Suomi joutuu tällä vuosikymmenellä etsimään vastauksia kolmeen aikamme suureen haasteeseen. Meidän on pysäytettävä julkisen sektorin velkaantuminen, parannettava yritystemme kilpailukykyä ja löydettävä uusia menestystarinoita sekä vastattava väestön ikääntymisen alati voimistuvaan haasteeseen. Viimeksi mainittu on haasteista suurin, vaikka sen vaikutukset tuntuvat vähän kerrallaan.

Väestön ikääntymisen ja huoltosuhteen heikkenemisen ongelmaan on vain yksi kestävä ratkaisu: Suomi tarvitsee lisää työtä. Työn määrän voidaan nähdä määräytyvän markkinoilla, jossa määrään vaikuttavat sekä työn kysyntä että tarjonta. Pidemmällä aikajänteellä työn kysyntä tosin mukautuu usein tarjonnan mukaan.

Työn kysynnän näkökulmasta elinkeinorakenteemme on vahvassa murroksessa, jossa palvelutyön osuus kasvaa ja teollisen työn osuus laskee. Meidän tuleekin etsiä uusia korkeaan osaamiseen ja tuottavuuteen pohjautuvia liiketoimintamahdollisuuksia, jotka luovat työpaikkoja. Lähestyessämme työn kysyntää poliittisen päätöksenteon näkökulmasta törmäämme tuttuihin yritysten kilpailutekijöihin: Miten juostavat työmarkkinamme ovat ja toisaalta miten suuren kustannus- ja verotaakan asetamme yrityksille.

Tarvitsemme siis väestön ikääntyessä panostuksia innovaatioihin ja osaamiseen sekä kilpailukykyä parantavaan työ- ja elinkeinopolitiikkaan.

Työn tarjonnan näkökulmasta haaste on vaikeampi. Olemme keskustelleet paljon työurien pidentämisestä alku- ja loppupäästä (eläkkeelle myöhemmin ja opiskelijat työelämään aiemmin). Lisäksi on puhuttu paljon työhyvinvointiin panostamisesta ja syrjäytymisen ehkäisystä – valitettavasti tavoitteet on helpompi sanoa kuin saavuttaa.

Kaikki panostukset työurien pidentämiseksi alku- ja loppupäästä ovat tarpeen ja kannatettavia, kuten myös syrjäytymisen ehkäisy. Tehdyt ratkaisut eivät kuitenkaan yksin riitä. Tarvitsemme työn määrän lisääntymistä kaikissa väestöryhmissä. Onkin tärkeää huomata, että työkyvyn lisäksi ihmiseltä vaaditaan työhalua. Työhalun kasvattamisesta on puhuttu melko vähän.

Työelämän ulkopuolella olevan väestönosan työhalua pohtiessa huomio kiinnittyy väistämättä sosiaaliturvajärjestelmäämme. Miten hyvin järjestelmämme kannustaa työllistymiseen, vaikka vain satunnaisesti?

Vastaus on ikävä: Varsin huonosti. On hälyttävää, että satunnaisia tai osa-aikaisia ansiotuloja saavan perusturvan varassa elävän marginaaliveroaste on noin 90%. Eli siis satunnaisia hanttihommia tekevän työllä ansaitsema euro on kukkarossa noin 10 senttiä.

Nykyinen sosiaaliturvaverkko on syntynyt vuosikymmenten saatossa tilkkutäkkiperiaattella: Kun yksi kohta on (poliitikkojen mielestä) rispaantunut, on päälle ommeltu uusi paikka. Kokonaisuuden hahmottaminen ja kannustavuus ovat kärsineet, järjestelmän vaikeaselkoisuus kasvanut ja ennustettavuus heikentynyt.

Nyt olisi aika, kohdatessamme ikääntyvän väestön ja heikkenevän huoltosuhteen, pohtia uutta paradigmaa sosiaaliturvajärjestelmälle. Järjestelmä tulisi uudistaa perustaltaan yksinkertaiseksi, läpinäkyväksi ja kaikissa tilanteissa työntekoon kannustavaksi. Jonkinlainen työntekoon kannustava perustulomalli tulee näistä lähtökohdista väistämättä pohdittavaksi.

Myös poliittista tilausta aiheelle on, joskin moni tarkoittaa perustulolla eri asioita. Laitavasemmisto on jo pitkään kannattanut (tosin taoudellisesti epärealistista ja työnteon kannustimiltaan heikkoa) perustuloa. Vihreät ovat niin ikään perustulon kannalla ja määrittelevät ilmeisesti parasta aikaa malliaan uudelleen. Myös Keskusta otti eilen merkittävän askeleen asiassa, kun heidän sosiaali- ja terveysvaliokuntaryhmänsä peräänkuulutti hallituksen kehyspäätökseen jättämässään vastalauseessa perustuloa. Jopa demareiden piiristä kuului positiivista joulun alla, kun Jutta Urpilaisen talouspoliittinen erityisavustaja Ville Kopra esitti blogissaan harkittavaksi jonkinlaista perustulomallia.

Eikö olisi siis syytä päästä asiassa jo vähintään selvityksen asteelle?

Perusteesejäni oli, että yhä useammissa työtehtävissä mekaaniset työn mittarit (aika, paikka) vähenevät, joustavuus suuntaan ja toiseen lisääntyy, työn arvo syntyy avoimesta vuorovaikutuksesta ja ideoiden jakamisesta, työntekoon tulee kannustaa kaikissa tilanteissa, syrjäytymistä tulee ehkäistä ja korkeaan osaamiseen panostaa.

Tänä vuonna olen useampaankin otteeseen miettinyt työehtosopimusjärjestelmäämme ja työmarkkinaosapuolien kykyä muuttua maailman mukana. Se ei ole ollut viime vuosina hääppöinen.

On toki hienoa, että työmarkkinaosapuolet kykenivät vihdoin tänä keväänä solmimaan työurien pidentämiseen tähtäävästä sopimuksesta. Sopimusta kuitenkin neuvoteltiin vuosikausia aina Matti Vanhasen Rukan lumista alkaen. On aivan turhaa kuvitella, että eläkejärjestelmään nyt sovitut muutokset riittävät suomalaisten ikääntyessä.

Työmarkkinajärjestöt paitsi edustavat varsin rajallisia osajoukkoja työmarkkinoilla, eli vakituisessa työsuhteessa olevia sekä lähinnä suurimpia työnantajia, ne tuntuvat ennen muuta säilyttävän vanhaa sen sijaan, että luotaisiin uutta. Kun katsoo nuorten ja opiskelijoiden toimintaa työmarkkinoilla voi olla varma siitä, että maailma tulee muuttumaan myös sen osalta, miten ja millä tasolla työelämän pelisäännöistä oikein tulevaisuudessa sovitaan.

Nuoret ikäpolvet nimittäin arvostavat vapautta ja mahdollisuutta sopia asioista siten, kuten kulloinkin itselle hyvältä näyttää. Toisaalta tätä seuraa ymmärrys siitä, että joskus on pakko joustaa myös toiseen suuntaan. Ajatus siitä, että luottamuksellinen ja yksilöllinen suhde työnantajan ja työntekijän välillä perustuisi ennen muuta yleissitoviin työehtosopimuksiin (vaikka niitäkin usein tarvitaan) on mennyttä maailmaa. Työnantajan ja työntekijöiden tilanne on usein yksilöllinen, joten sen pusertaminen valmiiseen tiukkaan muottiin ei palvele tarkoitustaan.

Hyvä esimerkki kehityksestä on lahjakkaimpien nuorten lääkärien ja sairaanhoitajien hakeutuminen yksityiselle sektorille työuran alussa kunnallisten palvelussuhteiden sijaan. Töitä tehdään yksityisellä yleensä enemmän, eikä vertailujen mukaan palkkataso useinkaan enää ylitä kunnallista verrokkiaan. Kuitenkin joustavuus, yksilölliset tavat räätälöidä työsuhdetta sekä sopia asioista hyvinkin erikoisin järjestelyin houkuttaa verrattuna julkisiin työnantajiin.

Yksi asia on kuitenkin varmaa, vaikka maailma muuttuu ja aikanaan myös työmarkkinaosapuolet sen mukana. Työtä tarvitaan myös tulevaisuudessa ja vain työnteolla Suomi selviää kohtaamistaan taloudellisista haasteista. Annetaan siis työlle, olipa kyseessä palkkatyö tai yrittäjyys, arvo, joka sille kuuluu.

Hyvää työn juhlaa kaikille!

Kuulostaako hyvältä ja kannatettavalta kaupunkikulttuurilta? Ainakin Lontoossa, Dublinissa, Sydnessä Milanossa ja kahdeksassa muussa maailman kaupungissa ajatellaan näin. World Desing Capial Helsingissä asiat näyttävät olevan toisin.

Taste of Helsinki –tapahtuman organisaattori Barry MacNamara otti minuun yhteyttä kertoen, että Helsingin tapa hinnoitella puistojensa käyttö on estämässä tapahtuman toteuttamisen. Tapahtuma olisi tarkoitus järjestää Kansalaistorin puistossa Musiikkitalon takana, mutta kaupunki vaatii tapahtumapaikan käytöstä vuokraa 60.000 euroa (arviolta 7,5€ per kävijä).

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että muissa Taste of-tapahtumissa hinnoittelu on ollut seuraava:

- Dublin: Ensimmäisenä vuonna 2006 ilmainen, vuonna 2007 8 000€, vuonna 2008 16 000€ ja tämän jälkeen 24 000€. Vuonna 2011 tapahtumalla oli 26,000 vierailijaa, eli 0,90€ per kävijä.
- Edinburg: Ilmainen tila vuodesta 2007 (25 000 kävijää).
- Sydney: 5 000 – 7 500€ vuodesta 2008 alkaen (2012 kävijöitä 18 000, eli 0,4€ per kävijä).
- Durban: Lanseerausvuonna 2013 ilmainen tila tiettyä määrää pääsylippuja vastaan.
- Amsterdam: 5 000€ vuodesta 2009 (2011 kävijöitä 15 000, eli 0,35€ per kävijä).
- Lontoo: 80 000€ (2011 kävijöitä 50 000, eli 1,6€ per kävijä).

On sanomaakin selvää, että 60 000€ vuokralla, joka on siis arviolta yli 7€ per kävijä, ei tapahtuma toteudu.

Samanaikaisesti kun kulttuuria tuetaan miljoonilla euroilla suoraan veronmaksajien pussista (esim. Helsingin juhlaviikot), asetetaan ihmisistä ja yrityksistä käsin lähteneelle kaupunkikulttuuritapahtumalle kestämättömän suuret kustannukset julkisen tilan käytöstä. Vieläpä ensimmäisenä vuonna, kun tapahtumaa haluttaisiin Stadissa pilotoida. Tässä tapauksessa ruokakulttuuritapahtuma käytännössä estetäisiin.

Markkinaehtoinen vuokrataso voi olla perusteltu aidosti markkinavetoisissa tapahtumissa. Kulttuuri on kuitenkin Helsingin kokoisessa kaupungissa aina tuettua. Ja niin sen pitää ollakin. Taste of Helsingin kaltaiset tapahtumaehdotukset tulisikin arvioida niiden laaja-alaisten vaikutusten kautta. Väitän, että toteutuessaan tämäkin tapahtuma toisi Helsingille ja helsinkiläisille paljon.

Tiettyjä kulttuuriksi katsottavia tapahtumia olisi syytä tukea vuokratasossa, ainakin kun niitä ensimmäistä kertaa halutaan kokeilla Helsingissä. Julkisen tilan vuokratasojen tarkastamiseen alaspäin olisi kenties yleisemminkin aihetta (kertymä on koko kaupungin budjetissa kuitenkin varsin pieni erä). Aivan erityisesti ainakin näin WCD-vuonna. Saataisiin ihmisiä ideoimaan toden teolla tapahtumia Helsinkiin. Kansalaistorin nimen soisi olevan enne.

Ei julkisen tilan tarkoitus ole olla vain julkisen sektorin tilaa. Se on meidän kaikkien yhteistä tilaa, ja tämän tulisi tilojen hallinnoinnissa näkyä. Ravintolapäivä on loistava juttu kaupunkikulttuurille. Ja niin on Taste of Helsinkikin. Jos se toteutuu.

Tulen tekemään parhaani sen eteen, että tapahtuma toteutuu. Vaikka sitten antamalla se pahuksen puisto ensimmäisen kerran ilmaiseksi Taste of Helsingin käyttöön. Vetoankin kaupungin johtajistoon sekä yleisten töiden lautakuntaan asian arvioimiseksi uudelleen.

Finally, I want to thank Barry and encourage all others who are planning events to Helsinki. We really appreciate these kinds of events and we hope that they will continue to arise. I will try to do my best to support them.

Riihessä päätettiin kuitenkin myös monista muista asioista kuin sopeutuksesta. Eräs tällainen päätös koski julkisten tietovarantojen avaamista kansalaisten ja yritysten hyödynnettäviksi.

“Hallitus avaa julkiset tietovarannot systemaattisesti ja mahdollisimman nopeasti kansalaisten ja yritysten hyödynnettäviksi. Tätä kautta haetaan kasvusykäystä uudelle yritystoiminnalle, joka nojaa mm. ohjelmistoalan vahvaan osaamispohjaan.”

Päätös on merkittävä. Käytännössä se tarkoittaa, että julkiset tietovarannot tuodaan saataville, niiden käyttöehdot asetetaan niin, että tiedon hyödyntäminen on kaupallisestikin mahdollista, ja ne ovat saatavilla myös koneluettavassa muodossa. Tästä syntyy paljon hyvää.

Otetaan alkuun muutamia esimerkkejä julkisesti kerätylle tiedolle rakentumista sovelluksista. www.reittiopas.fi lienee monelle tuttu, kuten saattaa olla valtion talousarvion visualisointikin. Mainiosta verokuitti.fi palvelusta suomalainen tarkastaa mihin juuri hänen maksamansa verot menevät, kaavoitustilannetta ja muita paikkatietoja kokevia tietoja hän löytää paikkatietoikkuna.fi palvelusta ja museaalisia aineistoja museosuomi.fi palvelusta. Kansainvälisessä Open Data Challenge:ssa toiseksi sijoittunut suomalainen Nomen est omen puolestaan kertoo sukunimien kantajista. Sieltä selvisi mm. että olen toinen Männistö-niminen kansanedustaja Suomen historiassa ja että kaikkiaan 37 Männistöä kaatui sodissa 1939-1945.

Pikkuasioita? Tuskinpa vain. Euroopan komissio on arvioinut, että EU27 alueella julkisten tietovarantojen avaaminen toisi 40 miljardin euron suorat hyödyt. Välilliset hyödyt huomioiden potti kasvaisi kaikkiaan n.140 miljardin euron luokkaan. Julkisen hallinnon läpinäkyvyys ja kansalaisten tiedonsaanti paranevat, tutkimuksen ja innovoinnin tarvitsema materiaali on paremmin saatavilla, vaikutusten seuraaminen mm. ympäristön kanalta helpottuu ja kaiken lisäksi raakatiedossa olevat virheet tulevat paremmin esiin, kun tietoa tarkastelee useampi taho. Kaikki hyötyvät.

EU-maista Suomi hyötyisi luultavasti selvästi keskimääräistä enemmän. Suomesta löytyy nimittäin paitsi osaavia ja visionäärisiä sovelluskehittäjiä, myös vahvat julkiset tietovarastot monilta aloilta. Tietoja väestöstä, terveydestä, kirjastotietokanoista, julkisista hankinnoista, maastosta ja rakennuksista, liikenteestä, julkisesta taloudesta, taiteesta, veneistä, autoista, metsistä, yrityksistä, rikosseuraamuksista ja mitä moninaisimmista muista asioista löytyy runsaasti. Jalostettavaa raaka-tietoa ja taitavia jalostajia löytyy. Pitää vain rakentaa tiet, joita pitkin jalostajat pääsevät raaka-aineensa luo. Nämä tiet on nyt päätetty rakentaa.

Tietovarastoissa oleva raakatieto on paikallaan nähdä resurssina ja vieläpä sellaisena resurssina joka ei kulu, vaan vahvistuu käytössä. Digitaalisessa muodossa se on levitettävissä, yhdisteltävissä ja muokattavissa uudenlaisiksi sovelluksiksi. Mitä enemmän tietovarantoja on saatavilla, sen moninaisempia sovelluksia on luotavissa. Mitä moninaisempia sovelluksia luodaan, sen suuremmaksi tietotaitomme kasvaa. Positiivinen oravanpyörä on valmis.

Kaiken tämän kehun jälkeen on voikin vain ihmetellä, miksi vasta nyt?

Kukaan ei tätä uudistusta varsinaisesti vastusta, mutta silti eteneminen on ollut todella hidasta. USA avasi tietovarastonsa 2008, neljä vuota sitten. Sokea Reettakin on jo kauan nähnyt hyötyjen olevan valtavasti haittoja suuremmat.

Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt vaan kääritään hihat ja pannaan päätökset toteen.

Jo tänään kuitenkin kommentoimme edustajakollega Mikael Jungnerin kanssa hallituksen panostuksia kasvun aikaansaamiseksi. Ohjelma on todella uskottava panostus talouden ja työpaikkojen määrän kasvuun.

Tiedotteemme alla.

Jungner ja Männistö: Hallitus panostaa kasvuun

Startup-kansanedustajien esiin nostama enkelisijoittajien verokannustin aktivoimaan pääomamarkkinoita.

Hallitus on päättänyt ottaa käyttöön kasvuyrittäjyyttä tukevan verovähennyksen enkelisijoittajille, korottaa yrityksiin tehtyjen sijoitusten hankintameno-olettamaa ja toteuttaa yritysten t&k-toimintaa vauhdittavan t&k-menojen verokannustimen. Lisäksi hallitus korottaa yritysten mahdollisuuksia kirjata poistoja, mikä vauhdittaa yritysten halua investoida Suomeen.

Eduskunnan Start Up-verkoston perustajajäsenet kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö ja SDP:n puoluesihteeri, kansanedustaja Mikael Jungner kehuvat kehysriihessä sovittuja päätöksiä.

”Eduskunnan Startup-verkoston tavoite riskirahoitusmarkkinoiden kasvun tukemisesta johtaa nyt konkreettisiin päätöksiin. Hallituksen päätös kannustaa yksityishenkilöitä sijoittamaan suomalaisiin pk-yrityksiin ja antaa piristysruiskeen yritysten ja työpaikkojen määrän kasvulle”, toteaa Junger.

”Suomessa virinnyt positiivinen kasvuyrittäjyyden kulttuuri saa nyt vastinparikseen panostuksia kasvun rahoitukseen. Nimenomaan yksityisen pääomamarkkinan ohuus on rajoittanut kasvuhaluiten yritysten kasvun edellytyksiä. Maailmalla enkelisijoittajien verokannustimet ovat tuottaneet hyviä tuloksia, joten uskon tähän myös Suomessa”, kehuu Männistö hallituksen päätöstä.

Keskustelu kasvuyrittäjyyden edistämisestä pk-yrityksiin tehtävien sijoitusten verokannustinmallin kautta sai alkunsa Lasse Männistön, Mikael Jungnerin ja Risto Siilasmaan esityksestä (HS 25.9.).

Myös muut hallituksen kasvua tukevat päätökset saavat kaksikolta kiitosta. T&K-verokannustin kannustaa suomalaisyrityksiä panostamaan tutkimus- ja kehitystoimintaan ja toisaalta houkuttelee T&K-intensiivisiä yrityksiä investoimaan Suomeen. Poistomahdollisuuksien lisääminen taas tutkitusti kannustaa yrityksiä investoimaan.

”Kasvua, rohkeutta, toivoa ja työtä” kiteyttää kaksikko kiteyttää sen, mitä päätökset merkitsevät Suomelle.

Päätökset tehtiin tänään hallituksen kehysriihessä.

Kova väite? Tulkitkaa itse.

“Kela-korvausten maksaminen monikansallisten yritysten voittoihin ei ole kestävää terveyspolitiikkaa”

Otsikko kuvaa hyvin perusnäkökulmaa, joka kulkee koko tekstin lävitse. Ministeri vastustaa kivenkovaan otsikossa esitettyä kauhukuvaa, jota kukaan ei ole koskaan esittänytkään puoltavansa. Kyseessä on klassinen argumentaatiovirhe.

Argumentaatiovirheen ohessa tämä väite, joka toistuu eri muodoissa ministerin kirjoituksessa, sisältää myös asiavirheen: Kela-korvauksia eli Kelan maksamia sairasvakuutuskorvauksia ei makseta yrityksille, vaan potilaille, jotka palveluita käyttävät. Näitä palveluita asiakkaat voivat hankkia n. 300 sosiaali- ja terveydenhuollon yritykseltä. Näistä ulkomaalaisten pääomasijoittajien omistuksessa on 3 kappaletta.

Entä menevätkö sairausvakuutuskorvaukset sitten yritysten hintoihin? Eivät ainakaan valtaosin. Korvaus nostaa palveluiden kysyntää, eli ohjaa potilaita julkiselta sektorilta yksityiselle, ja siten lisäävät yritysten liikevaihtoa. Kuitenkin markkina on kilpailtu, joten yritykset eivät voi ulosmitata koko kuluttajan ylijäämää, ja näin ollen kuluttajan ostovoiman lisäyksestä korkeintaan osa päätyy hintoihin ja yritysten liikevaihdon kautta mahdollisesti voittoon.

“Tällä hetkellä yksityinen avoterveydenhuolto on jossain määrin maksukykyisille ohituskaista verorahoitteiseen erikoissairaanhoitoon. Kahden kerroksen palvelujärjestelmä on johtanut myös tilanteeseen, jossa julkisten terveyskeskusten kehittämiselle ei ole kaikkien tahojen varauksetonta tukea.”

Minun on vaikea käsittää, mihin ministeri tällä väitteellään pyrkii. Nykyisin jokaisella suomalaisella on oikeus verorahoitteiseen perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Tarkoittaako ministeri siis, että yksityiseltä puolella yleislääkärillä käyneellä ja erikoissairaanhoitoon lähetteen saaneella potilaalla ei pitäisi olla oikeutta enää verorahoitteiseen erikoissairaanhoitoon?

On myös outoa, että ministeri katsoo voivansa kertoa itsensä kansa eritavoin ajattelevien “tahojen” ajattelun syyt. Ainakin itse olen hyvin sitoutunut julkisten terveyspalveluiden kehittämiselle.

“Kela-korvaukset ovat yksittäisinä kertakorvauksina yksityisessä perusterveydenhuollossa niin pieniä, että ne, jotka yksityisiä käyttävät, käyttäsivät niitä jatkossakin. Säästetty raha investoistuna julkiseen perusterveydenhuoltoon puolestaan poistasi nykyistä eriarvoisuutta terveydenhuollon palveluiden saatavuudessa sosiaoekonomisten erojen perusteella.”

Ministerin käsitys vaikuttaisi olevan, että sairausvakuutuskorvauksilla ei ole mitään vaikutusta valintaan mennä yksityiselle puolelle julkisen perusterveydenhuollon sijaan. Taloustiede ajattelee toisin. Jos uskomme taloustiedettä ja ministeri sattuu erehtymään, niin sairausvakuutuksien poiston seurauksena tietty osa kysynnästä siirtyisi julkiselle puolelle. Tämä johtaisi helposti kokonaiskustannusten nousuun, sillä Kelan sairasvakuutuskorvaukset ovat vuosittain vain 250 miljoonaa euroa, eli alle 2 % julkisen terveydenhuollon menoistamme.

“Sosiaali- ja terveydenhuolto avattiin aikoinaan yksityiselle sektorille tarkoituksena tukea pk-yrittäjyyttä. Kehitys on kuitenkin parinkymmenen vuoden aikana johtanut monikansallisten yritysten toimintaedellytyksien vahvistumiseen ja terveyskeskusten köyhtymiseen. Tämä puolestaan on omalta osaltaan johtanut terveyserojen kasvuun. Suomella ei ole tällaiseen varaa.”

Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa terveyseroja koskevaa tietoisuutta edistävässä TEROKA-hankkeessa todetaan terveyserojen syiden kytkeytyvän elinoloihin ja työoloihin, erilaiseen fyysiseen ja psykososiaaliseen kuormitukseen ja sukupolvienkin yli ulottuviin kulttuurisidonnaisiin käyttäytymismalleihin. Hankkeeseen liittyvältä Kaventaja-sivulla todetaan terveyserojen syystä seuraavaa:

“Lääkärilehdessä (48/2011.2.12.2011) julkaistut tutkimukset antavat selkeitä viitteitä terveyserojen kasvun syistä. Suuri osa eroista ja niiden kasvustakin johtuu alkoholiperäisistä kuolemista sekä myös syövästä ja iskeemisestä sydäntaudista. Kaikkien näiden kansanterveysongelmien taustalla ovat elintavat, runsas alkoholinkäyttö, tupakointi, vähäinen liikunta ja epäterveellinen ruoka.”

Minusta on kohtuutonta, että peruspalveluministeri väittää terveyserojen johtuvan yksityisestä terveydenhoidosta, kun tosiasialliset syyt löytyvät ihmisten elintavoista ministerin oman ministeriönkin mukaan.

Toivottavasti on käynyt valmentamassa myös muita eduskuntaryhmiä. Ja toivottavasti viesti on myös sisäistetty.

Tässä hieman pidemmässä kirjoituksessa linjaan siitä, mitä hallituksen minun mielestäni tulisi tänä keväänä päättää eri haasteiden taklaamiseksi. Sidon oman linjani tämän hallituksen jo aiemmin tekemiin päätöksiin (hallitusohjelman reunaehdot), enkä esityksissäni vaadi mitään ylimääräisiä leikkauksia tai verotoimia, vaan lähden siitä, että hallitus pitää kiinni omasta ohjelmastaan.

Talouspolitiikka

Hallitusohjelma nuotittaa Jyrki Kataisen hallituksen talouspolitiikkaa seuraavasti

- Valtion velkasuhde käännetään laskuun vaalikauden loppuun mennessä.
- Valtion talouden alijäämä painetaan korkeintaan 1 % bruttokansantuotteesta 2015 mennessä.

Talouspolitiikan, joka on kiistämättä hallituksen suurin haaste, osalta suoraselkäisiä päätöksiä vaaditaan nyt. Kevään ratkaisut tulevat kertomaan ylipäätään sen, voiko hallitus onnistua omien tavoitteiden saavuttamisessa.

VM:n viesti on yksiselitteisen selkeä ja rehellinen. Ennustetulla 1,4 % vuosittaisella talouskasvulla 2,5mrd € lisäsopeutustoimet eivät tasapainota valtiontaloutta tai käännä velkasuhdetta laskuun. 3,5mrd € lisäsopeutustoimet pysäyttäisivät velkasuhteen kasvun. Sen sijaan vaaditaan jopa 5mrd € lisäsopeutustoimet valtiontalouden alijäämän supistamiseksi 1 %:iin bkt:sta.

Tosiasiat tunnustaen tilanteesta voi vetää vain yhden politiikkasuosituksen kevään kehysriiheen, sillä Suomen ei tule hiihtää Kreikan viitoittamaa latua pidemmälle. Jo aiemmin hallitusohjelmassa sovitun (2,5mrd €) lisäksi hallituksen tulee toteuttaa mittaluokaltaan 4 – 5 miljardin euron valtiontalouden tasapainotustoimet. Toimet jaksottaisin vuosille 2013 – 2015 niin, että ne leikkaisivat nyt orastavan talouskasvun edellytyksiä mahdollisimman vähän.

Mistä massiiviset 4-5 miljardia sitten voidaan oikein löytää?

Tosiasioihin perustuva vastaus on, että sieltä, minne käytämme eniten rahaa. Alla oma laskelmani suurimmista kohteista, joilla taloutta voitaisiin uskottavasti tasapainottaa

- Kaikkien indeksiin sidottujen valtion kustannuserien korotusten jäädyttäminen 2,5 vuodeksi: 1 750 – 2 000 meur
- Arvonlisäveron korotus 2 % -yksiköllä: 1 400 – 1 500 meur.
- Kuntien valtionosuuksien 10 % leikkaus (vuoden 2012 tasosta): noin 1 050 meur. Samalla kannattaisi nostaa kiinteistöveron ala- ja ylärajoja, mikä kompensoisi kunnille merkittävän osan leikkauksesta.
- Lapsilisien 15 % leikkaus painottuen hyvätuloisiin perheisiin: noin 200meur.
- Yritystukien karsiminen: noin 50-100meur.
- ”Pienet purot”, kuten esimerkiksi tiettyjen rahoituserien siirtäminen rahoitettavaksi veikkausvoittovaroista ja hallinnon / virastoverkon karsiminen: noin 100-200meur.
- Harkitsisin ehkä myös sähköveron nostoa.

Kasvun aikaansaaminen

Hallituksen suurena haasteena on valtiontalouden ja kestävyysvajeen hoidon ristipaineessa kasvun edellytysten synnyttäminen. Vaikkei kasvu tulekaan ratkaisemaan julkisen talouden velkaantumisongelmaa, on se silti välttämätöntä julkisen talouden tulopohjan ja työllisyyden turvaamiseksi.

Suomelle ennustetaan varsin matalan talouskasvun aikaa ja vientikilpailukykymme on viime vuosina laskenut selvästi. Kuviot Suomen viennistä suhteutettuna maailmankauppaan sekä vaihto- ja kauppataseestamme alleviivaavat tilanteen vakavuutta.

Hallituksen on siis, kiitos myös vaadittavien leikkausten kasvua nakertavan vaikutuksen, panostettava uuden talouskasvun edellytyksiin. Oma näkemykseni näiden panostusten taloudellisesta mittaluokasta on noin 300-400meur, mutta paljon voidaan tehdä myös ilman rahaa.

Taloudellisten panosten kohteet tulee valita siten, että ne todella vaikuttavat: Lisäävät yritysten halukkuutta sijoittua ja investoida Suomeen, parantavat yritysten rahoituksen saatavuutta, edistävät halua ottaa yrittäjäriskiä, lisäävät työn tarjontaa tai muuten todella tukevat talouskasvua.

Toimia, joilla hallituksen tulisi mielestäni tukea uutta talouskasvua

- Bisnesenkeleiden kasvuyrityksiin tekemien pääomasijoitusten verokannustin kasvuyrittäjyyden tukemiseksi ja oman pääoman rahoitusmarkkinoiden kasvattamiseksi: noin 100meur
- PK-yritysten T&K-toiminnan verokannustin uusien liiketoimintalähtöisten innovaatioiden synnyttämiseksi: noin 100meur
- Kotitalousvähennyksen korvausprosentin nostaminen 60 %:iin työvoimavaltaisten palveluiden markkinoiden kasvun tukemiseksi ja harmaan talouden torjumiseksi: noin 120-130meur
- Ensimmäisen sairauspoissaolopäivän siirtäminen työntekijän maksettavaksi. Tämä toteutettiin Ruotsissa ja sairauspoissaolot vähenivät kuukaudessa kymmeniä prosentteja lisäten merkittävästi työnteon määrää.
- Yksityishenkilön jäännösvelkavastuun poistaminen (nykyisin 2-5 vuotta) velkasaneerausmenettelyn yhteydessä. Tämä tarkoittaa yrittäjän konkurssitilanteessa uuden mahdollisuuden antamista tavalla, johon usein viitataan puhumalla henkilökohtaisesta konkurssista.
- Kansallinen kokeilu Palveluhaaste-käytännöstä hyvinvointipalveluiden markkinoiden kasvun ja julkisen sektorin palveluntuotannon vertailtavuuden edistämiseksi.
- Strategisesti tärkeiden tai taloudellisilta vaikutuksiltaan merkittävien investointien lupa- ja valitusmenettelyiden virtaviivaistaminen. Tällä hetkellä yksikin valitus esimerkiksi kaavoituksessa voi lykätä miljardien investointihanketta usealla vuodella.
- Palvelinkeskusten määritteleminen energiaintensiiviseksi teollisuudeksi, jolloin ne pääsevät energiaveroleikkurin piiriin. Nyt palvelinkeskukset valuvat naapurimaihimme.
- Mahdollisesti myös muiden Jorma Elorannan työryhmän esitysten toteuttaminen.

Kestävyysvajeen taklaaminen

Akuuttien taloushaasteiden ohella hallituksella tulisi riittää uskallusta puuttua kehysriihessä myös pidemmän aikavälin ongelmaan: Julkisen taloutemme tulot ja menot ovat pitkällä aikavälillä epäsuhdassa vanhusväestön määrän noustessa ja työikäisten määrän laskiessa. Tätä kautta myös kuvitelma siitä, että nyt kannattaa elvyttää velkaantumalla, sillä tuleva kasvu hoitaa alijäämän ja velat siinä sivussa, kannattaa hylätä epärealistisena.

Hallitusohjelma kertoo kestävyysvajeeseen liittyen seuraavia suuntaviivoja

- Aloitetaan kestävyysvajeen umpeen kuromisen edellyttämät toimet 2015 mennessä.
- Toteutetaan rakenteellisia toimia ennustettua nopeamman talouskasvun luomiseksi ja kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi.

Näen näistä linjauksista johdettuna useita toimia, joilla hallituksen tulisi mielestäni jo tämän kehyspäätöksen yhteydessä vastata kestävyysvajeeseen

- Nostaa lakisääteistä eläkeikää kahdella vuodella sen lisäksi, että käytämme kaikki keinot työurien pidentämiseksi pehmein keinoin. Eläkejärjestelmä ei myöskään rahoituksellisesti ole kestävällä pohjalla, joten päätöksiä eläkemaksujen nostosta tulisi tehdä mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin.
- Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen määrätietoinen läpivienti kuullen kuitenkin aidosti kuntakenttää paikallisesti parhaista ratkaisuista.
- Säätää kaikille tieteenaloille niin amk- kuin yliopistotasollekin valtakunnallinen yhteisvalinta eri oppilaitoksiin. Tämä nopeuttaisi siirtymistä korkea-asteen opintoihin omalle alalle ja tätä kautta todennäköisesti pidentäisi työuria alkupäästä.
- Tekemällä uudistuksia, jotka lisäävät työn vastaanottamisen ja tekemisen kannattavuutta kaikissa tilanteissa. Etenkin perusturvan kannustinloukkuja tulisi purkaa.

Lopuksi

Nokian Stephen Elop kertoi viime viikolla, ettei yhtiö hänen mukaansa enää seiso palavalla öljylautalla. Nokian tulevaisuuden menestystä ei voi tietää, mutta ainakin akuutti kriisi on vältetty. Nokiassa ymmärrettiin tilanteen vakavuus, muutettiin strategiaa ja oltiin valmiita myös vaikeisiin päätöksiin, kun ne osoittautuivat välttämättömiksi.

Pelkään, ettei monikaan päättäjä edes ymmärrä Suomen olevan samaisella palavalla öljylautalla. Nyt on korkea aika väristä ja puolueesta riippumatta tunnustaa tosiasiat ja tehdä se, mitä vaaditaan.

Virinnyt vastustus osoittaa hyvin, mistä kenkä usein puristaa: perustulo mielletään vastikkeettomaksi ja siksi ideologisesti vääräksi ratkaisuksi. Jokaisen kykenevän ihmisen tulisi elättää itsensä ja auttaa läheisiään, eikä heittäytyä yhteiskunnan elätettäväksi. Työmoraalin kyseenalaistavia ajatuksia vastustetaan laajasti, ja hyvästä syystä.

Mutta rapauttaako perustulo todella työmoraalia ja mistä työmoraali syntyy?

Työmoraali syntyy siitä, että ihminen katsoo työnteon oikeaksi ja mielekkääksi valinnaksi. Se syntyy työhön liittyvästä sosiaalisesta arvostuksesta, turvallisuudesta ja tulevaisuudenuskosta, sekä taloudellisesta korvauksesta. Minä en usko, että 300 – 500 euron tai edes tätä hiukan korkeampi vastikkeeton perustulo romuttaisi työmoraalia. Ja ihan oikeasti: kuka uskoo, että nykyjärjestelmässä työhaluton voidaan pakottaa töihin?  

Ei työmoraali ole sitä, että tekee pakotettuna töitä. Työmoraali on sitä, että tekee töitä koska tietää sen oikeaksi ja järkeväksi. Silloin työtkin tulevat tehdyksi paremmin.

Perustulo on nimenomaan väline parantaa työmoraalia. Se nimittäin poistaa alimpien tuloluokkien kannustinloukkuja ja tekee työnteosta joka tilanteessa kannattavaa. Kuten aiemmin olen osoittanut, Helsingissä yksin asuvan esimerkkihenkilön kuukaudessa ansaitsemien palkkatulojen noustessa 650€:sta viidellä sadalla eurolla 1150€:oon, tarkoittaa tämä nykyisessä perustuloloukussa käteen jäävien tulojen nousua noin 1100€:sta vain viidelläkymmenellä eurolla 1150€:oon.

Vertailun vuoksi voidaan todeta, että rikkaiden verotus on Suomessa korkeaa, jopa 60 %, enkä kannata sen kiristämistä kannustinvaikutusten vuoksi. Samasta näkökulmasta on pakko kysyä, kuka tekee töitä, jos saa vain 10 sentin korvauksen jokaisesta ansaitsemastaan eurosta? Perusturvan varassa elävän marginaaliveroaste on tästä näkökulmasta luultavasti Suomen korkein.

Nykyisin työnteko ei aina kannata. Tämä on tosiasia, eikä muutu pelkillä poliittisilla iskulauseilla, vaan vaatii työn ja sosiaaliturvan parempaa yhteensovittamista. Perustulo on yksi mahdollisuus korjata rakenteellisia ongelmia. Sen yksinkertaisuus mahdollistaa samalla byrokratia- ja sosiaaliturvaviidakon karsimisen, sekä tarjoaa samalla ihmisille aiempaa vahvemman turvallisuuden, kun järjestelmä on nykyistä selkeämpi ja helpompi ymmärtää.

Perustuloa ei tietenkään tule mitoittaa niin korkeaksi, että se kannustaa lorvailuun tai edes mahdollistaa sen (vrt. Vasemmistoliiton malli). Tämä ei ole myöskään julkisen talouden puitteissa mahdollista. Perustulon lähtökohta onkin se, että lähes jokainen täysin nykyisen perusturvan varassa elävä voisi ansaita ainakin jonkin verran ansiotuloja, jos tähän pyrkiminen olisi hänelle järkevää. Perustulon rinnalle tarvittaisiin kuitenkin niille, jotka eivät tähän pystyisi, jatkossakin jonkinlainen tarveharkintainen toimeentulotuki. On myös selvää, että ainakin keskituloisten osalta verotus kiristyisi, muuten perustulon rahoitus ei onnistuisi.

Perustuloa ei kannata vastustaa ideologisin perustein miettimättä huolellisesti, mitkä sen käytännön vaikutukset ovat, ja millaisia ongelmia nykyjärjestelmään sisältyy. Toisin kuin nykyjärjestelmä, perustulo kannustaisi myös osa- ja määräaikaiseen työntekoon ja mahdollistaisi yrittäjäksi lähtemisen nykyistä helpommin.

Talouskasvu on niin yksittäisen ihmisen, Suomen, kuin koko maapallonkin kannalta tärkeä aihe, ja siitä ehdokkaamme näyttävät olevan eri mieltä.

Kirjoitin, että näyttävät olevan, koska en ole aivan varma. Haaviston linjaa on nimittäin hyvin vaikea hahmottaa.

Haavisto on todennut löytävänsä hyviä ajatuksia mm. rahattomaan vaihdantatalouteen perustuvasta Zeitgeist-liikkeestä, talouskasvua vastustavasta degrowth-liikkestä ja Occupy Wall-Street-liikkeestä. Toisaalta hän kuitenkin on ilmoittanut kannattavansa talouden elvytystoimia ja esiintynyt Start Up -yritysten puolestapuhujana.

Olen sinänsä tyytyväinen, että Haavisto näyttäisi olevan huolissaan suomalaisten työpaikoista ja kasvuyrittäjyydestä. En kuitenkaan ymmärrä, miten nämä tekijät istuvat yhteen nollakasvu-ajatusten tai rahattoman talouden kanssa. Lisäksi globaalin talouden osalta Haaviston linjaukset jättävät arvailujen varaa. Työllisyyden parantaminen talouskasvun avulla on nimittäin tehokkain keino tasata tuloeroja niin kotimaassa kuin globaalistikin.

Maailman väkiluku jatkaa kasvuaan, ja siksi hyödykkeitä tarvitaan enemmän. Tästä seuraa merkittävä rasitus ympäristölle ja on täysin aiheellista kysyä, miten maapallomme resurssit riittävät. Vastaus ei kuitenkaan ole talouskasvun kieltäminen talouskasvu. Maapallon väkilukuhan kasvaa nimenomaisesti siellä, missä on absoluuttista köyhyyttä, ja se tuskin loppuu vaikka talouskasvua ei olisikaan.

Vastaus löytyy talouskasvun laadusta. Materiaa pallollamme riittää, kunhan hyödynnämme sen oikein. Tehokkaamman kierrätysteknologian kehittäminen ja myyminen maailmalle on osa talouskasvua, kuten vaikkapa entistä parempien kirjojen tai informaatioteknologioiden tuottaminen. Kaikki talouskasvua tuottava toiminta ei lainkaan käytä luonnonvaroja tai käyttää niitä hyvin vähän.

Suomen taloudellinen kehitys jo pitkän aikaa ollut valtaosin laadullista. Viimeisen 100 vuoden aikana työn tuottavuus on kasvanut 14-kertaiseksi. Nykyisin 70 % Suomen työvoimasta on palvelusektorilla, ja kasvun varaa olisi vieläkin. Niinistö ottikin vaalitentissä esiin sen, ettei Koneen pääasiallinen vientiartikkeli ole enää liukuportaat. Se vie osaamista ja palveluita hissien korjaamisessa ja ylläpidossa. Suomalaisen tietotaidon vieminen maailmalle tuottaa talouskasvua, josta hyötyvät kaikki.

No, mutta laatuahan Haavisto on korostanutkin. Taas hyvä. Mutta mitä se puhe nollakasvusta oli? Tulisiko sen koskea Suomea, vai maailmaa? Tarkoittaako Haavisto nollakasvulla sitä, että osa ihmisistä Suomessa tulisi jättää työttömiksi? Tai kenties sitä, että työn tuottavuuden ja teknologioiden kehitys pysäytetään? Entä sitten globaali perspektiivi – onko kehitysmaiden köyhillä oikeutta parempaan tulevaisuuteen?

Minä en tiedä. Talouskasvun vastustaminen on viimekädessä työllisyyden tai teknologisen kehityksen vastustamista Suomessa, ja globaalisti se tarkoittaa köyhien maiden ihmisten tuomitsemista ikuiseen kurjuuteen.

Minun on hirveän vaikea uskoa, että Haavisto haluaisi mitään näistä.

Ehkä Niinistö onnistuu puristamaan Haavistosta selkeän näkemyksen tähän asiaan seuraavassa tentissä.

Kansalla on oikeus tietää.

Alkuun heti tärkeä toteamus: En edes pyri olemaan objektiivinen kertoessani, omaa häntääni nostaen, mitä tuloksia tämän vuoden työltä itse odotan/toivon. On selvää, että politiikka on mitä suurimmassa määrin yhteispeliä, joten aina myös moni muu kuin allekirjoitanut on aina asioihin vaikuttamassa. Tilastotietojen osalta sen sijaan väitän tietojen olevan faktoja tai ainakin mahdollisimman lähellä totuutta. Olen kerännyt ne eduskunnan kalenterini, sähköpostini, pöytäkirjojen sekä facebookin Activity login kautta.

Vuosi 2011 muutamina lukuina

Päivät, joina olen tehnyt töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 169 eli 67%.
Vapaa/lomapäivät, joina en ole kokenut tekeväni töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 85 eli 33%.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Osallistuttujen poliitiikkaan liittyvien kokousten määrä (eduskunnan aloitettua työnsä): 198 eli noin 1,17 per työpäivä
(kokoukseksi katsottu se, mistä pidetään virallista pöytäkirjaa ja agenda selvästi politiikkaan liittyvä).
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Eduskunnan täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen määrä: 40 eli noin 0,4 per pidetty täysistunto (täysistuntoja pidettiin 93).
Kaikki puheenvuoroni täältä

Facebook-postausten lukumäärä:  1165 eli noin 3,2 per päivä.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä  ja postausten lajeittainen erittely täältä

Blogikirjoitusten määrä: 75 eli 6,25 per kuukausi. 
Tämän vuoden blogikirjoitukset täältä

Lähetettyjen työsähköpostien lukumäärä (27.4. alusta lukien, tällöin aukesi maili): 2228 eli noin 8,9 per jokainen päivä.

Työhön liittyvät highlightsit top 5

1. Hallitusohjelmaneuvottelut (touko-kesäkuu)

Pääsin osallistumaan hallitusohjelmaneuvotteluihin kunta-, palvelu- ja hallintorakenteita käsitelleessä ryhmässä. Neuvotteluryhmäämme veti silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori ja toisena varsinaisena neuvottelijana toimi silloinen eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Pekka Ravi, joita voi koko kuha-ryhmän tavoin kehua hyvällä syyllä visionäärisyydestä ja rohkeudesta. He määrittivät kokoomuksen osalta neuvotteluiden pääsuunnan, mutta neuvotteluryhmämme sihteerinä pääsin osaltani määrittämään Kataisen hallituksen kuntapolitiikan suuntaa. Uskon kuntareformin, niin ensin toteutettavan kuntarakenteiden uudistamisen kuin tätä seuraavien palvelurakenteidenkin tarkastelun osalta, olevan merkittävin pitkän aikavälin rakenneuudistus, jonka nykyinen hallitus toteuttaa.

2. Kasvuyrittäjyyden verokannustin sekä yrittäjäviisumilinjaus (syys-lokakuu)

Olen koko vuoden puhunut erityisesti yrittäjyyden ja yritysten kasvuhakuisuuden puolesta. Ensimmäisen merkittävän avauksen aihepiiriin liittyen teimme 25.9. yhdessä Risto Siilasmaan ja Mikael Jungnerin (sd.) kanssa Helsingin Sanomissa, kun ehdotimme  yksityisille kasvuyrityksiin tehdyille pääomasijoituksille verokannustinta. Keskustelu virisi nopeasti ja asia nousi toiseksi vaihtoehdoksi hallitusohjelmaan selvityskirjauksena viedyn yritysten T&K-toiminnan verokannustimen rinnalle.

Hallitus päättikin työmarkkinaraamisovun yhteydessä 13.10. sitovasti, että vuoden 2013 alusta lukien joko kasvuyrittäjyyden verokannustin tai T&K-toiminnan verokannustin otetaan käyttöön. Itse pidän molempia kannatettavana, mutta kustannus-hyötysuhteeltaan kansantalouden kasvun näkökulmasta omaa ehdotustamme selvästi tuloksellisempana. Ministeri Häkämies onkin onneksi useissa vastauksissaan kysymyksiini todennut, että hallitus haluaa nimenomaan tukea yritysten kasvuhakuisuutta.

Ongelma yrittäjien maahantulon edellytysten osalta nousi esiin niin ikään syksyllä. Paljastui, että ainakin joissain tapauksissa elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan ehtona on yrityksen kannattavuus jo liiketoiminnan alkuvaiheessa. Minusta tuntui erikoiselta, että esim. Venäjältä Suomeen yrittäjäksi haluavien korkeakoulutettujen nuorten pääsyä maahan ei tehdä helpommaksi. Tein asiasta kysymyksen sisäministeri Räsäselle ja kävin asiasta erilliset keskustelut oman ryhmän ministereiden, avustajakunnan sekä Räsäsen kanssa. Kuulin, että asia otettiin sittemmin positiivisten linjausten saattelemana esiin myös hallituksen Venäjä-ministeriryhmässä.

3. Eduskunnan startup-ryhmän ja kasariverkoston perustaminen (kesä)

Verkostoituminen on eduskunnassa vaikuttamisessa kaikki kaikessa. Etenkin samanhenkisten kanssa olisi tärkeää luoda paikkoja luonnollisille ja epävirallisille kohtaamisille. Olenkin ollut perustamassa parlamenttiin Startup-ryhmää sekä 80-luvulla syntyneiden kansanedustajien kasariverkostoa.

Jäljempänä mainittu on epävirallinen oma verkostomme, joten siitä ei sen enempää, kuin että tutustuminen ja ajatusten jakaminen oman ikäpolven edustajien kesken on ollut todella hedelmällistä. Startup-ryhmä sen sijaan on kokoontunut säännöllisesti ja tavoittelee kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamista laajalla rintamalla. Porukka tuntuu todella sitoutuneen yhteiseen missioomme ja olemme jo järjestäneet Aaltoes:n kanssa kasvuyrittäjyysmessut edustajille sekä seminaarin Eduskunnassa kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamisesta. 

4. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi (kesä-)

Tänä vuonna myös paljon julkisuutta saanut asia oli puoluerajat ylittävän työryhmämme lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Hallitusneuvotteluiden päätyttyä siihen, ettei hallitus valmistele  samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juridisessa mielessä (siviilivihkiminen) sallivaa esitystä, aloin valmistella asiasta lakialoitetta. Minulle kysymys on ennen muuta yhdenvertaisuudesta ja siitä, että kaikkia pareja tulisi kohdella lainsäädännön edessä tasa-arvoisesti. Kirkolla tulee säilyä oikeus asettaa näin katsoessaan erillisiä edellytyksiä kirkolliselle avioliitolle, mutta lain tulisi olla sama kaikille.

Perustimme sittemmin Oras Tynkkysen (vihr.), Susanna Huovisen (sd.), Silvia Modigin (vas.) sekä Astrid Thorsin (rkp.) kanssa työryhmän, joka valmisteli aloitteen ja tulee jättämään sen alkuvuodesta. Toivomme aloitteen päätyvän eduskunnan käsittelyyn, tavalla tai toisella. Kuitenkin uskon, että riippumatta siitä, säädetäänkö tasa-arvoinen avioliittolaki tämän prosessin lopputuloksena, olemme edistäneet asiaa. Kyse ei ole siitä, liittyykö Suomi useiden Pohjoismaiden rintamaan tässä asiassa. Kyse on siitä, milloin tämä tapahtuu.

5. Pohdinta ja taustatyö yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn uudistamiseksi (marras-joulukuu)

Loppuvuodesta olen tavannut paljon asiantuntijoita ja pohtinut yrittäjätaustaisen yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyviä ongelmia. Nykyinen velkajärjestelymallimme ei mahdollista ylivelkaantumisen jälkeen aidosti uutta alkua, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen henkilökohtainen konkurssimenettely. Pohdinnat on nyt tehty – ensi vuonna varmaan asia toivottavasti saadaan keskusteluun.

Kuntapolitiikan highlightsit top 3

1. Kaupunkisuunnittelun uusi aika

Helsingissä kaavoitetaan uusia merkittäviä asuinalueita kantakaupungin välittömään yhteyteen. Itse asiassa 2010-luvulla tehtävät päätökset ovat uusi ja samalla viimeinen sivu kantakaupunkimme reuna-alueiden kaavoituksessa, sillä vastaaville uusille suurille asuinalueille ei enää kantakaupungin ympärillä ole tilaa. Puhun siis Jätkäsaaresta, Hernesaaresta, Kalasatamasta, Keski-Pasilasta sekä Kruunuvuorenrannasta.

On huippumielenkiintoista ja toisaalta vastuullisuutta vaativaa saada luotsata Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa aikana, jolloin tällaisia hankkeita kaavoitetaan. Tähän menee muuten myös aika hurjasti aikaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että kaupunki on rohkeasti lähtenyt pohtimaan myös perinteistä korkeammalle vietyä rakentamista silloin, kun se on sovitettavissa kaupunkikuvaan ja on toiminnallisesti järkevää. Tänä vuonna olemme tarkastelleen ensimmäistä kertaa kantakaupungin ympäristön korkeamman rakentamisen mahdollisuuksia laajempana kokonaisuutena.

2. Kalasataman keskuksen kaavahanke ja kaavan hyväksyminen

Ehdoton henkilökohtainen huippuhetki tämän vuoden kuntapolitiikassa oli Kalasataman keskuksen toteuttamisen käsittely keväällä lautakunnassa ja valtuustossa sekä tämän mahdollistavan kaavan käsittely syksyllä lautakunnassa. Hanke toteutuu sidotulla aikataululla, kaupunki nettoaa kymmeniä miljoonia euroja ja tätä kautta saadaan asuntoja tuhansille asukkaille.

3. Palvelualoite-käytännön kirjaaminen budjettiin

Olen pitänyt jo vuosien ajan esillä mahdollisuutta tehostaa ja parantaa Helsingin palveluntuotantoa palveluiden tuotantotapoja moninaistamalla silloin, kun joku muu tekee jonkin asian paremmin/edukkisemmin kuin kaupunki itse. Tähän liittyen olen esittänyt monia kertoja Palveluhaaste-menettelyn kokeilemista myös Helsingissä. Vihdoin asian selvittäminen ja mahdollinen kokeilu kirjattiin Helsingin kaupungin vuoden 2012 budjettiin, joten valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Toivon todella, että tähän suhtauduttaisiin mahdollisuutena eikä uhkana. Vanhaan voi aina palata, mutta vain uuden kautta voidaan oppia tekemään asiat paremmin. 

******************************************************************************************************************

Näiden kaikkien itse huippuhetkinä pitämieni ohella olen toki yrittänyt osaltani vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Olen puhunut vastuullisen taloudenpidon puolesta, osallistunut kymmeniin ellen satoihin epävirallisiin palavereihin, tehnyt monen monituisia tunteja valiokuntatyötä, puolustanut kuntarakenneuudistusta raivokkaasti ja niin edelleen. Näiden yllä mainittujen osalta kuitenkin tunnen, tai haluan tuntea, että panoksellani on todella ollut merkitystä sen osalta, mikä maailmassa on konkreettisesti muuttunut tai tulee lähivuosina muuttumaan. Ilman minua, näin siis uskon, olisivat asiat yllä mainittujen osalta ainakin hieman toisin.

Ensi vuonna työ monen edellä mainitun osalta vielä jatkuu, sillä politiikassa kaikki työ on (joskus raastavankin) pitkäjänteistä ja jokainen tilinpäätös on oikeastaan vain välitilinpäätös. Kuitenkin jotkin asioista vaativat tätä vuotta vähemmän aikaa ja aikanaan ne kenties tippuvat agendalta pois maailman muuttuessa. Tämä avaa taas mahdollisuuksia myös uusille asioille. Yhden vinkin näistä uudemmista asioista voisin toki lopuksi antaa. Olen pohtinut kovasti perusturvajärjestelmäämme jo aiemmin. Tämän osalta pohdinnat varmasti jatkuvat.

Pimenevässä eduskunnassa 30.12.2011 klo 17:00,
Lasse Männistö

ps. Hyvää ja räiskyvää uutta vuotta 2012 kaikille – ja laittakaahan palautetta myös tulevana vuonna