Kuulostaako hyvältä ja kannatettavalta kaupunkikulttuurilta? Ainakin Lontoossa, Dublinissa, Sydnessä Milanossa ja kahdeksassa muussa maailman kaupungissa ajatellaan näin. World Desing Capial Helsingissä asiat näyttävät olevan toisin.

Taste of Helsinki –tapahtuman organisaattori Barry MacNamara otti minuun yhteyttä kertoen, että Helsingin tapa hinnoitella puistojensa käyttö on estämässä tapahtuman toteuttamisen. Tapahtuma olisi tarkoitus järjestää Kansalaistorin puistossa Musiikkitalon takana, mutta kaupunki vaatii tapahtumapaikan käytöstä vuokraa 60.000 euroa (arviolta 7,5€ per kävijä).

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että muissa Taste of-tapahtumissa hinnoittelu on ollut seuraava:

- Dublin: Ensimmäisenä vuonna 2006 ilmainen, vuonna 2007 8 000€, vuonna 2008 16 000€ ja tämän jälkeen 24 000€. Vuonna 2011 tapahtumalla oli 26,000 vierailijaa, eli 0,90€ per kävijä.
- Edinburg: Ilmainen tila vuodesta 2007 (25 000 kävijää).
- Sydney: 5 000 – 7 500€ vuodesta 2008 alkaen (2012 kävijöitä 18 000, eli 0,4€ per kävijä).
- Durban: Lanseerausvuonna 2013 ilmainen tila tiettyä määrää pääsylippuja vastaan.
- Amsterdam: 5 000€ vuodesta 2009 (2011 kävijöitä 15 000, eli 0,35€ per kävijä).
- Lontoo: 80 000€ (2011 kävijöitä 50 000, eli 1,6€ per kävijä).

On sanomaakin selvää, että 60 000€ vuokralla, joka on siis arviolta yli 7€ per kävijä, ei tapahtuma toteudu.

Samanaikaisesti kun kulttuuria tuetaan miljoonilla euroilla suoraan veronmaksajien pussista (esim. Helsingin juhlaviikot), asetetaan ihmisistä ja yrityksistä käsin lähteneelle kaupunkikulttuuritapahtumalle kestämättömän suuret kustannukset julkisen tilan käytöstä. Vieläpä ensimmäisenä vuonna, kun tapahtumaa haluttaisiin Stadissa pilotoida. Tässä tapauksessa ruokakulttuuritapahtuma käytännössä estetäisiin.

Markkinaehtoinen vuokrataso voi olla perusteltu aidosti markkinavetoisissa tapahtumissa. Kulttuuri on kuitenkin Helsingin kokoisessa kaupungissa aina tuettua. Ja niin sen pitää ollakin. Taste of Helsingin kaltaiset tapahtumaehdotukset tulisikin arvioida niiden laaja-alaisten vaikutusten kautta. Väitän, että toteutuessaan tämäkin tapahtuma toisi Helsingille ja helsinkiläisille paljon.

Tiettyjä kulttuuriksi katsottavia tapahtumia olisi syytä tukea vuokratasossa, ainakin kun niitä ensimmäistä kertaa halutaan kokeilla Helsingissä. Julkisen tilan vuokratasojen tarkastamiseen alaspäin olisi kenties yleisemminkin aihetta (kertymä on koko kaupungin budjetissa kuitenkin varsin pieni erä). Aivan erityisesti ainakin näin WCD-vuonna. Saataisiin ihmisiä ideoimaan toden teolla tapahtumia Helsinkiin. Kansalaistorin nimen soisi olevan enne.

Ei julkisen tilan tarkoitus ole olla vain julkisen sektorin tilaa. Se on meidän kaikkien yhteistä tilaa, ja tämän tulisi tilojen hallinnoinnissa näkyä. Ravintolapäivä on loistava juttu kaupunkikulttuurille. Ja niin on Taste of Helsinkikin. Jos se toteutuu.

Tulen tekemään parhaani sen eteen, että tapahtuma toteutuu. Vaikka sitten antamalla se pahuksen puisto ensimmäisen kerran ilmaiseksi Taste of Helsingin käyttöön. Vetoankin kaupungin johtajistoon sekä yleisten töiden lautakuntaan asian arvioimiseksi uudelleen.

Finally, I want to thank Barry and encourage all others who are planning events to Helsinki. We really appreciate these kinds of events and we hope that they will continue to arise. I will try to do my best to support them.

Oma puheenvuoroni valotti näkökohtiani, joita etenkin vuosi sitten vaalien alla valotin usein blogissani. Näkökulma ei ole muuttunut.

Puheenvuoroni tässä alla.

Arvoisa puheenjohtaja,

Valtakunnan hallitus on päättänyt toteuttaa kuntarakenteiden reformin, jolla vastataan koko Suomessa haasteisiin, joita vuosisataiset rakenteet aiheuttavat väestön ikääntyessä ja muuttoliikkeen voimistuessa kohti kaupunkeja.

Kuntauudistuksen tarve on selkeä koko maassa, mutta sen perusteet eri nousevat eri lähtökohdista. Kuntarakenneuudistuksen merkitys korostuu metropolialueella nimenomaan kansallisen kilpailukyvyn ja kasvupotentiaalin turvaamisen näkökulmasta. Nykyrakentein ei kerta kaikkiaan voida jatkaa. Tätä tukevat myös lukuisat havainnot toteutetussa kunnallishallinnon rakenneselvityksessä ja tältä osin toivoisi tosiasioiden tunnustamista niin pääkaupunkiseudun kuin muidenkin Suomen alueiden osalta myös valtuutettu Kiviniemeltä.

On syytä tunnustaa tosiasiat myös siltä osin, ettei vapaaehtoisuus ole koskaan historiassa ollut vallalla pk-seudun kuntarakenneuudistuksissa. Ei myöskään kuntaministeri Kiviniemen aikana toteutetussa, sangen perustellussa, Östersundomin pakkoliitoksessa Helsinkiin. On kuitenkin hienoa kuulla, että myös Keskusta kannattaa kuntajakoselvittäjän nimeämistä pk-seudulle.

Suurimpina ongelmina nykyrakenteiden osalta voidaan nähdä seudun kuntien välinen miinussummakilpailu, elinkeinopolitiikan hajanaisuus sekä kyvyttömyys vastata maankäytön-, liikenteen ja asumisen haasteisiin seudun kokonaisedun näkökulmasta.

On selvää, ettei miinussummakilpailu seudun kuntien välillä esimerkiksi yritysten sijoittumisesta tai parhaimmista veronmaksajista palvele koko Suomen etua. Paukut kannattaisi laittaa kilpailuun Tukholman, Tallinnan ja Pietarin kanssa.

Liikkumiseen käytetään pk-seudulla kohtuuton määrä aikaa ja vaivaa kansainvälisiin verrokkeihin suhteutettuna. On hyvin todennäköistä, että ainakin länsimetro olisi rakentunut jo kauan sitten, jos olisimme katsoneet kokonaisuutta ja tehneet päätökset sen perusteella.

Vallitsevista ongelmista kenties suurin on asumisen hinta ja edelleen kilpailu veronmaksajista, joka nostaa asumisen hintaa koko pk-seudulla. Kokonaisuutta katsoen ratkaisut olisi nykyistä helpompaa löytää.

Helsingillä ei ole syytä ylimielisyyteen tai oman kilven kiillottamiseen kuntarakennekeskustelussa. Meillä on, totta vie, paljon opittavaa Espoolta ja Vantaalta niin palveluiden eri tuotantotapojen, palvelujärjestelmän tehokkuuden kuin hallintorakenteidenkin saralla. Yhdessäkään verrokkikunnassa ei matka kaupunginjohtajasta suorittavalle tasolle ole hallinnollisesti yhä pitkä kuin meillä.

On kuitenkin selvää, että tarkempi selvitys alueen haasteista ja tulevien ratkaisujen mahdollisuuksista on syytä toteuttaa myös ja etenkin pääkaupunkiseudulla. Tässä vaiheessa ei ole syytä rajoittaa selvitystä tai asettaa lähtökohtaisia raameja liian tiukoiksi. Keskustelu on tervetullutta ja tärkeää, eikä lopullinen ratkaisu ole varmasti missään määrin tiedossa.

En siis ymmärrä miksi Vihreät haluaisivat ehdottomasti ripustautua nykykuntien kokoisiin ja näköisiin pitäjiin. En nimittäin usko, että nämä juuri nykykuntien mukaiset pitäjät olisivat paras tapa turvata lähidemokratiaa.

Selvitetään asiat perin pohjin ja katsotaan sitten, mikä malli paitsi turvaa lähidemokratian, myös ratkaisee seudun nykyongelmat ja on poliittisesti toteutettavissa.

Myös kansalaisilla on nimittäin oikeus tietää.

Konkreettisimmin elämään katukuvassa vaikuttavat suuret yritykset, joiden liiketoiminta perustuu ihmisten palvelemiseen tai tuotteiden myymiseen kuluttajille. Tästä hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa suuret kauppakeskukset tai merkittävät tavaratalot. Ei ole sattumaa, että kantakaupungin ihmisvilinää kuvatakseen kannattaa suunnata Stockan edustalle.

Olen itse kiinnostunut kaavoituksesta ja kaupunkisuunnittelusta juuri siksi, että se luo edellytykset elämälle kaupungissa. Toisaalta se myös asettaa raamit sille miten ja minne kaupunki saa kehittyä. Jo vuonna 1930 valmistuneen Helsingin Stockmannin tavaratalon rakentamisen on mahdollistanut sille hyväksytty asemakaava.

Huomenna kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee johdollani jälleen elämän edellytyksiä. Päätettävänä meillä on asemakaavan muutos, jolla sallittaisiin Jätkäsaareen 33 kerroksinen ja 400 paikkainen designhotelli.

Kannatan hanketta, jossa takana on sama (joissain piireissä syyttä suotta parjattu) sijoittaja kuin taannoisessa suunnitelmassa Katajanokan designhotelliksi. Kannatukseni hankkeelle johtuu ennen muuta kolmesta näkökulmasta.

1. Ensimmäinen aito destination-tyyppinen hotellihanke Helsinkiin on enemmän kuin tervetullut!

Kansainvälisen mittaluokan seminaarihotelli tukisi Helsingin vetovoimaisuutta ja kasvua, mutta tarjoaisi paljon myös tavallisille helsinkiläiselle. Hotelliin edellytetään esimerkiksi avointa kattoterassia, ylimmän kerroksen ravintolaa ja myös muille kuin hotellivieraille suunnattua ulkouima-allasta. Muutenkin toteutus on poikkeuksellisen korkeatasoinen, aivan kuten saman sijoittajan Tukhomaan valmistuneessa hotellissa.

2. En näe syytä vastustaa hotellia kaupunkikuvallisin perustein.

Henkilökohtaisena mielipiteenäni kolmiona ylöspäin kurottuva ja pintakuvioltaan epäsymmetrinen tornisuunnitelma on itse asiassa aika vinha, mutta tämä ei ole syy kannattaa hotellia. Olemme toteuttaneet ensimmäistä kertaa korkeaa rakentamista koskevan kokonaistarkastelun kantakaupungin alueista, eikä hotelli asettuisi mereltä katsottuna häiritsevästi vanhan Helsingin silhuetin eteen. Hotellin varjo lankeaisi suurimman osan päivästä hietahden vesialueen päälle.

3. Jokainen riski on myös mahdollisuus ja riskejä on kyettävä ottamaan. Ilman niitä emme nimittäin voi odottaa myöskään menestystä Itämeren rantakaupunkien välisessä kilpailussa. Moni kansainvälinen hanke on viime vuosina tyrmätty, eikä suinkaan aina suotta, mutta samalla hankkeita on noussut tiuhaan niin Pietariin, Kööpenhaminaan kuin Tukholmaankin.

Emme pärjää kääntämällä selkämme yksityisille sijoittajille. Voimme pärjätä vain tarttumalla hanakasti sellaisiin elämää luoviin hankkeisiin, joiden riskit ovat hallittavissa ja hyödyt ovat ilmeiset.

Hyvät valtuutetut,

Me kaikki tiedämme, millaisen haasteen edessä Helsinki on vähenevien resurssien ja vanhenevan väestön ristipaineessa. Lisäksi julkisen työn tuottavuus on pikemminkin laskenut kuin noussut viime vuosina.

Meidän on kerta kaikkiaan pakko tehdä kaikkemme julkisten palveluiden tuotannon tehostamiseksi. Ainoa vaihtoehto tälle on kuntapalveluiden kurjistuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen resurssien puutteessa.

Kesäkuussa 2010 jättämässäni aloitteessa kehotetaan kaupunginhallitusta selvittämään mahdollisuudet tehostaa kaupungin kotihoidon palveluiden tuotantoa sekä vertailemaan kustannuksia yli kunta- ja sektorirajojen eri palveluntuottajien välillä.

Lähtökohtana tehokkuuden tavoittelussa ja fiksuissa palveluntuotannon valinnoissa voi olla vain ymmärrys omasta toiminnasta ja sen kustannuksista yhdistettynä avarakatseiseen suhtautumiseen muiden osaamista kohtaan. Tilastotietojen valossa Helsingillä on paljon opittavaa niin muilta kunnilta kuin yksityisiltäkin palveluiden tuottajilta.

Maaliskuussa 2011 valtuusto käsitteli ensimmäistä kaupungin vastausta aloitteeseen. Vastauksessa oli vertailtu kaupungin omaa väestövastuullista toimintaa yksittäisinä käynteinä ostettuun kotihoitoon. Tätä käytettiin perusteena kaupungin toiminnan tehokkuuden puolesta. Tilanne oli jotakuinkin sama kuin se, että kaupunki vertailisi Suomalaisesta kirjakaupasta ostetun lyijykynän hintaa ja kaupungin kymmenien tuhansien tukkutoimittajalta ostamien lyijykynien yksikköhintaa keskenään.

Valtuusto palauttikin aloitteen kehottaen kaupunkia todella selvittämään asian ja vertailemaan kustannuksia oikein.

Nyt alkuperäisen aloitteen jättämisestä on kulunut yli puolitoista vuotta ja vastaus on se, että selvitys on vihdoin päätetty tehdä. Toivon, että se tehdään huolella ja ilman aatteellisia intohimoja.

Tuntuu kieltämättä erikoiselta, että yli neljän miljardin vuosibudjetilla toimivan kaupunkimme kustannuslaskentaosaaminen on sillä tasolla, ettei oman toiminnan kustannuksia ilmeisesti osata laskea tai vertailla palveluihin, joita useat kunnat ovat ostaneet markkinoilta. Jos kestää puolitoista vuotta todeta, että asia kannattaa ehkä selvittää ja laskea oikein, antaa tämä myös hieman kyseenalaisen kuvan siitä miten sitoutunut kaupunki on oman palveluntuotannon tehokkuuden parantamiseen tai eri palveluntuotannon vaihtoehtojen aitoon arviointiin.

Joka tapauksessa on hyvä, että vertailu nyt tehdään. Kannustan ja rohkaisen virkakuntaa avarakatseisuuteen ja tosiasioiden tunnustamiseen, mikäli osoittautuu, että joku tekee jonkin asian paremmin kuin kaupunki itse. Tämä ei tämä olisi mikään häpeä. Tosiasioiden kieltäminen tai haluttomuus oppia muilta sen sijaan olisi.

Heti keskustelun kärkeen käsiteltiin samaa sukupuolta olevien parien oikeutta avioliittoon (siviilivihkiminen). Niinistö turvaisi samaa sukupuolta oleville pareille samat oikeudet kuin heteropareillekin, muttei ulottaisi termiä “avioliitto” koskemaan heitä. Haavisto taas ilmoitti allekirjoittaneensa lakialoitteeni tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi.

Haluan korostaa, että Haaviston mainitsema lakialoite on puoluerajat ylittävän työryhmän yhteisaloite. Itse johdan kyseistä työryhmää.

Haavisto on kanssani samoilla linjoilla avioliittolain osalta, Niinistö vain lähes. Olen kuitenkin kampanjoinut jo monta viikkoa Sauli Niinistön valinnan puolesta. Moni on nähnyt tässä jonkinlaisen ristiriidan.

Minulle ehdokkaiden homokanta ei ole päätöksentekokriteeri. Etenkin, koska avioliittolaki on täysin eduskunnan käsissä.

Nyt valitaan presidenttiä edustamaan Suomea maailmalla ja johtamaan ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Nyt valitaan presidenttiä kantamaan huolta heikoimmista, edistämään suomalaisten vientiyritysten menestystä sekä herättelemään Suomea hyvinvointivaltion uudistamiseen. Nyt valitaan presidenttiä nimittämään mm. oikeuskansleri, vakinaiset tuomarit, valtakunnansyyttäjä sekä Suomen Pankin ja KELAn pääjohtajat. Nyt valitaan Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö.

Itse haluan ehdokkaaltani siis ennen muuta ulkopoliittista osaamista, avointa suhdetta kansainvälistymiseen, ymmärrystä talouden realiteeteista, halua tehdä tekoja maan hiljaisten puolesta, oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä sekä tiettyä omapäisyyttä ja jämäkkyyttä.

Ennen muuta haluan kuitenkin, että ehdokkaani näkee presidenttiyden Työnä isolla T:llä, aivan kuten itse näen kansanedustajuuden. Sillä työtä meidän kaikkien pitää yhteisen hyvän eteen tehdä.

Kannatan Sauli Niinistöä, sillä näen hänet vastuullisena koko kansan arvojohtajana sekä talousosaajana, jonka viesti puhuttelee suomalaisia yli puoluerajojen. Arvostan Niinistön osaamista sekä asiakeskeisyyttä – Niinistöä ei kukaan voi pitää tyhjänpuhujana.

Niinistön tunnettuudella ja kyvyillä varustetun ehdokkaan puolesta voi tehdä kampanjaa myös pilke silmäkulmassa. Sannin kanssa päätimmekin ottaa legendaarisen Pahvi-Saulin kainaloon ja painua maailmankiertueelle. Kiertueblogi päivittyy pitkin matkaa aina vaaleihin saakka, mukaan pääset täällä!

Eipä aikaakaan, kun mieleeni tuli, että puiston päädyssä sijaitseva Kiasman suora seinä voisi toimia hyvänä screeninä, jolloin puisto on kuin rakennettu kesäisin screeniltä katsottavia ulkoilmaesityksiä varten. Ja mikä olisikaan parempi esitys, kuin esimerkiksi vieressä sijaitsevan Musiikkitalon konsertti.

Jätimmekin tänään yhdessä Silvian kanssa screenin pystyttämistä koskevan valtuustoaloitteen, jonka allekirjoitti yhteensä 46 valtuutettua, eli valtuuston enemmistö. Aloitteemme tässä alla. Toivottavasti tulevana WDC-kesänä helsinkiläiset voivat nauttia Musiikkitalon musiikista myös ulkona.

ALOITE MUSIIKITALON KONSERTTIEN HEIJASTAMISESTA TÖÖLÖNLAHDEN ULKOTILAAN

Helsingin uusi musiikkitalo on iso investointi ja on herättänyt paljon tunteita ja keskustelua. Nyt kun uusi ja upea talo on valmis, on ensiarvoisen tärkeää saada kaikki hyöty siitä helsinkiläisten iloksi.

Töölönlahden alueen tavoitteena on korkealaatuinen kaupunkitila, joka tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia ajanviettoon. Tässä yhdistyvät niin julkiset rakennukset ja niiden palvelut kuin toivottavasti alueelle tiensä löytävät yrittäjät palveluineen. Kokonaisuutta yhdistää yleinen puistoalue, jonka elävyys tukee molempia tavoitteita.

Musiikkitalon vieressä on kaunis laskeva puutarha joka varmasti houkuttelee helsinkiläisiä kesäisin ajanviettoon. Olisikin hienoa jos musiikkitalon tarjonnasta voisi nauttia myös ulkona vapaamuotoisessa ilmapiirissä. Tämä elävöittäisi julkista kaupunkitilaa ja mahdollistaisi musiikkitalon tarjonnasta nauttimisen myös niille, joilla ei ole tähän mahdollisuutta tai halua virallisissa konserteissa.

Yksi mahdollisuus musiikkitalon tarjonnan tuomiselle kesäaikana talon ulkopuolelle olisi screeni Kiasman takaseinään, jolle musiikkitalon konsertteja (esim. HSO) heijastettaisiin kuvana ja äänenä.

Puisto konsertteineen olisi hieno lisä kaupungin kulttuuritarjontaan WDC-vuonna ja mahdollistaisi matalan kynnyksen tutustumisen musiikkitalon toimintaan.

me allekirjoittaneet esitämme,

että Helsingin kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin mahdollistaakseen musiikkitalon konserttien kokemisen myös Musiikkitalon ulkopuolella sijaitsevassa puistossa.

Silvia Modig
Lasse Männistö
ja 44 valtuutettua

Puhuin tänään jälleen valtuustossa tarpeesta tehostaa kaupungin palveluntuotantoa budjettikäsittelyn yhteydessä. Puheenvuoro löytyy tästä alta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kuten jo usein todettu, päätämme Helsingin budjetista suuren talouden epävarmuuden keskellä. Talouden taivaalle etenkin Euroopassa kerääntyvien synkkien pilvien keskellä meillä on kaksi vaihtoehtoa: Voimme olla varovaisia ja vastuullisia tai luottaa optimistisina positiiviseen talouskehitykseen.

Itse kannatan kaupungin talouden rakentamista varovaisuuden ja vastuullisuuden varaan. Liian varovaisuuden vaikutukset on aina helppoa korjata, liiallisen optimismin ei. Rahaa on helppoa käyttää tulevina vuosina enemmän, säästöt sen sijaan tuntuvat tässä salissa aina yhtä vaikeilta.

Helsingin jatkaessa velkaantumista on meidän tulevina vuosina todella ponnisteltava talouden tasapainottamiseksi. Tälle haasteen aiheuttaa yleisen taloustilanteen ja helsingin energian investointien ohella väestön ikääntymistä seuraava palveluiden kysynnän kasvu. ”Suu säkkiä myöden”-ajattelun vahvistuminen on nyt jos koskaan tärkeää paitsi helsinkiläisen veronmaksajan, myös pääkaupunkiseudun kuntarakennekeskustelun kannalta. Kuntien naimakaupoissa on selvää, että vakavarainen kiinnostaa enemmän kuin köyhä kumppani.

On tärkeää, että me kaikki kannustamme kaupunkia etsimään tapoja palveluiden tuottamiseksi nykyistä fiksummin. Tilaisuuksia tähän on varmasti lukemattomia, kunhan vain kannustamme työntekijöitä tähän ja palkitsemme siitä.

Puolueiden kesken kiinnitettiinkin neuvotteluissa huomiota useisiin mahdollisuuksiin tehostaa palveluiden tuotantoa. Nostan näistä esiin nyt yhden.

Tein jo keväällä 2010 talousarvioaloitteen siitä, että Helsingissä tulisi kokeilla palvelualoite-käytäntöä, jossa kunnan ulkopuolinen toimija, esimerkiksi järjestö, säätiö tai yritys, voi esittää haasteen jonkun kaupungin palvelun tai sen osan tuottamisesta paremmin kuin kaupunki itse. Kaupungilla olisi velvoite arvioida haastetta ja vastata siihen. Kaupunki siis, valtuutettu Peltola, arvioi itse onko haaste kaupungille edullisempi tapa järjestää palvelu.

Tuolloin perustelin aloitettani sillä, että käytäntö voisi edistää kaupungin ikiaikaisten palvelurakenteiden uudistumista, edistää kaupungin oman palveluntuotannon tehostumista ja vähintäänkin johtaa laskentaosaamisen sekä kustannustietoisuuden kasvuun kaupungin organisaatiossa. Kaupunki saisi joka tapauksessa paljon tietoa siitä, missä ja miten muut toimivat paremmin. Esimerkit ainakin länsinaapurissa vaikuttavat lupaavilta.

Osa virastoista kannatti tuolloin käytännön kokeilemista, osa taas vastusti. Vuoden 2011 talousarvio kuitenkin velvoitti kaupungin selvittämään käytännön toteuttamista Helsingissä. Poliittisten ryhmien toimesta vuoden 2010 talousarvioon lisätty kirjaus selvityksestä on kuitenkin jäänyt huomiotta.

Nyt kirjaus kuitenkin uusittiin poliittisten ryhmien toimesta vuoden 2012 talousarvioon, vieläpä vahvistettuna mahdollisuudella kokeilla käytäntöä. Toivon todella, että nyt kaupungin johto toteuttaa poliittisen tahdon palvelualoite-käytännön selvittämisestä ja kokeilusta. Selvitys ja mahdollinen kokeilu sopisi mielestäni sektorirajat ylittävänä talous- ja hallintokeskuksen vastuulle.

Palvelualoite-käytäntö ei varmastikaan yksin ratkaise tulevien vuosien haastetta palveluiden tehostamisen osalta. Se voi kuitenkin aloittaa muutoksen ja olla tätä kautta osa ratkaisua.

Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun suurin ongelma on asuntojen hintojen jatkuva nousu ansiotasoa nopeammin. Asuntopula paitsi tuntuu asukkaiden kukkarossa, myös rajoittaa seudun elinkeinotoimintaa. Rakentamista jarruttaa moni tekijä, joista yksi on uusien asuntojen kaavoitus. Helsingissä tavoitteena on ollut kaavoittaa vuosittain 5000 uutta asuntoa, mutta tavoitteeseen ei olla päästy.

Rajallisen maa-alan ollessa ikävä tosiasia ja pk-seudun kuntarakenteen rajoittaessa kokonaisvaltaista asuntopolitiikkaa, tulee Helsingissä vastata asuntopulaan kaikilla järkevillä keinoilla. Nykyistä tehokkaampi ja ajoittain myös korkeammalle kohoava rakentaminen ei yksin ratkaise ongelmia, mutta se voi olla yksi osa ratkaisua.

Korkea rakentaminen tarkoittaa enemmän asuntoja tonttineliötä kohden, jolloin tilaa jää enemmän myös virkistysalueille. Laajemmin katsottuna kaupunkirakenteen tiivistyminen tarkoittaa myös lyhyempiä työ- ja asiointimatkoja, ekologisuutta sekä parempaa joukkoliikenteen toimivuutta.

Ympäristövaikutuksista hyvänä esimerkkinä toimii korkealle kohoava Manhattanin saari New Yorkissa, joka on Yhdysvaltain halutuin asuinalue. Samalla kuitenkin asukaskohtaiset ilmastopäästöt ovat vain 30% Yhdysvaltojen keskiarvosta ja 83% väestöstä kävelee, pyöräilee tai kulkee julkisilla työmatkansa.

Kaupunkikuvallisesti korkea rakentaminen jakaa mielipiteitä, mutta moni kaltaiseni kaupunkilainen myös pitää korkeista rakennuksista. On kuitenkin selvää, etteivät ne sovi kaikkialle. Huolellisen suunnittelun ja laadukkaan toteutuksen kautta moni alue voi kuitenkin saada korkeasta rakentamisesta vetovoimaa. Helsinki selvittää parasta aikaa kokonaisuutena sitä, mille paikoille tällaista rakentamista voitaisiin onnistuneesti toteuttaa. Pilvenpiirtäjät eivät siis varmasti pääse hiipimään kaupunkiin salakavalasti.

Moni kaupunkilainen haluaa jatkossakin asua pientaloissa pienemmän mittakaavan asuinalueella. Tälle on oltava tilaa ja mahdollisuuksia. Kuitenkin myös urbaani elämäntyyli ja halu asumiseen keskustan tuntumassa käyvät suositummiksi.

Kaupunkilaisten toiveisiin on vastattava tasapainoisesti. Rohkea ja korkeammalle kohoava rakentaminen on kaupunikuvaan sopiessaan kannattavaa niin asuntotuotannon tavoitteiden kuin ympäristönkin näkökulmasta.

Olen hommasta innoissani, kuten arvata saattaa – olihan kaupunkisuunnittelu ja kiinnostus rakennetun ympäristön kehittämistä kohtaan minulle merkittävä syy pyrkiä alun alkaen mukaan kuntapolitiikkaan.

Suomalaiset viettävät elinajastaan keskimäärin 90 % rakennetussa ympäristössä, joten ei ole lainkaan yhdentekevää, millaista pääkaupunkia rakennamme. Rakennettu ympäristö sitoo jopa kolme neljäsosaa kansallisvarallisuudestamme (asuntojen osuus tästä yli 60 %), eli kaupunkisuunnittelulautakunta päättää millaiseen kaupunkiin ja rakennuksiin yli puolet varallisuudestamme käytetään. Kaupunkisuunnittelulla on niin ikään valtava merkitys ilmastotalkoissa – yli puolet hiilijalanjäljestämme syntyy asumisesta ja siihen liittyvistä toiminnoista.

Olipa kyse asukkaille viihtyisän kaupunkiympäristön luomisesta, järkevästä yhdyskuntasuunnittelusta ja -rakenteesta, liikkumiseen tarvittavan ajan minimoimisesta tai vaikkapa asuntojen hintojen nousun hillitsemisestä kaupunkisuunnittelulautakunnan rooli on merkittävä.

Helsingin Sanomat kyseli tavoitteita tai painopisteitäni nyt alkavan pestin osalta ja nimesinkin kolme tärkeänä pitämääni tavoitetta KSL:n sektorilla.

1. Asuntotuotannon ja kaavoituksen vuosittaisiin tavoitteisiin, tiivistettynä sisältäen 5000 uutta asuntoa ja 500 000 neliötä asuntokaavoja, on päästävä. Vain kaavoittamalla ja edistämällä asuntorakentamista niin täydennysrakentamisen kuin uusien asuinalueidenkin avulla voimme hillitä asuntojen hintakehitystä Helsingissä. Asuntojen hinnat ovat nousseet Helsingissä vuosikausia muita elinkustannuksia sekä ansiotasoa nopeammin.

2. Silloin kun rakennetaan, rakennetaan tehokkaasti. Tiivis kaupunkirakenne ja tehokas rakentaminen (eli myös korkeampi silloin kun se sopii kaupunkikuvaan) on kaupunkilaisten mielestä tutkitusti viihtyisämpi kuin hajanainen. Positiivisiin vaikutuksiin lukeutuvat esimerkiksi pienempi liikkumisen tarve, suurempi viher- ja virkistysalueille jäävä maa-ala sekä rakentamisen energiatehokkuus. Tehokas kaavoitus tukee myös asuntotuotannon tavoitteiden saavuttamista.

3. Urbaanin kaupunkikulttuurin vaaliminen. Elämä kuuluu kaupunkiin ja tämän ajatuksen puitteissa mielestäni kilpa-autot voivat tulla Esplanadille, lentopallohiekka Narinkkatorille ja lumilaudat Tuomiokirkon eteen sekä ilotulitteet lentää Töölönlahden yllä. Kaupunki on kiinnostava vain niin kauan kun se ei jää paikalleen.

KSL:n työ on hienoa myös konkreettisuutensa vuoksi. Siinä, missä usein politiikka on päätöksiä organisaatiorakenteista, toimintasuunnitelmista ja strategia-asiakirjoista, pääsemme me KSL:ssä joka viikko konkreettisesti päättämään mitä ja miten Helsinkiin rakennetaan. Jos lautakunta esimerkiksi päättää, että jokin rakennus tulee olemaan 12 kerroksinen, se tulee olemaan 12 kerroksinen ja seisomaan sellaisena todennäköisesti vuosikymmeniä. Konkreettisen vallan ja pitkän aikajänteen mukana tulee myös vastuu – sooloiluun ei ole varaa, sillä virheiden korjaaminen on vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta.

KSL:ssä on ollut mielenkiintoista tehdä töitä viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Lautakunnassa on vallinnut hyvä ja asioita eteenpäin vievä henki, kiitos myös ihmisten tutustumisen toisiinsa yhteisellä lautakuntamatkallamme.

On hienoa päästä aloittamaan huomenna puheenjohtaminen näin tärkeässä ja hyvin toimivassa lautakunnassa.