Tekstinpätkä on voimassaolevasta laista, vuonna 1732 voimaan tulleesta rakennuskaaresta (26 luvun 3§). Onneksi sitä ei käytännössä enää sovelleta.

Valitettavasti rakennuskaari ei kuitenkaan ole ainoa ajastaan jälkeenjäänyt rakentamista ohjaava normi.

Viime hallituskaudella käynnistettiin Rakentamisen normitalkoot, joissa kartoitettiin rakentamisen sääntelyn aiheuttamia ongelmakohtia ja sääntelystä aiheutuvia kustannuksia, joista olisi mahdollista päästä eroon normeja keventämällä ilman merkittäviä edunmenetyksiä. Normitalkoiden lopputuloksena syntyi YM:n raportti 10/2009 Rakentamisen normitalkoot – turhat kustannukset kuriin.

Ongelmat siis saatiin kartoitettua ja tällä hallituskaudella pitäisi niiden korjaamiseen ryhtyä.

Kyselytunnilla 8.12 kysyin asuntoministeri Krista Kiurulta aikooko hallitus jatkaa normitalkoita ja siirtyä kartoituksesta toteutukseen. Ministeri vastasi, että normitalkoita jatketaan, mutta hän ei tiennyt miltä osin rakentamisen normeissa olisi parantamisen varaa. Jos raportti olikin luettu, niin ainakaan kyselytunnilla se ei ollut enää tuoreessa muistissa. Asuntoministeri sanoi kuitenkin 4.1.2012 MTV3:n uutisissa haluavansa keventää rakentamismääräyksiä rakentamisen hinnan saamiseksi alaspäin ja asuntotuotannon vauhdittamiseksi. Oikea tahtotila on siis olemassa, mikä on hienoa.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Minusta tähän saakka tehdyn työn perusteella pitäisi ainakin kahteen asiaan puuttua: Väestönsuojien yleiseen rakentamisvelvollisuuteen ja esteettömyysnormien joustamattomuuteen.

Väestösuojien rakentaminen on kallista (kustannukset n. 2200 €/vssm²), mutta hyöty on marginaalinen. Nykyään Euroopassa on jäljellä enää kolme maata, Suomi, Albania ja Sveitsi, jossa väestönsuojien rakentamisvelvollisuus on automaatio. Ruotsissa väestönsuojien pakollisesta rakentamisesta luovuttiin, kun suojapaikkojen määrän arvioitiin olevan riittävä. Tanskassa puolestaan paikallistuntemusta omaavat kunnat päättävät asiasta riskianalyysiensä perusteella, ja muutoin on kehitetty evakuointeja ja varoitusjärjestelmiä. Suomenkin olisi jo aika tehdä väestönsuojien rakentamisesta tarveharkintaista.

Esteettömyyden osalta tilanne ei ole yhtä yksinkertainen. Kuitenkin voi perustellusti kysyä, miksi esimerkiksi kaikki opiskelija-asunnot täytyy rakentaa täysin esteettömiksi? Liikuntarajoitteisten prosentuaalinen osuus opiskelijoista on verraten pieni, mutta täysin ja kaikkialle ulotettuna normi vaikeuttaa etenkin pienten opiskelija-asuntojen järkevää toteutusta. Lopputuloksena on, että opiskelija-asuntojen hinnat ja koot nousevat. Liikuntaesteisten etu olisi turvattavissa nykyistä osittain kevyemmillä normeilla. Erityisesti näin on, jos esteettömyysnormeja samalla selkeytettäisiin ja nyt heitä huonosti palvelevia esteettömyysnormeja vahvistettaisiin.

Nämä ovat aika yksinkertaisia toimenpiteitä, jos poliittista tahtoa vain löytyy. Ne eivät maksa juuri mitään, mutta niiden avulla laskettua rakentamisen hintaa ja toivottavasti lisättyä volyymiä. Toivonkin, että asuntoministeri tarttuu ripeästi Normitalkoissa tehtyyn pohjatyöhön. Se tarjoaa monta konkreettista kohtaa, joihin tarttua.

Alkuun heti tärkeä toteamus: En edes pyri olemaan objektiivinen kertoessani, omaa häntääni nostaen, mitä tuloksia tämän vuoden työltä itse odotan/toivon. On selvää, että politiikka on mitä suurimmassa määrin yhteispeliä, joten aina myös moni muu kuin allekirjoitanut on aina asioihin vaikuttamassa. Tilastotietojen osalta sen sijaan väitän tietojen olevan faktoja tai ainakin mahdollisimman lähellä totuutta. Olen kerännyt ne eduskunnan kalenterini, sähköpostini, pöytäkirjojen sekä facebookin Activity login kautta.

Vuosi 2011 muutamina lukuina

Päivät, joina olen tehnyt töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 169 eli 67%.
Vapaa/lomapäivät, joina en ole kokenut tekeväni töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 85 eli 33%.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Osallistuttujen poliitiikkaan liittyvien kokousten määrä (eduskunnan aloitettua työnsä): 198 eli noin 1,17 per työpäivä
(kokoukseksi katsottu se, mistä pidetään virallista pöytäkirjaa ja agenda selvästi politiikkaan liittyvä).
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Eduskunnan täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen määrä: 40 eli noin 0,4 per pidetty täysistunto (täysistuntoja pidettiin 93).
Kaikki puheenvuoroni täältä

Facebook-postausten lukumäärä:  1165 eli noin 3,2 per päivä.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä  ja postausten lajeittainen erittely täältä

Blogikirjoitusten määrä: 75 eli 6,25 per kuukausi. 
Tämän vuoden blogikirjoitukset täältä

Lähetettyjen työsähköpostien lukumäärä (27.4. alusta lukien, tällöin aukesi maili): 2228 eli noin 8,9 per jokainen päivä.

Työhön liittyvät highlightsit top 5

1. Hallitusohjelmaneuvottelut (touko-kesäkuu)

Pääsin osallistumaan hallitusohjelmaneuvotteluihin kunta-, palvelu- ja hallintorakenteita käsitelleessä ryhmässä. Neuvotteluryhmäämme veti silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori ja toisena varsinaisena neuvottelijana toimi silloinen eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Pekka Ravi, joita voi koko kuha-ryhmän tavoin kehua hyvällä syyllä visionäärisyydestä ja rohkeudesta. He määrittivät kokoomuksen osalta neuvotteluiden pääsuunnan, mutta neuvotteluryhmämme sihteerinä pääsin osaltani määrittämään Kataisen hallituksen kuntapolitiikan suuntaa. Uskon kuntareformin, niin ensin toteutettavan kuntarakenteiden uudistamisen kuin tätä seuraavien palvelurakenteidenkin tarkastelun osalta, olevan merkittävin pitkän aikavälin rakenneuudistus, jonka nykyinen hallitus toteuttaa.

2. Kasvuyrittäjyyden verokannustin sekä yrittäjäviisumilinjaus (syys-lokakuu)

Olen koko vuoden puhunut erityisesti yrittäjyyden ja yritysten kasvuhakuisuuden puolesta. Ensimmäisen merkittävän avauksen aihepiiriin liittyen teimme 25.9. yhdessä Risto Siilasmaan ja Mikael Jungnerin (sd.) kanssa Helsingin Sanomissa, kun ehdotimme  yksityisille kasvuyrityksiin tehdyille pääomasijoituksille verokannustinta. Keskustelu virisi nopeasti ja asia nousi toiseksi vaihtoehdoksi hallitusohjelmaan selvityskirjauksena viedyn yritysten T&K-toiminnan verokannustimen rinnalle.

Hallitus päättikin työmarkkinaraamisovun yhteydessä 13.10. sitovasti, että vuoden 2013 alusta lukien joko kasvuyrittäjyyden verokannustin tai T&K-toiminnan verokannustin otetaan käyttöön. Itse pidän molempia kannatettavana, mutta kustannus-hyötysuhteeltaan kansantalouden kasvun näkökulmasta omaa ehdotustamme selvästi tuloksellisempana. Ministeri Häkämies onkin onneksi useissa vastauksissaan kysymyksiini todennut, että hallitus haluaa nimenomaan tukea yritysten kasvuhakuisuutta.

Ongelma yrittäjien maahantulon edellytysten osalta nousi esiin niin ikään syksyllä. Paljastui, että ainakin joissain tapauksissa elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan ehtona on yrityksen kannattavuus jo liiketoiminnan alkuvaiheessa. Minusta tuntui erikoiselta, että esim. Venäjältä Suomeen yrittäjäksi haluavien korkeakoulutettujen nuorten pääsyä maahan ei tehdä helpommaksi. Tein asiasta kysymyksen sisäministeri Räsäselle ja kävin asiasta erilliset keskustelut oman ryhmän ministereiden, avustajakunnan sekä Räsäsen kanssa. Kuulin, että asia otettiin sittemmin positiivisten linjausten saattelemana esiin myös hallituksen Venäjä-ministeriryhmässä.

3. Eduskunnan startup-ryhmän ja kasariverkoston perustaminen (kesä)

Verkostoituminen on eduskunnassa vaikuttamisessa kaikki kaikessa. Etenkin samanhenkisten kanssa olisi tärkeää luoda paikkoja luonnollisille ja epävirallisille kohtaamisille. Olenkin ollut perustamassa parlamenttiin Startup-ryhmää sekä 80-luvulla syntyneiden kansanedustajien kasariverkostoa.

Jäljempänä mainittu on epävirallinen oma verkostomme, joten siitä ei sen enempää, kuin että tutustuminen ja ajatusten jakaminen oman ikäpolven edustajien kesken on ollut todella hedelmällistä. Startup-ryhmä sen sijaan on kokoontunut säännöllisesti ja tavoittelee kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamista laajalla rintamalla. Porukka tuntuu todella sitoutuneen yhteiseen missioomme ja olemme jo järjestäneet Aaltoes:n kanssa kasvuyrittäjyysmessut edustajille sekä seminaarin Eduskunnassa kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamisesta. 

4. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi (kesä-)

Tänä vuonna myös paljon julkisuutta saanut asia oli puoluerajat ylittävän työryhmämme lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Hallitusneuvotteluiden päätyttyä siihen, ettei hallitus valmistele  samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juridisessa mielessä (siviilivihkiminen) sallivaa esitystä, aloin valmistella asiasta lakialoitetta. Minulle kysymys on ennen muuta yhdenvertaisuudesta ja siitä, että kaikkia pareja tulisi kohdella lainsäädännön edessä tasa-arvoisesti. Kirkolla tulee säilyä oikeus asettaa näin katsoessaan erillisiä edellytyksiä kirkolliselle avioliitolle, mutta lain tulisi olla sama kaikille.

Perustimme sittemmin Oras Tynkkysen (vihr.), Susanna Huovisen (sd.), Silvia Modigin (vas.) sekä Astrid Thorsin (rkp.) kanssa työryhmän, joka valmisteli aloitteen ja tulee jättämään sen alkuvuodesta. Toivomme aloitteen päätyvän eduskunnan käsittelyyn, tavalla tai toisella. Kuitenkin uskon, että riippumatta siitä, säädetäänkö tasa-arvoinen avioliittolaki tämän prosessin lopputuloksena, olemme edistäneet asiaa. Kyse ei ole siitä, liittyykö Suomi useiden Pohjoismaiden rintamaan tässä asiassa. Kyse on siitä, milloin tämä tapahtuu.

5. Pohdinta ja taustatyö yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn uudistamiseksi (marras-joulukuu)

Loppuvuodesta olen tavannut paljon asiantuntijoita ja pohtinut yrittäjätaustaisen yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyviä ongelmia. Nykyinen velkajärjestelymallimme ei mahdollista ylivelkaantumisen jälkeen aidosti uutta alkua, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen henkilökohtainen konkurssimenettely. Pohdinnat on nyt tehty – ensi vuonna varmaan asia toivottavasti saadaan keskusteluun.

Kuntapolitiikan highlightsit top 3

1. Kaupunkisuunnittelun uusi aika

Helsingissä kaavoitetaan uusia merkittäviä asuinalueita kantakaupungin välittömään yhteyteen. Itse asiassa 2010-luvulla tehtävät päätökset ovat uusi ja samalla viimeinen sivu kantakaupunkimme reuna-alueiden kaavoituksessa, sillä vastaaville uusille suurille asuinalueille ei enää kantakaupungin ympärillä ole tilaa. Puhun siis Jätkäsaaresta, Hernesaaresta, Kalasatamasta, Keski-Pasilasta sekä Kruunuvuorenrannasta.

On huippumielenkiintoista ja toisaalta vastuullisuutta vaativaa saada luotsata Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa aikana, jolloin tällaisia hankkeita kaavoitetaan. Tähän menee muuten myös aika hurjasti aikaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että kaupunki on rohkeasti lähtenyt pohtimaan myös perinteistä korkeammalle vietyä rakentamista silloin, kun se on sovitettavissa kaupunkikuvaan ja on toiminnallisesti järkevää. Tänä vuonna olemme tarkastelleen ensimmäistä kertaa kantakaupungin ympäristön korkeamman rakentamisen mahdollisuuksia laajempana kokonaisuutena.

2. Kalasataman keskuksen kaavahanke ja kaavan hyväksyminen

Ehdoton henkilökohtainen huippuhetki tämän vuoden kuntapolitiikassa oli Kalasataman keskuksen toteuttamisen käsittely keväällä lautakunnassa ja valtuustossa sekä tämän mahdollistavan kaavan käsittely syksyllä lautakunnassa. Hanke toteutuu sidotulla aikataululla, kaupunki nettoaa kymmeniä miljoonia euroja ja tätä kautta saadaan asuntoja tuhansille asukkaille.

3. Palvelualoite-käytännön kirjaaminen budjettiin

Olen pitänyt jo vuosien ajan esillä mahdollisuutta tehostaa ja parantaa Helsingin palveluntuotantoa palveluiden tuotantotapoja moninaistamalla silloin, kun joku muu tekee jonkin asian paremmin/edukkisemmin kuin kaupunki itse. Tähän liittyen olen esittänyt monia kertoja Palveluhaaste-menettelyn kokeilemista myös Helsingissä. Vihdoin asian selvittäminen ja mahdollinen kokeilu kirjattiin Helsingin kaupungin vuoden 2012 budjettiin, joten valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Toivon todella, että tähän suhtauduttaisiin mahdollisuutena eikä uhkana. Vanhaan voi aina palata, mutta vain uuden kautta voidaan oppia tekemään asiat paremmin. 

******************************************************************************************************************

Näiden kaikkien itse huippuhetkinä pitämieni ohella olen toki yrittänyt osaltani vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Olen puhunut vastuullisen taloudenpidon puolesta, osallistunut kymmeniin ellen satoihin epävirallisiin palavereihin, tehnyt monen monituisia tunteja valiokuntatyötä, puolustanut kuntarakenneuudistusta raivokkaasti ja niin edelleen. Näiden yllä mainittujen osalta kuitenkin tunnen, tai haluan tuntea, että panoksellani on todella ollut merkitystä sen osalta, mikä maailmassa on konkreettisesti muuttunut tai tulee lähivuosina muuttumaan. Ilman minua, näin siis uskon, olisivat asiat yllä mainittujen osalta ainakin hieman toisin.

Ensi vuonna työ monen edellä mainitun osalta vielä jatkuu, sillä politiikassa kaikki työ on (joskus raastavankin) pitkäjänteistä ja jokainen tilinpäätös on oikeastaan vain välitilinpäätös. Kuitenkin jotkin asioista vaativat tätä vuotta vähemmän aikaa ja aikanaan ne kenties tippuvat agendalta pois maailman muuttuessa. Tämä avaa taas mahdollisuuksia myös uusille asioille. Yhden vinkin näistä uudemmista asioista voisin toki lopuksi antaa. Olen pohtinut kovasti perusturvajärjestelmäämme jo aiemmin. Tämän osalta pohdinnat varmasti jatkuvat.

Pimenevässä eduskunnassa 30.12.2011 klo 17:00,
Lasse Männistö

ps. Hyvää ja räiskyvää uutta vuotta 2012 kaikille – ja laittakaahan palautetta myös tulevana vuonna

Eipä aikaakaan, kun mieleeni tuli, että puiston päädyssä sijaitseva Kiasman suora seinä voisi toimia hyvänä screeninä, jolloin puisto on kuin rakennettu kesäisin screeniltä katsottavia ulkoilmaesityksiä varten. Ja mikä olisikaan parempi esitys, kuin esimerkiksi vieressä sijaitsevan Musiikkitalon konsertti.

Jätimmekin tänään yhdessä Silvian kanssa screenin pystyttämistä koskevan valtuustoaloitteen, jonka allekirjoitti yhteensä 46 valtuutettua, eli valtuuston enemmistö. Aloitteemme tässä alla. Toivottavasti tulevana WDC-kesänä helsinkiläiset voivat nauttia Musiikkitalon musiikista myös ulkona.

ALOITE MUSIIKITALON KONSERTTIEN HEIJASTAMISESTA TÖÖLÖNLAHDEN ULKOTILAAN

Helsingin uusi musiikkitalo on iso investointi ja on herättänyt paljon tunteita ja keskustelua. Nyt kun uusi ja upea talo on valmis, on ensiarvoisen tärkeää saada kaikki hyöty siitä helsinkiläisten iloksi.

Töölönlahden alueen tavoitteena on korkealaatuinen kaupunkitila, joka tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia ajanviettoon. Tässä yhdistyvät niin julkiset rakennukset ja niiden palvelut kuin toivottavasti alueelle tiensä löytävät yrittäjät palveluineen. Kokonaisuutta yhdistää yleinen puistoalue, jonka elävyys tukee molempia tavoitteita.

Musiikkitalon vieressä on kaunis laskeva puutarha joka varmasti houkuttelee helsinkiläisiä kesäisin ajanviettoon. Olisikin hienoa jos musiikkitalon tarjonnasta voisi nauttia myös ulkona vapaamuotoisessa ilmapiirissä. Tämä elävöittäisi julkista kaupunkitilaa ja mahdollistaisi musiikkitalon tarjonnasta nauttimisen myös niille, joilla ei ole tähän mahdollisuutta tai halua virallisissa konserteissa.

Yksi mahdollisuus musiikkitalon tarjonnan tuomiselle kesäaikana talon ulkopuolelle olisi screeni Kiasman takaseinään, jolle musiikkitalon konsertteja (esim. HSO) heijastettaisiin kuvana ja äänenä.

Puisto konsertteineen olisi hieno lisä kaupungin kulttuuritarjontaan WDC-vuonna ja mahdollistaisi matalan kynnyksen tutustumisen musiikkitalon toimintaan.

me allekirjoittaneet esitämme,

että Helsingin kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin mahdollistaakseen musiikkitalon konserttien kokemisen myös Musiikkitalon ulkopuolella sijaitsevassa puistossa.

Silvia Modig
Lasse Männistö
ja 44 valtuutettua

Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun suurin ongelma on asuntojen hintojen jatkuva nousu ansiotasoa nopeammin. Asuntopula paitsi tuntuu asukkaiden kukkarossa, myös rajoittaa seudun elinkeinotoimintaa. Rakentamista jarruttaa moni tekijä, joista yksi on uusien asuntojen kaavoitus. Helsingissä tavoitteena on ollut kaavoittaa vuosittain 5000 uutta asuntoa, mutta tavoitteeseen ei olla päästy.

Rajallisen maa-alan ollessa ikävä tosiasia ja pk-seudun kuntarakenteen rajoittaessa kokonaisvaltaista asuntopolitiikkaa, tulee Helsingissä vastata asuntopulaan kaikilla järkevillä keinoilla. Nykyistä tehokkaampi ja ajoittain myös korkeammalle kohoava rakentaminen ei yksin ratkaise ongelmia, mutta se voi olla yksi osa ratkaisua.

Korkea rakentaminen tarkoittaa enemmän asuntoja tonttineliötä kohden, jolloin tilaa jää enemmän myös virkistysalueille. Laajemmin katsottuna kaupunkirakenteen tiivistyminen tarkoittaa myös lyhyempiä työ- ja asiointimatkoja, ekologisuutta sekä parempaa joukkoliikenteen toimivuutta.

Ympäristövaikutuksista hyvänä esimerkkinä toimii korkealle kohoava Manhattanin saari New Yorkissa, joka on Yhdysvaltain halutuin asuinalue. Samalla kuitenkin asukaskohtaiset ilmastopäästöt ovat vain 30% Yhdysvaltojen keskiarvosta ja 83% väestöstä kävelee, pyöräilee tai kulkee julkisilla työmatkansa.

Kaupunkikuvallisesti korkea rakentaminen jakaa mielipiteitä, mutta moni kaltaiseni kaupunkilainen myös pitää korkeista rakennuksista. On kuitenkin selvää, etteivät ne sovi kaikkialle. Huolellisen suunnittelun ja laadukkaan toteutuksen kautta moni alue voi kuitenkin saada korkeasta rakentamisesta vetovoimaa. Helsinki selvittää parasta aikaa kokonaisuutena sitä, mille paikoille tällaista rakentamista voitaisiin onnistuneesti toteuttaa. Pilvenpiirtäjät eivät siis varmasti pääse hiipimään kaupunkiin salakavalasti.

Moni kaupunkilainen haluaa jatkossakin asua pientaloissa pienemmän mittakaavan asuinalueella. Tälle on oltava tilaa ja mahdollisuuksia. Kuitenkin myös urbaani elämäntyyli ja halu asumiseen keskustan tuntumassa käyvät suositummiksi.

Kaupunkilaisten toiveisiin on vastattava tasapainoisesti. Rohkea ja korkeammalle kohoava rakentaminen on kaupunikuvaan sopiessaan kannattavaa niin asuntotuotannon tavoitteiden kuin ympäristönkin näkökulmasta.

Olen hommasta innoissani, kuten arvata saattaa – olihan kaupunkisuunnittelu ja kiinnostus rakennetun ympäristön kehittämistä kohtaan minulle merkittävä syy pyrkiä alun alkaen mukaan kuntapolitiikkaan.

Suomalaiset viettävät elinajastaan keskimäärin 90 % rakennetussa ympäristössä, joten ei ole lainkaan yhdentekevää, millaista pääkaupunkia rakennamme. Rakennettu ympäristö sitoo jopa kolme neljäsosaa kansallisvarallisuudestamme (asuntojen osuus tästä yli 60 %), eli kaupunkisuunnittelulautakunta päättää millaiseen kaupunkiin ja rakennuksiin yli puolet varallisuudestamme käytetään. Kaupunkisuunnittelulla on niin ikään valtava merkitys ilmastotalkoissa – yli puolet hiilijalanjäljestämme syntyy asumisesta ja siihen liittyvistä toiminnoista.

Olipa kyse asukkaille viihtyisän kaupunkiympäristön luomisesta, järkevästä yhdyskuntasuunnittelusta ja -rakenteesta, liikkumiseen tarvittavan ajan minimoimisesta tai vaikkapa asuntojen hintojen nousun hillitsemisestä kaupunkisuunnittelulautakunnan rooli on merkittävä.

Helsingin Sanomat kyseli tavoitteita tai painopisteitäni nyt alkavan pestin osalta ja nimesinkin kolme tärkeänä pitämääni tavoitetta KSL:n sektorilla.

1. Asuntotuotannon ja kaavoituksen vuosittaisiin tavoitteisiin, tiivistettynä sisältäen 5000 uutta asuntoa ja 500 000 neliötä asuntokaavoja, on päästävä. Vain kaavoittamalla ja edistämällä asuntorakentamista niin täydennysrakentamisen kuin uusien asuinalueidenkin avulla voimme hillitä asuntojen hintakehitystä Helsingissä. Asuntojen hinnat ovat nousseet Helsingissä vuosikausia muita elinkustannuksia sekä ansiotasoa nopeammin.

2. Silloin kun rakennetaan, rakennetaan tehokkaasti. Tiivis kaupunkirakenne ja tehokas rakentaminen (eli myös korkeampi silloin kun se sopii kaupunkikuvaan) on kaupunkilaisten mielestä tutkitusti viihtyisämpi kuin hajanainen. Positiivisiin vaikutuksiin lukeutuvat esimerkiksi pienempi liikkumisen tarve, suurempi viher- ja virkistysalueille jäävä maa-ala sekä rakentamisen energiatehokkuus. Tehokas kaavoitus tukee myös asuntotuotannon tavoitteiden saavuttamista.

3. Urbaanin kaupunkikulttuurin vaaliminen. Elämä kuuluu kaupunkiin ja tämän ajatuksen puitteissa mielestäni kilpa-autot voivat tulla Esplanadille, lentopallohiekka Narinkkatorille ja lumilaudat Tuomiokirkon eteen sekä ilotulitteet lentää Töölönlahden yllä. Kaupunki on kiinnostava vain niin kauan kun se ei jää paikalleen.

KSL:n työ on hienoa myös konkreettisuutensa vuoksi. Siinä, missä usein politiikka on päätöksiä organisaatiorakenteista, toimintasuunnitelmista ja strategia-asiakirjoista, pääsemme me KSL:ssä joka viikko konkreettisesti päättämään mitä ja miten Helsinkiin rakennetaan. Jos lautakunta esimerkiksi päättää, että jokin rakennus tulee olemaan 12 kerroksinen, se tulee olemaan 12 kerroksinen ja seisomaan sellaisena todennäköisesti vuosikymmeniä. Konkreettisen vallan ja pitkän aikajänteen mukana tulee myös vastuu – sooloiluun ei ole varaa, sillä virheiden korjaaminen on vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta.

KSL:ssä on ollut mielenkiintoista tehdä töitä viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Lautakunnassa on vallinnut hyvä ja asioita eteenpäin vievä henki, kiitos myös ihmisten tutustumisen toisiinsa yhteisellä lautakuntamatkallamme.

On hienoa päästä aloittamaan huomenna puheenjohtaminen näin tärkeässä ja hyvin toimivassa lautakunnassa.

Kesäkuussa kaupunginvaltuusto keskusteli Helsinkiin suunnitteilla olevasta Guggenheim-museohankkeesta.  Heinäkuussa yhdistin kiinnostukseni aihetta kohtaan lomamatkasuunnitelmiin ja suuntasin Bilbaoon, missä Guggenheim on suhteutettuna kaupungin kokoon ja aiemmin vallinneeseen tilanteeseen saanut aikaan suurimman vaikutuksen.

Bilbao on menneinä vuosikymmeninä rakentanut menestystään raskaan teollisuuden ja metallintuotannon varaan. Rakennemuutoksen ja ehtyvien menestystekijöiden johdosta kaupunki taantui, kunnes Bilbao lähti etsimään uutta suuntaansa designin johdolla. Suunnannäyttäjänä toimi rohkea ja ennakkoluuloton päätös investoida yli 200 miljoonaa US dollaria Guggenheim-museon rakentamiseen. Museo avattiin vuonna 1997, eivätkä espanjalaiset ole joutuneet katumaan päätöstään.

Guggenheim on paitsi johtanut Bilbaon laaja-alaista muutosta taantuvasta teollisuuskaupungista designin, matkailun ja palveluiden varassa menestyväksi kaupungiksi, myös tuottanut valtavan tulovirran. Jo vuonna 2001 Financial Times arvioi Frank Gehryn taidonnäytteen tuottaneen 500 miljoonan US dollarin taloudellisen aktiviteetin alueelle. Tämän lisäksi ensimmäisten kolmen vuoden ansioksi voitiin laskea suorat 100 miljoonan dollarin verotulot. Sittemmin efekti on vain voimistunut. Bilbaossa vierailevat turistit mainitsevat syyksi vierailulle Bilbaoon lähes yksinomaan Guggenheim-museon.

Bilbaon Guggenheim on huikea osoitus siitä, miten luovuus ja visionäärinen arkkitehtuuri sekä muutos rakennetussa ympäristössä voivat vaikuttaa koko kaupungin ja alueen kehitykseen positiivisella tavalla. Voisiko vastaava mahdollisuus siis tarjoutua myös Helsingille?

Mielestäni voisi, joten asiaa kannattaa selvittää. Menestyksekäs Guggenheim-hanke edellyttää näkemäni ja kuulemani perusteella kuitenkin ainakin kolmea asiaa:

Rohkeus

Guggenheimin kaltainen projekti vaatii onnistuessaan vanhojen näkemysten ja vallitsevan kyseenalaistamista. Tarvitaan aimo annos visionäärisyyttä, luovuutta ja ennakkoluulottomuutta. Jos kaikki kannattavat, ymmärtävät ja hyväksyvät jonkin hankkeen sen syntyaikana, ei siitä mitä todennäköisimmin koskaan muodostu Guggenheimin kaltaista aikaansa kuvaavaa menestystarinaa.

Minulta henkilökohtaisesti puuttuu luovuutta siinä merkityksessä, johon sillä arkkitehtuurin ja designin saralla viitataan. Omaan rahoitusekonomin mieleeni ei koskaan olisi voinut tulla ajatusta yksinomaan kaltevista pinnoista rakentuvasta museosta päällystettynä titaanilla. Ehkä juuri siksi olenkin oppinut arvostamaan luovaa työtä ja ennakkoluulotonta arkkitehtuuria.

Suunnitelmallisuus 

Bilbaon Guggenheimin rakennusprojekti valmistui suunnitellussa aikataulussa ja pysyi sille asetetussa budjetissa (toisin kuin lähes mikään julkisen sektorin rakennushanke Suomessa). Luovuus ja rohkeus eivät ole synonyymejä leväperäisyydelle tai sille, ettei projektia hallita alusta loppuun tarkasti.

Guggenheimin projektin onnistumisesta on tehty jopa Harvardin case-esimerkki , johon muuten jokaisen kiinnostuneen kannattaa perehtyä.

Lumipalloefekti

Bilbaon Guggenheim on hieno esimerkki hankkeesta, joka herätti niin suurta kiinnostusta, keskustelua ja huomiota, että se alkoi ruokkia itse itseään. Useimmissa menestystarinoissa ei olekaan kyse vain siitä, mitä on tehty vaan myös siitä, miten asiasta kerrotaan maailmalle. Tässä suomalaiset eivät perinteisesti ole olleet kovinkaan vahvoilla. Muutosta on kuitenkin angrybirdsien aikakautena ilmassa.

Näiden kolmen elementin läsnäoloa tai puutetta tulen ennen muuta arvioimaan, jos ja toivottavasti kun, päätös Helsingin Guggenheim-hankkeesta tulee aikanaan eteen. Hanketta tulen kannattamaan, jos uskon näiden pohjalta investoinnin olevan taloudellisesti kannattava.

Jokaisen ihmisen tulee saada tavoitella onnellisuutta omista lähtökohdistaan. On tosiasia, että ihmiset ovat erilaisia ja nauttivat erilaisista asioista. Tämä tulee jokaiselle sallia, niin kauan kuin näin toimittaessa ei loukata muita ihmisiä. Tästä suvaitsevaisuudessa on kyse.

Viime aikoina tietyissä yhteisöissä suvaitsemattomuus on nostanut päätään ja suvaitsemattomuus on nähty ajoittain hyväksyttävänä, ehkä melkein jopa trendikkäänä. Tämä on pelottava suuntaus. Viime vuonna Pridea vastaan tehtiin kaasuhyökkäys. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna kukaan ei olekaan etukäteen kysynyt, mihin tällaista tapahtumaa oikein tarvitaan. Tarve on selvä.

Toisinaan kuulee väitettävän, että suvaitsevaiset ne vasta suvaitsemattomia ovatkin, kun eivät hyväksy suvaitsemattomuutta. Tämä on naurettavaa. Ei kukaan ole vaatimassa heteroita muuttamaan omaa elämäänsä millään tavalla. Kysymys on seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, jotka eivät ole valtaväestöltä pois. Kampanjointi näiden oikeuksien puolesta ei ole hyökkäys ketään yksittäistä ihmistä kohtaan – kaasuisku sen sijaan on.

Valmistelemme eduskunnassa lakialoitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Alun perin työstin aloitetta yksin, mutta vain laajapohjaisella valmistelulla ja sitoutumisella yhteiseen aloitteeseen asialle voidaan tavoitella sen tarvitsemaa tukea. Olenkin onnellinen Oras Tynkkysen (vihr), Susanna Huovisen (sdp), Arja Juvosen (ps), Silvia Modigin (vas) ja Astrid Thorsin (rkp) sitoutumisesta yhteiseen aloitteeseen tähtäävään työryhmätyöhön. Toivottavasti muistakin eduskuntapuolueista saadaan edustaja mukaan.

Olemme sopineet, ettemme viesti asiasta sisällöllisesti vielä enempää. Tulette kuitenkin kuulemaan tästä porukasta ja lakialoitteestamme syksyllä. Voin vakuuttaa, että vaikka eduskunnan enemmistön allekirjoitusten kerääminen lakialoitteelle ei ennakkoasetelmien mukaan tule olemaan helppoa, tulemme tekemään hartiavoimin töitä tavoitteen eteen.

Kävipä niin tai näin, niin työ ei mene missään tapauksessa hukkaan. Asenteet eivät nimittäin muutu itsestään. Ne voivat kuitenkin muuttua ympäristössä, johon sekä Pride, että aloitteesta kumpuava keskustelu toivottavasti vaikuttavat positiivisesti.

Minulta on kysytty monien toimittajien toimesta miksi oikein minä, ensisijaisesti talous- ja yrittäjyysasioista puhuvana kokoomupoliitikkona, olen aktiivinen asiassa. Olen vastannut kahdella lauseella:

Minulle kyse on tasa-arvosta. Olisi väärin ajatella, ettei talouspoliitikkokin voisi, tai ettei hänen suorastaan pitäisi, toimia tasa-arvon edistämisen puolesta silloin, kun sille on tarvetta ja mahdollisuus.

Päivitys 1.7.2011: Perussuomalaisten Arja Juvonen ilmoitti tänään, ettei hän jatka työryhmän jäsenenä, vaikka kannattaakin sen työtä.

Vaikken varmasti olekaan arviossani objektiivinen osallistuttuani itse ohjelmatyöhön tiiviisti, olen aidosti ylpeä siitä kunnianhimon tasosta, jonka kunta- ja hallintoasioita käsitellyt työryhmä otti.

Väitän, että linjaukset piirtävät tahtotilan ja näyttävät suunnan kenties suurimmalle kunta- ja palvelurakenteiden reformille itsenäisen Suomen historiassa.

Lähtökohtana on seuraava ohjelman kirjaus

Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta.

Tavoitetila on, että Suomeen luodaan aidosti vahvojen ja elinvoimaisten kuntien verkko, joka kykenee vastaamaan lähes kaikista kansalaisten peruspalveluista. Emme enää tarvitse monitasoisia hallintohimmeleitä tai epädemokraattisia kuntayhtymämalleja, kun kunnille palautetaan mahdollisuus tehdä itse se, mikä on niiden olemassaolon ydin.

Järkevän ja aidosti toimintakykyisen kuntakentän luomiselle, tarvittaessa vaikka valtion toimesta, on esitetty vastalauseena kunnallinen itsehallinto. Itsehallinto ei kuitenkaan tarkoita kuntalaisten oikeutta päättää siitä, missä menee minkäkin kunnan raja. Itsehallinto tarkoittaa kuntalaisten oikeutta päättää siitä, mitä palveluita ja miten kunta asukkailleen tarjoaa.

Viime vuosina kehitys on siis itse asiassa kulkenut poispäin demokraattisesta itsehallinnosta, kun oikeus palveluiden järjestämisestä ja tuotannosta päättämisestä on siirretty esimerkiksi ylikunnallisille kuntayhtymille tai muille erillisille hallinnoille.

Rikkomalla nykyiset kuntarajat palautamme siis demokratian ja todellisen itsehallinnon kunnille itselleen.

Kuten hallitusohjelma yksiselitteisesti toteaa, on kunta- ja palvelurakenteiden reformi Suomen kilpailukyvyn ja kasvupotentiaalin kannalta erityisen tärkeää toteuttaa metropolialueella. Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti, että myös metropoli- ja pääkaupunkiseudun kunta- ja palvelurakenne uudistetaan.

Reformi ulottuu kuitenkin kaikille kaupunkiseuduille ja koko maahan, huomioiden eri alueiden erilaisen aseman. Kaupunkiseutujen ulkopuolella syrjäisten alueiden kunnat tulevatkin tukeutumaan vahvojen peruskuntien palvelurakenteeseen.

Noin puolet julkisen sektorin huimasta kestävyysvajeesta kohdistuu kuntasektoriin. Kataisen hallitus lähtee kuntareformiin rohkeasti Kokoomuksen jo vaaliohjelmassaan piirtämin suuntaviivoin.

Koko kestävyysvajetta ei tietenkään kurota umpeen pelkällä hallintoreformilla, mutta reformi on helppo nähdä edellytyksenä palveluiden tuottavuuden paranemiselle. Puhumattakaan paremmista päätöksistä, joita saadaan aikaan aidosti yhtenäisen elinpiirin muodostavissa kaupunkiseutujen kunnissa nykyiseen repaleiseen kuntakenttään verrattuna.

Eilen kaupunginvaltuusto hyväksyi Kalasataman keskuksen rakentamisen. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn voittajasuunnitelma on jälleen hyvä esimerkki oikeasta suunnasta kaupunkimme kehittämisessä.
 
Moni kaupunkilainen ei tietenkään pääse kaupungin uudesta suunnasta vielä hetkeen nauttimaan – hankkeet ovat valtavia ja niiden toteutus ottaa oman aikansa. Valtuutetulle tällainen fiilistely on suunnitelmat nähneenä omiaan – toivottavasti blogikirjoittelu välittää tunnelmia muillekin.
 
Olemme uskaltaneet mennä viime aikoina korkeammalle, kovempaa ja rohkeammin kuin aikaisemmin. Tiiviys on positiivista paitsi rajalliselle tonttimaalle saatavan kerrosalan näkökulmasta, myös elämisen ekotehokkuuden, asiointietäisyyksien ja myös vaikkapa virkistysaluekäyttöön jäävän maanpinnan määrän osalta. Aalto-yliopiston juuri julkaiseman urbaani onni-tutkimuksen mukaan tiiviissä yhdyskuntarakenteessa elävät ihmiset ovat myös onnellisempia kun muut. Vaikka pilvenpiirtäjät eivät sovi kaikkialle niin moniin paikkoihin ne sopivat, myös Suomessa.

Kalasataman metroaseman ympärille rakentuva keskus rakentuu paitsi tehokkaasti ja korkealle (+126m!), myös toiminnallinen suunnitelma vaikuttaa järkevältä ja hankkeessa yhdistyvät kattavasti eri toiminnot.
 
Keskustelussa on kuulunut kritiikkiä, eilenkin kommunistien toimesta, siitä, että sitovia tarjouksia saatiin loppuvaiheessa vain yksi. Tietenkin olisi upeaa, jos tarjouksia olisi kymmenittäin, mutta varsinaiseen kritiikkiin ei ole varaa. Tarjouksia saatiin yksi! Siis enemmän kuin ei yhtään. Loppuvaiheessa neuvotteluita käytiin vielä kolmen kandidaatin kanssa.
 
Tarjous on vieläpä sitova ja hanke lähtee todella rakentumaan jo lähitulevaisuudessa, toisin kuin vastaavan mittakaavan kaavahankkeissa yleensä. Kun huomioidaan, että kaupunki tulee nettoamaan hankkeesta infra- ja muiden kaupungille tulevien kustannusten jälkeen 65 miljoonaa euroa, voi hanketta ja neuvottelumenettelyä pitää kaupungin näkökulmasta erittäin hyvänä.
 
Kaupungin kannattaakin käyttää kilpailullisesta neuvottelumenettelystä saatuja hyviä kokemuksia hyväksi myös muissa kaavahankkeissa sopivilta osin. Jotta pääsemme jälleen korkeammalle, kovempaa ja rohkeammin – niin, että suunnitelmat myös todella toteutuvat.