosiaaliturvamme rakenteen, jossa etenkin alle 1200€/kk palkkatulojen nettotuloja lisäävä vaikutus on verraten pieni.

Yllä oleva Kelan Pertti Honkasen kuva alleviivaa epäkohtaa. Kun Helsingissä yksin asuvan esimerkkihenkilön kuukaudessa ansaitut palkkatulot nousevat 650€:sta viidellä sadalla eurolla 1150€:oon, tarkoittaa tämä käteen jäävien tulojen nousua noin 1100€:sta vain viidelläkymmenellä eurolla 1150€:oon. Jokainen palkkana ansaittu euro on siis kukkarossa vain kymmenen senttiä. Ei ihme, jos esimerkiksi satunnaiset keikkaduunit eivät kiinnosta. Juuri nämä voisivat kuitenkin olla portti vakituiseen työpaikkaan.

Olen puhunut usein vaalipaneeleissa tarpeesta ajatella 2000-luvun sosiaaliturvaamme uudesta, kaikkeen aktiivisuuteen kannustavasta, näkökulmasta. Jonkinlainen perustulomalli, joka paitsi takaisi jokaisella kaikkein välttämättömimmän perusturvan, myös kannustaisi yksilöä hyödyntämään jokaisen työmahdollisuuden, näyttäisi vastaavan näihin tavoitteisiin. Samalla järjestelmän hajanaisuus ja byrokratian määrä vähenisi.

Myös Kokoomuksessa kannattaisi aidosti pohtia voisiko sosiaaliturvamme tulevaisuudessa rakentua jonkinlaisen aktiivisuuteen kannustavan ja hallinnollisesti tehokkaan perustulomallin varaan. Toivo-ajatuspajahan on jo vuonna 2007 julkaissut oman pamflettinsa perustulosta.

Väitän, että Suomessa on koko kesä keskusteltu aidan seipäistä, vaikka olisi kannattanut keskustella aidasta.

Muualla Euroopassa päättäjien agendalla on ollut koko kesän se, miten rahaliittoamme ja koko EU:ta tulisi perustavanlaatuisesti muuttaa. Keskustelussa mukana ovat pyörineet mm. sitova jäsenmaiden finanssipolitiikan koordinaatio, sanktiot lipsumiselle budjettikurista, velkakatot, yhteiset uudet päätöksentekoelimet sekä euroalueen yhteiset joukkovelkakirjat (ns. eurobondit). Keskustelua on käyty ja se on edennyt päivä päivältä kohti päätöksiä siitä, millaista Eurooppaa rakennamme.

Suomi on tästä näkökulmasta näyttänyt nukkuvan Ruususen unta. Ainakaan minä en ole kuullut suomalaisten poliitikkojen keskustelevan Euroopan ja euroalueen rakenteellisista ratkaisuista lukuun ottamatta lyhyitä kommentteja eurobondeista.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa Euroopan keskuspankki on viimeisen viikon aikana ostanut Etelä-Euroopan kriisimaiden velkapapereita yhteensä 22 miljardilla eurolla. Laskennallinen Suomen osuus tästä on noin 400 miljoonaa euroa ja ostot näyttävät jatkuvan ilman, että kenelläkään on tietoa siitä, miten kauan piikki on auki. Presidenttiehdokas Sauli Niinistö nosti esiin aiheellisesti tämän päivän HSssä huolensa siitä, ettei yksikään päätös näistä tukiostoista ole syntynyt demokraattisesti valittujen päättäjien toimesta.

Itse olen sitä mieltä, että markkinoiden vakauttamisyritykset ovat olleet nykytiedon valossa perusteltuja. Isompi kysymys ovat kuitenkin tulevat rakenteet Euroopassa. Tarvitsemme selvästi nykyistä sitovampaa sääntelyä ja päätöksentekoa euromaiden budjettien osalta. Tarvitsemme uskottavia sanktioita rikkureille. Tarvitsemme tiiviimpää yhteistyötä ja talouspolitiikan koordinaatiota, muttemme voi sallia pysyvää mahdollisuutta vyöryttää jonkun jäsenmaan holtittoman toiminnan kustannuksia muille maille.

Suomessa kaipaamme juuri nyt edes keskustelua näistä suurimmista asioista. Keskustelun voisi aloittaa vaikkapa valtiovarainministeri Urpilainen.

Jokaisen ihmisen tulee saada tavoitella onnellisuutta omista lähtökohdistaan. On tosiasia, että ihmiset ovat erilaisia ja nauttivat erilaisista asioista. Tämä tulee jokaiselle sallia, niin kauan kuin näin toimittaessa ei loukata muita ihmisiä. Tästä suvaitsevaisuudessa on kyse.

Viime aikoina tietyissä yhteisöissä suvaitsemattomuus on nostanut päätään ja suvaitsemattomuus on nähty ajoittain hyväksyttävänä, ehkä melkein jopa trendikkäänä. Tämä on pelottava suuntaus. Viime vuonna Pridea vastaan tehtiin kaasuhyökkäys. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna kukaan ei olekaan etukäteen kysynyt, mihin tällaista tapahtumaa oikein tarvitaan. Tarve on selvä.

Toisinaan kuulee väitettävän, että suvaitsevaiset ne vasta suvaitsemattomia ovatkin, kun eivät hyväksy suvaitsemattomuutta. Tämä on naurettavaa. Ei kukaan ole vaatimassa heteroita muuttamaan omaa elämäänsä millään tavalla. Kysymys on seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, jotka eivät ole valtaväestöltä pois. Kampanjointi näiden oikeuksien puolesta ei ole hyökkäys ketään yksittäistä ihmistä kohtaan – kaasuisku sen sijaan on.

Valmistelemme eduskunnassa lakialoitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Alun perin työstin aloitetta yksin, mutta vain laajapohjaisella valmistelulla ja sitoutumisella yhteiseen aloitteeseen asialle voidaan tavoitella sen tarvitsemaa tukea. Olenkin onnellinen Oras Tynkkysen (vihr), Susanna Huovisen (sdp), Arja Juvosen (ps), Silvia Modigin (vas) ja Astrid Thorsin (rkp) sitoutumisesta yhteiseen aloitteeseen tähtäävään työryhmätyöhön. Toivottavasti muistakin eduskuntapuolueista saadaan edustaja mukaan.

Olemme sopineet, ettemme viesti asiasta sisällöllisesti vielä enempää. Tulette kuitenkin kuulemaan tästä porukasta ja lakialoitteestamme syksyllä. Voin vakuuttaa, että vaikka eduskunnan enemmistön allekirjoitusten kerääminen lakialoitteelle ei ennakkoasetelmien mukaan tule olemaan helppoa, tulemme tekemään hartiavoimin töitä tavoitteen eteen.

Kävipä niin tai näin, niin työ ei mene missään tapauksessa hukkaan. Asenteet eivät nimittäin muutu itsestään. Ne voivat kuitenkin muuttua ympäristössä, johon sekä Pride, että aloitteesta kumpuava keskustelu toivottavasti vaikuttavat positiivisesti.

Minulta on kysytty monien toimittajien toimesta miksi oikein minä, ensisijaisesti talous- ja yrittäjyysasioista puhuvana kokoomupoliitikkona, olen aktiivinen asiassa. Olen vastannut kahdella lauseella:

Minulle kyse on tasa-arvosta. Olisi väärin ajatella, ettei talouspoliitikkokin voisi, tai ettei hänen suorastaan pitäisi, toimia tasa-arvon edistämisen puolesta silloin, kun sille on tarvetta ja mahdollisuus.

Päivitys 1.7.2011: Perussuomalaisten Arja Juvonen ilmoitti tänään, ettei hän jatka työryhmän jäsenenä, vaikka kannattaakin sen työtä.

Vaikken varmasti olekaan arviossani objektiivinen osallistuttuani itse ohjelmatyöhön tiiviisti, olen aidosti ylpeä siitä kunnianhimon tasosta, jonka kunta- ja hallintoasioita käsitellyt työryhmä otti.

Väitän, että linjaukset piirtävät tahtotilan ja näyttävät suunnan kenties suurimmalle kunta- ja palvelurakenteiden reformille itsenäisen Suomen historiassa.

Lähtökohtana on seuraava ohjelman kirjaus

Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta.

Tavoitetila on, että Suomeen luodaan aidosti vahvojen ja elinvoimaisten kuntien verkko, joka kykenee vastaamaan lähes kaikista kansalaisten peruspalveluista. Emme enää tarvitse monitasoisia hallintohimmeleitä tai epädemokraattisia kuntayhtymämalleja, kun kunnille palautetaan mahdollisuus tehdä itse se, mikä on niiden olemassaolon ydin.

Järkevän ja aidosti toimintakykyisen kuntakentän luomiselle, tarvittaessa vaikka valtion toimesta, on esitetty vastalauseena kunnallinen itsehallinto. Itsehallinto ei kuitenkaan tarkoita kuntalaisten oikeutta päättää siitä, missä menee minkäkin kunnan raja. Itsehallinto tarkoittaa kuntalaisten oikeutta päättää siitä, mitä palveluita ja miten kunta asukkailleen tarjoaa.

Viime vuosina kehitys on siis itse asiassa kulkenut poispäin demokraattisesta itsehallinnosta, kun oikeus palveluiden järjestämisestä ja tuotannosta päättämisestä on siirretty esimerkiksi ylikunnallisille kuntayhtymille tai muille erillisille hallinnoille.

Rikkomalla nykyiset kuntarajat palautamme siis demokratian ja todellisen itsehallinnon kunnille itselleen.

Kuten hallitusohjelma yksiselitteisesti toteaa, on kunta- ja palvelurakenteiden reformi Suomen kilpailukyvyn ja kasvupotentiaalin kannalta erityisen tärkeää toteuttaa metropolialueella. Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti, että myös metropoli- ja pääkaupunkiseudun kunta- ja palvelurakenne uudistetaan.

Reformi ulottuu kuitenkin kaikille kaupunkiseuduille ja koko maahan, huomioiden eri alueiden erilaisen aseman. Kaupunkiseutujen ulkopuolella syrjäisten alueiden kunnat tulevatkin tukeutumaan vahvojen peruskuntien palvelurakenteeseen.

Noin puolet julkisen sektorin huimasta kestävyysvajeesta kohdistuu kuntasektoriin. Kataisen hallitus lähtee kuntareformiin rohkeasti Kokoomuksen jo vaaliohjelmassaan piirtämin suuntaviivoin.

Koko kestävyysvajetta ei tietenkään kurota umpeen pelkällä hallintoreformilla, mutta reformi on helppo nähdä edellytyksenä palveluiden tuottavuuden paranemiselle. Puhumattakaan paremmista päätöksistä, joita saadaan aikaan aidosti yhtenäisen elinpiirin muodostavissa kaupunkiseutujen kunnissa nykyiseen repaleiseen kuntakenttään verrattuna.