Alkuun heti tärkeä toteamus: En edes pyri olemaan objektiivinen kertoessani, omaa häntääni nostaen, mitä tuloksia tämän vuoden työltä itse odotan/toivon. On selvää, että politiikka on mitä suurimmassa määrin yhteispeliä, joten aina myös moni muu kuin allekirjoitanut on aina asioihin vaikuttamassa. Tilastotietojen osalta sen sijaan väitän tietojen olevan faktoja tai ainakin mahdollisimman lähellä totuutta. Olen kerännyt ne eduskunnan kalenterini, sähköpostini, pöytäkirjojen sekä facebookin Activity login kautta.

Vuosi 2011 muutamina lukuina

Päivät, joina olen tehnyt töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 169 eli 67%.
Vapaa/lomapäivät, joina en ole kokenut tekeväni töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 85 eli 33%.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Osallistuttujen poliitiikkaan liittyvien kokousten määrä (eduskunnan aloitettua työnsä): 198 eli noin 1,17 per työpäivä
(kokoukseksi katsottu se, mistä pidetään virallista pöytäkirjaa ja agenda selvästi politiikkaan liittyvä).
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Eduskunnan täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen määrä: 40 eli noin 0,4 per pidetty täysistunto (täysistuntoja pidettiin 93).
Kaikki puheenvuoroni täältä

Facebook-postausten lukumäärä:  1165 eli noin 3,2 per päivä.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä  ja postausten lajeittainen erittely täältä

Blogikirjoitusten määrä: 75 eli 6,25 per kuukausi. 
Tämän vuoden blogikirjoitukset täältä

Lähetettyjen työsähköpostien lukumäärä (27.4. alusta lukien, tällöin aukesi maili): 2228 eli noin 8,9 per jokainen päivä.

Työhön liittyvät highlightsit top 5

1. Hallitusohjelmaneuvottelut (touko-kesäkuu)

Pääsin osallistumaan hallitusohjelmaneuvotteluihin kunta-, palvelu- ja hallintorakenteita käsitelleessä ryhmässä. Neuvotteluryhmäämme veti silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori ja toisena varsinaisena neuvottelijana toimi silloinen eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Pekka Ravi, joita voi koko kuha-ryhmän tavoin kehua hyvällä syyllä visionäärisyydestä ja rohkeudesta. He määrittivät kokoomuksen osalta neuvotteluiden pääsuunnan, mutta neuvotteluryhmämme sihteerinä pääsin osaltani määrittämään Kataisen hallituksen kuntapolitiikan suuntaa. Uskon kuntareformin, niin ensin toteutettavan kuntarakenteiden uudistamisen kuin tätä seuraavien palvelurakenteidenkin tarkastelun osalta, olevan merkittävin pitkän aikavälin rakenneuudistus, jonka nykyinen hallitus toteuttaa.

2. Kasvuyrittäjyyden verokannustin sekä yrittäjäviisumilinjaus (syys-lokakuu)

Olen koko vuoden puhunut erityisesti yrittäjyyden ja yritysten kasvuhakuisuuden puolesta. Ensimmäisen merkittävän avauksen aihepiiriin liittyen teimme 25.9. yhdessä Risto Siilasmaan ja Mikael Jungnerin (sd.) kanssa Helsingin Sanomissa, kun ehdotimme  yksityisille kasvuyrityksiin tehdyille pääomasijoituksille verokannustinta. Keskustelu virisi nopeasti ja asia nousi toiseksi vaihtoehdoksi hallitusohjelmaan selvityskirjauksena viedyn yritysten T&K-toiminnan verokannustimen rinnalle.

Hallitus päättikin työmarkkinaraamisovun yhteydessä 13.10. sitovasti, että vuoden 2013 alusta lukien joko kasvuyrittäjyyden verokannustin tai T&K-toiminnan verokannustin otetaan käyttöön. Itse pidän molempia kannatettavana, mutta kustannus-hyötysuhteeltaan kansantalouden kasvun näkökulmasta omaa ehdotustamme selvästi tuloksellisempana. Ministeri Häkämies onkin onneksi useissa vastauksissaan kysymyksiini todennut, että hallitus haluaa nimenomaan tukea yritysten kasvuhakuisuutta.

Ongelma yrittäjien maahantulon edellytysten osalta nousi esiin niin ikään syksyllä. Paljastui, että ainakin joissain tapauksissa elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan ehtona on yrityksen kannattavuus jo liiketoiminnan alkuvaiheessa. Minusta tuntui erikoiselta, että esim. Venäjältä Suomeen yrittäjäksi haluavien korkeakoulutettujen nuorten pääsyä maahan ei tehdä helpommaksi. Tein asiasta kysymyksen sisäministeri Räsäselle ja kävin asiasta erilliset keskustelut oman ryhmän ministereiden, avustajakunnan sekä Räsäsen kanssa. Kuulin, että asia otettiin sittemmin positiivisten linjausten saattelemana esiin myös hallituksen Venäjä-ministeriryhmässä.

3. Eduskunnan startup-ryhmän ja kasariverkoston perustaminen (kesä)

Verkostoituminen on eduskunnassa vaikuttamisessa kaikki kaikessa. Etenkin samanhenkisten kanssa olisi tärkeää luoda paikkoja luonnollisille ja epävirallisille kohtaamisille. Olenkin ollut perustamassa parlamenttiin Startup-ryhmää sekä 80-luvulla syntyneiden kansanedustajien kasariverkostoa.

Jäljempänä mainittu on epävirallinen oma verkostomme, joten siitä ei sen enempää, kuin että tutustuminen ja ajatusten jakaminen oman ikäpolven edustajien kesken on ollut todella hedelmällistä. Startup-ryhmä sen sijaan on kokoontunut säännöllisesti ja tavoittelee kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamista laajalla rintamalla. Porukka tuntuu todella sitoutuneen yhteiseen missioomme ja olemme jo järjestäneet Aaltoes:n kanssa kasvuyrittäjyysmessut edustajille sekä seminaarin Eduskunnassa kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamisesta. 

4. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi (kesä-)

Tänä vuonna myös paljon julkisuutta saanut asia oli puoluerajat ylittävän työryhmämme lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Hallitusneuvotteluiden päätyttyä siihen, ettei hallitus valmistele  samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juridisessa mielessä (siviilivihkiminen) sallivaa esitystä, aloin valmistella asiasta lakialoitetta. Minulle kysymys on ennen muuta yhdenvertaisuudesta ja siitä, että kaikkia pareja tulisi kohdella lainsäädännön edessä tasa-arvoisesti. Kirkolla tulee säilyä oikeus asettaa näin katsoessaan erillisiä edellytyksiä kirkolliselle avioliitolle, mutta lain tulisi olla sama kaikille.

Perustimme sittemmin Oras Tynkkysen (vihr.), Susanna Huovisen (sd.), Silvia Modigin (vas.) sekä Astrid Thorsin (rkp.) kanssa työryhmän, joka valmisteli aloitteen ja tulee jättämään sen alkuvuodesta. Toivomme aloitteen päätyvän eduskunnan käsittelyyn, tavalla tai toisella. Kuitenkin uskon, että riippumatta siitä, säädetäänkö tasa-arvoinen avioliittolaki tämän prosessin lopputuloksena, olemme edistäneet asiaa. Kyse ei ole siitä, liittyykö Suomi useiden Pohjoismaiden rintamaan tässä asiassa. Kyse on siitä, milloin tämä tapahtuu.

5. Pohdinta ja taustatyö yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn uudistamiseksi (marras-joulukuu)

Loppuvuodesta olen tavannut paljon asiantuntijoita ja pohtinut yrittäjätaustaisen yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyviä ongelmia. Nykyinen velkajärjestelymallimme ei mahdollista ylivelkaantumisen jälkeen aidosti uutta alkua, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen henkilökohtainen konkurssimenettely. Pohdinnat on nyt tehty – ensi vuonna varmaan asia toivottavasti saadaan keskusteluun.

Kuntapolitiikan highlightsit top 3

1. Kaupunkisuunnittelun uusi aika

Helsingissä kaavoitetaan uusia merkittäviä asuinalueita kantakaupungin välittömään yhteyteen. Itse asiassa 2010-luvulla tehtävät päätökset ovat uusi ja samalla viimeinen sivu kantakaupunkimme reuna-alueiden kaavoituksessa, sillä vastaaville uusille suurille asuinalueille ei enää kantakaupungin ympärillä ole tilaa. Puhun siis Jätkäsaaresta, Hernesaaresta, Kalasatamasta, Keski-Pasilasta sekä Kruunuvuorenrannasta.

On huippumielenkiintoista ja toisaalta vastuullisuutta vaativaa saada luotsata Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa aikana, jolloin tällaisia hankkeita kaavoitetaan. Tähän menee muuten myös aika hurjasti aikaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että kaupunki on rohkeasti lähtenyt pohtimaan myös perinteistä korkeammalle vietyä rakentamista silloin, kun se on sovitettavissa kaupunkikuvaan ja on toiminnallisesti järkevää. Tänä vuonna olemme tarkastelleen ensimmäistä kertaa kantakaupungin ympäristön korkeamman rakentamisen mahdollisuuksia laajempana kokonaisuutena.

2. Kalasataman keskuksen kaavahanke ja kaavan hyväksyminen

Ehdoton henkilökohtainen huippuhetki tämän vuoden kuntapolitiikassa oli Kalasataman keskuksen toteuttamisen käsittely keväällä lautakunnassa ja valtuustossa sekä tämän mahdollistavan kaavan käsittely syksyllä lautakunnassa. Hanke toteutuu sidotulla aikataululla, kaupunki nettoaa kymmeniä miljoonia euroja ja tätä kautta saadaan asuntoja tuhansille asukkaille.

3. Palvelualoite-käytännön kirjaaminen budjettiin

Olen pitänyt jo vuosien ajan esillä mahdollisuutta tehostaa ja parantaa Helsingin palveluntuotantoa palveluiden tuotantotapoja moninaistamalla silloin, kun joku muu tekee jonkin asian paremmin/edukkisemmin kuin kaupunki itse. Tähän liittyen olen esittänyt monia kertoja Palveluhaaste-menettelyn kokeilemista myös Helsingissä. Vihdoin asian selvittäminen ja mahdollinen kokeilu kirjattiin Helsingin kaupungin vuoden 2012 budjettiin, joten valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Toivon todella, että tähän suhtauduttaisiin mahdollisuutena eikä uhkana. Vanhaan voi aina palata, mutta vain uuden kautta voidaan oppia tekemään asiat paremmin. 

******************************************************************************************************************

Näiden kaikkien itse huippuhetkinä pitämieni ohella olen toki yrittänyt osaltani vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Olen puhunut vastuullisen taloudenpidon puolesta, osallistunut kymmeniin ellen satoihin epävirallisiin palavereihin, tehnyt monen monituisia tunteja valiokuntatyötä, puolustanut kuntarakenneuudistusta raivokkaasti ja niin edelleen. Näiden yllä mainittujen osalta kuitenkin tunnen, tai haluan tuntea, että panoksellani on todella ollut merkitystä sen osalta, mikä maailmassa on konkreettisesti muuttunut tai tulee lähivuosina muuttumaan. Ilman minua, näin siis uskon, olisivat asiat yllä mainittujen osalta ainakin hieman toisin.

Ensi vuonna työ monen edellä mainitun osalta vielä jatkuu, sillä politiikassa kaikki työ on (joskus raastavankin) pitkäjänteistä ja jokainen tilinpäätös on oikeastaan vain välitilinpäätös. Kuitenkin jotkin asioista vaativat tätä vuotta vähemmän aikaa ja aikanaan ne kenties tippuvat agendalta pois maailman muuttuessa. Tämä avaa taas mahdollisuuksia myös uusille asioille. Yhden vinkin näistä uudemmista asioista voisin toki lopuksi antaa. Olen pohtinut kovasti perusturvajärjestelmäämme jo aiemmin. Tämän osalta pohdinnat varmasti jatkuvat.

Pimenevässä eduskunnassa 30.12.2011 klo 17:00,
Lasse Männistö

ps. Hyvää ja räiskyvää uutta vuotta 2012 kaikille – ja laittakaahan palautetta myös tulevana vuonna

Viime kuukausien aikana olen pohtinut paljon yksityishenkilön velkajärjestelyä Suomessa. Epäonnistumisen päivästä lähtien olen miettinyt sitä, miten USA:ssa epäonnistuvalla yrittäjällä on henkilökohtaisen konkurssin kautta aito mahdollisuus uuteen alkuun, mutta Suomessa konkurssin tehnyt yrittäjä tuomitaan henkilökohtaisen velkajärjestelyn (jos hän edes pääsee sen piiriin) kautta 3-5 vuoden maksuohjelmalla ikään kuin rangaistukseen epäonnistumisesta.

Ymmärrän kyllä, että protestanttisen etiikan pohjalta velkojan oikeutta on helppoa puolustaa ja velkojien asema on turvattava. Tuntuu kuitenkin epäoikeudenmukaiselta, että moni konkurssin tehnyt yrittäjä kärsi 1990-luvun lamasta lopun elämäänsä vaikka moni konkurssi ei johtunut niinkään liiketoiminnassa tehdyistä virheistä kuin ympäristötekijöistä. Menetimme todella yhden kokonaisen yrittäjäsukupolven, kun konkurssin tehneistä harva pääsi enää uudelleen liiketoiminnassa jaloilleen. Mikäli maailmantalouden turbulenssi yltyy lamaksi, on riski jälleen olemassa.

Toisaalta tänä päivänä omaisuutensa velkojen johdosta menettäneen yrittäjän 3-5 vuoden pituista maksuohjelmaa on vaikea perustella myöskään lisäarvolla velkojalle. Motivaatio paiskia töitä täysillä tai yrittää uudelleen on olematon, jos tuloista suurin osa valuu velkojen maksuun. Maksuohjelman aikana takaisin maksettava velkojen osuus onkin todennäköisesti hyvin pieni suhteessa alkuperäiseen velkojen määrään.

Yksityishenkilön velkajärjestelyä tulisi muuttaa askel kohti Yhdysvaltojen henkilökohtaisen konkurssimenettelyn uuden alun mahdollistavaa käytäntöä. Velallisen tulisi voida maksukyvyttömyystilanteessa vapautua veloistaan lähtökohtaisesti omaisuus velkojien hyväksi realisoimalla ilman jäännösvelkavastuuta. Menettäisit siis kaiken, mutta tämän jälkeen sinua ei rangaistaisi vaan saisit aidosti uuden alun. Tätä kautta myös yrittäjällä olisi insentiivi ponnistella yhteiskunnan näkökulmasta taloudellisesti tuloa tuottavasti.

Kirjoitinkin tarkemmin perustellun ehdotukseni yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn muuttamiseksi erilliseen muistioon.

Moni on kritisoinut ajatusta väittäen, että velkojen maksamisen moraali heikkenisi. Itse en voi sanoa allekirjoittavani kritiikkiä tästä näkökulmasta. Jos velkajärjestelyn kautta joka tapauksessa menettäisit kaiken omaisuutesi velkojien hyväksi, niin tietenkin yrittäisit selvitä veloistasi. Velkajärjestely tulisikin kyseeseen vasta aidossa maksukyvyttömyystilanteessa, jossa velkojen määrä ylittäisi selvästi varallisuutesi. Tätä tilannetta tuskin kukaan henkilö tavoittelisi, vaikka velkajärjestelyä koskevaa lainsäädäntöä muutettaisiin.

Muutokset ovat monilta osin hyviä. Ensinnäkin Tekes tekee selvän painotuksen pk-yrityksiin ja niiden sisällä aidosti kasvuhakuisiin yrityksiin. Jatkossa rahoitusta saa siis aiempaa harvempi yritys, mutta mukaan päässeissiin voidana panostaa kokonaisvaltaisesti enemmän. Tekesin mukaan huomiota kiinnitetään (aiemman liikeideavetoisuuden sijaan?) ennen kaikkea koossa olevaan tiimiin. Riskinotto siis lisääntyy. Jatkossakin yrityksiltä edellytetään myös omarahoitusta (tai yksityiseltä sektorilta kerättyä riskirahaa).

Suunta on erittäin kannatettava. Suomi kaipaa panostuksia kasvuun ja osana tätä Tekesin askel kohti kasvuhakuisuutta ja tiimin katsomista valmiin liikeidean sijaan, on oikea. Samalla Tekesin hallinto toivottavasti kevenee, kun projekteja on vähemmän, mutta ne ovat suurempia.

Vielä kun projektin hallinnointi saataisiin yrityksen näkökulmasta kevyeksi ja julkisella tuella saataisiin kannustettua myös yksityisiä sijoituksia, voitaisiin puhua jo melkoisesta harppauksesta oikeaan suuntaan.

Ongelmana kun on vieläkin niin usean kasvuhaluisen yrityksen kohdalla suomalaisen yksityisen aikaisen vaiheen riskirahan puute. Eikä uusia Angry Birdsejä toivoisi myytävän liian aikaisin kansainvälisille sijoittajille, vaikka näiden läsnäolo Suomessa onkin kasvuyritysten ekosysteemissä positiivinen asia.

Juttu osoittaa yhteiskuntamme umpimielisyyttä monella tasolla.

Ensinnäkin on inhimillisesti täysin väärin, että yhteiskunta vie tarveharkinnalla työntekijältä työn, jonka hän on hoitanut erinomaisesti palvellen niin omaa ja mahdollisen perheensä etua, työnantajansa etua kuin Suomenkin etua.

Toiseksi tilannetta voi pitää yritysten näkökulmasta täysin kohtuuttomana. Yritysten toivotaan työllistävän ja toimivan hyvinä työnantajina. Ja sitten kun ne työllistävät ja niiden työntekijät oppivat työnsä ja hoitavat sen esimerkillisesti, pakotetaan yritys lopettamaan työsuhde. Yritykseltä viedään mahdollisuudet toimia työntekijöitään kohtaan inhimillisesti ja harjoittaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

Kolmanneksi tilanne on aivan älytön maahanmuuttopoliittisesta näkökulmasta. Maahanmuuttajien integroinnista puhutaan paljon ja tässä painotetaan nimenomaan työn tärkeyttä. Uutisoidussakin tapauksessa kyse oli turvapaikanhakijoista, jotka saivat työskennellä niin kauan kuin heidän hakemuksensa olivat Maahanmuuttovirastossa vireillä. Tämän jälkeen ilmoitettiin tylysti työlupia haettaessa, ettei heitä tarvitakaan, koska Suomesta on tilastojen mukaan saatavissa työvoimaa, jolla on suurempi oikeus heidän hoitamaansa työhön, kuin heillä itsellään.  

Kenties käsittämättömin on kuitenkin se tosiasia, ettei tämä väitetty suomalainen työvoimareservi ole siivousyrittäjän näkökulmasta todellinen. Tilastot eivät työnantajan näkökulmasta paljoa lämmitä, jos hakuilmoituksiin ei tule vastauksia motivoituneilta ja asiansa osaavilta hakijoilta. Jos suomalaisia siivoajiksi haluavia muka on jonossa yrittäjän ovella, niin miksi yritykset sitten ehdoin tahdoin palkkaavat pätkätöihin heikosti kieltä osaavia ulkomaalaisia?

Todellisuus on toinen, vai kuinka moni tätä lukevista oikeasti olisi valmis siirtymään väliaikaisesti työttömäksi jäädessään siivoamaan? Niinpä. Tähän ei väliaikaisena valintana kannusta myöskään sosiaaliturvamme. Ilman maahanmuuttajia jäisivät metroasemamme, toimistomme ja julkiset vessamme siivoamatta ja yöbussimme ajamatta.

Meillä ei ole varaa jäykällä tarveharkinnalla ottaa ihmisiltä pois heidän työpaikkojaan. Ei etenkään silloin, kun alan tyhjiin paikkoihin ei löydy hakijoita. Me tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ja nämä ihmiset ovat osoittaneet, että he haluavat ja pystyvät tekemään työtä maassamme. Kun huoltosuhteemme heikkenee, tulee tarve työtätekevälle väestölle kasvamaan entisestään.

Yhteiskunnan ei pitäisi kyykyttää työtä tekeviä ihmisiä eikä työllistäviä yrityksiä, joita se kipeästi tarvitsee.

Hyvä kysymys on kuitenkin se, ratkaistaanko tätä parhaalla tavalla rahoitusmarkkinaverolla. Uhkana on nimittäin se, että komission mukaan vero heikentäisi talouskasvua noin 0,5 % vuositasolla kaikkien yritysten rahoituskustannusten noustessa. Tämä ei ole pieni hinta.

Suomella on haasteita hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisessa jo ilman talouskasvua hidastavia hankkeita. Itse toivoisinkin pankkisektorin reformin lähtevän liikkeelle rahoitusmarkkinaveron sijaan ensisijaisesti riskien läpinäkyvyyden, tarkemman valvonnan ja tarvittaessa kovempien pääomavaatimusten kautta.

Hallitusohjelman mukaan Suomi kuitenkin kiirehtii kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa maantieteellisesti mahdollisimman kattavasti. Tavoitteena on globaali vero, mutta ensi vaiheessa kyseeseen voi tulla myös EU:n tasolla toimeenpantava järjestelmä.

Nyt haasteena onkin se, että ainakin Iso-Britannia on ilmoittanut vastustavansa komission esitystä EU:n rahoitusmarkkinaveroksi. Nykytiedon valossa näyttääkin epätodennäköiseltä, että hanke toteutuisi koko EU:n tasolla.

Riippumatta siitä kannatammeko rahoitusmarkkinaveroa globaalina tai EU-tason järjestelmänä vai emme on aivan selvää, ettei Suomi voi ottaa veroa käyttöön yksin. Tämän ainoa vaikutus olisi nimittäin se, että rahoitusmarkkinayritykset siirtyisivät ulos Suomesta. Tätä ei voi toivoa kukaan.

Elinkeinoelämän ja etenkin kasvuyritysten näkökulmasta kenties vieläkin olennaisemmaksi nousevat hallituksen uudet päätökset työmarkkinaratkaisun syntymisen yhteydessä. Yritysten ekosysteemin ja kilpailukykymme näkökulmasta hallituksen vastaantulo oikeilla toimilla on juuri sitä, mitä nyt tarvitaan.

Hallitus sitoutuu seuraaviin lisätoimiin (hallitusohjelman ohella):
- työn verotusta alennetaan 120meur, hallitus kompensoi tyel-maksun nousun (0,2%-yksikköä)
- yhteisöveroa alennetaan 0,5%-yksikköä lisää (ja TEL-nousu korvataan), hinta 100meur
- 2012 alusta otetaan käyttöön energiaveroleikkuri yrityskentässä, hinta 120meur
- 2013 alusta lukien otetaan käyttöön joko t&k-verovähennys tai kasvuyrityksiin kohdistettu verokannustin (esim. enkelisijoitukset). Mallista tehdään selvitys kesään 2012 mennessä.

Nämä toimet, vieläpä taloudellisen epävarmuuden keskellä, ovat melkoinen paukku tukemaan suomalaisen työn ja yrittäjyyden kilpailukykyä. Kokoomus on kannattanut kannustavaa veropolitiikkaa sekä kasvuyrittäjyyden kannustimia jo hallitusohjelmaneuvotteluissa ja on hienoa, että hallitus otti nyt monta askelta oikeaan suuntaan.

Suuremman linjan kysymysten lisäksi olen henkilökohtaisesti todella onnellinen, että kahdesta itse aikaisemmin esittämästäni kasvuyrittäjyyttä tukevasta elementistä (t&k-vähennys tai kasvuyritysten verokannustin) toiseen sitouduttiin jo tässä yhteydessä. Toinen näistä siis toteutuu!

Tämä olkoon osoituksena siitä, että maailma muuttuu kun sitä muutetaan ja aktiivinen keskustelu, aloitteiden tekeminen ja vaikutustyö voivat tuottaa tulosta!

Nyt on aika selvittää millaisella kannustinmallilla saadaan vähimmällä byrokratialla suurin vaikutus aikaiseksi. Tulen osallistumaan myös tähän työhön aktiivisesti.

Politiikassa huomio kiinnittyy ymmärrettävästi usein ongelmiin ja niiden ratkaisuun. Välillä haluaa kuitenkin nostaa esiin myös onnistumisia. Mielestäni hienoa esimerkki onnistuneesta veropolitiikasta on ollut vuonna 2000 luotu ja nyt sinivihreän hallituksen toimesta korotettu kotitalousvähennys.

Kotitalousvähennys tarkoittaa lyhyesti sitä, että kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä voit verotuksessa tehdä vähennyksen, joka täysmääräisenä pienentää maksamiesi verojen määrää. Tällaista työtä on esimerkiksi siivous, remontin teko tai hoitotyö. Käytännössä maksat firmalle laskun tehdystä työstä, ja verotuksessa voit vähentää 60 prosenttia vuoden aikana maksamastasi summasta. Tasokorotuksen jälkeen kotitalousvähennys on korkeintaan 3000 euroa henkeä kohden vuodessa.

Kotitalousvähennys on tuonut mukanaan kolme selvää etua:

1. Pienet koti- ja remonttityöt saatiin pois harmaan talouden alueelta rehelliseksi ja virallisen järjestelmän sisällä tehtäväksi duuniksi.

2. Kotitalousvähennys edistää palveluiden kysyntää, mikä taas edistää niiden tarjontaa. Eli kotitalousvähennys edistää palvelutyötä ja -yrittäjyyttä. Kun teollisuuden työpaikkojen määrä on laskussa, on palvelutalouden kehittyminen mitä toivottavinta ja tarjoaa toimeentuloa yhä useammalle.

3. Kun ihminen haluaa parantaa elämänlaatuaan ja viettää enemmän aikaa perheensä tai harrastuksensa parissa, hän voi hankkia itse tekeminään vapaa-aikaa vähentävät palvelut kotiinsa kustannustehokkaasti. Tämä myös murtaa Suomessa vieläkin usein vallalla olevaa “itse tekemisen” kulttuuria palvelumyönteisempään suuntaan.

Järjestelmää on kritisoitu puhumalla piikayhteiskunnasta tai ”rikkaiden” suosimisesta. Tutustumalla alan yritysten taksoihin ja käyttämällä netistä löytyviä laskureita kotitalousvähennyksen vaikutuksesta voi kuka tahansa nähdä, että kyse ei todellakaan ole vain suurituloisille suunnatusta mahdollisuudesta.

Piikayhteiskunnasta puhuminen on mielestäni merkki jumittumisesta menneisyyteen. Miksi palveluammatteja ja toisten ihmisten työtä halveksutaan? Mistä syntyy kasvu, jos palvelutaloutta ylenkatsotaan? Itse kun en usko, että raskas teollisuutemme on tulevina vuosina se ensisijainen kasvun ja työllisyyden lähde.

Kotitalousvähennys on toki vain pieni yksityiskohta koko talouden mittakaavassa. Sitä suuremmalla syyllä samanlaisia erinomaisia ideoita tarvitaan lisää.

Ensisijaiset ratkaisut tasapainoon tähtäämiseksi ovat rakenteellisia ja iso osa tulojen ja menojen epäsuhdasta tulee pyrkiä kattamaan talouskasvulla. Vain kasvua tukevalla verotuksella, eli työnteon ja yritysten verotuksen keventämisellä, kannustamme suomalaisia työntekoon ja parannamme suomalaisten yritysten kilpailukykyä. Yli 63-vuotiaille antaisin mielelläni merkittävän ylimääräisen verokannustimen työuran pidentämiseksi – ehdoton pakko kun on tässäkin suhteessa huono motivoija.

Yksityisiä pörssisijoituksia edistäisi pienimpien osinkotulojen verovapaus ja yrittäjien verotuksen kannustavuudesta huolehditaan säilyttämällä listaamattomien yritysten 9% omaa pääomaa vastaava osinkoverosta vapaan osa (90 000€ saakka). Nämä kaikki ovat omiaan kannustamaan työntekoon, kasvuun, työllistämiseen, suomalaiseen omistajuuteen ja oman osaamisen täysimittaiseen hyödyntämiseen.

Nykyisessä taloustilanteessa on kuitenkin realismia myöntää, että kulutuksen verotusta, etupäässä arvonlisäveroa sekä erinäisiä ihmisen terveydelle tai ympäristölle haitallisen kulutuksen veroja, joudutaan nostamaan. Varmaankin myös tiettyjä julkisen sektorin perimiä maksuja joudutaan korottamaan.

Siirtymä työn ja yrittämisen verotuksesta kohti kulutuksen verotusta tukee kasvua tilanteessa, jossa työikäinen väestönosa pienenee. Mikäli velkaantuminen halutaan todella pysäyttää, on meidän tarkasteltava myös julkisen sektorin nykytoimintaa kriittisesti, etsittävä tehokkuutta sekä pyrittävä keskittymään olennaiseen. Leikkauksiltakaan ei valitettavasti voida välttyä.

Ensimmäiset kohteet omalla leikkauslistallani ovat seuraavat.

1.Kuntakentässä on toteutettava kuntareformi, jossa kuntaliitoksin muodostetaan vahva kuntakenttä, jonka kunnat muodostuvat yhtenäisistä työssäkäynti- ja palvelualueista. Kun kuntien määrä vähenee noin kolmasosaan ja hallinto tehostuu, voidaan kuntien valtionosuuksia leikata.

2.Puolustusmäärärahoista voidaan leikata ilman, että puolustuskykymme vaarantuu. Tämä tapahtuu joukkotuotannon tehokkuutta parantamalla ja varuskuntien määrää vähentämällä. Nykymaailmassa varuskunta joka niemen notkossa ei enää ole tekijä, joka turvaa alueellisen koskemattomuutemme.

3.Suuryrityksille suunnattavista suorista yritystuista voidaan leikata, minkä lisäksi yritystukijärjestelmäämme tulisi uudistaa, kuten Taneli Tikan kanssa taannoin esitimme. Tehostamisvara on satoja miljoonia euroja.

4.OECD on kritisoinut asuntolainojen verovähennysoikeuttamme todeten sen johtaneen jo kauan sitten omistusasumisen hinnan nousuun. Vähennystä ei voida noin vain poistaa, sillä suomalaiset ovat mitoittaneet asuntolainansa sen mukaan. Kuitenkin verovähennysoikeuden porrastus alaspäin voidaan aloittaa leikaten sitä esim. 3%-5% vuosittain seuraavan hallituskauden ajan.

5.Valtion sektoritutkimuslaitoksilla ja yliopistoilla tuntuu olevan varsin paljon päällekkäisiä toimintoja ja sektoritutkimuslaitoksista on kasvanut melkoinen joukko irrallisia yksiköitä. Yhdistämällä sektoritutkimus yliopistojen toiminnaksi voitaisiin toimintaa tehostaa selvästi.

Mistä sitten en olisi valmis leikkaamaan? En ainakaan kotitalousvähennyksestä, joka ehkäisee harmaata taloutta ja tukee palveluyrittäjyyttä edistäen Suomen tietä palvelutaloudeksi.