Valtuuston hyväksymän Helsingin alueen maankäyttöä ja rakentamista ohjaavan MA-ohjelman tavoitteena on 5000 asunnon vuosittainen asuintuotanto. Ohjelman tavoitteesta on johdettu vuoden 2009 asuntokaavoituksen 450 000 kerrosalaneliömetrin tavoite uusille asemakaavoille Helsingissä.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuonna 2009 puoltamat asemakaavat vastaavat kuitenkin yhteensä vain 273 000 neliön asuntokerrosalaa. Kaavoitustavoitteesta jäätiin siis laskennallisesti noin 2000 asunnon verran ja asuinkaavoituksen toteuma jäi 60% tavoitteesta.

Merkittävin syy tavoitteesta jäämiseen johtuu Pohjois-Vuosaaren Mustavuoren eteläisen alueen asemakaavan hylkäämisestä. Kokoomus tuki kaavan hyväksymistä, mutta vasemmisto sekä Vihreät asettuivat vastustamaan sitä.

Mustavuoreen olisi voitu toteuttaa, Natura-alue ja muut luonto- sekä virkistysarvoiltaan merkittävimmät kohteet säilyttäen, asemakaava, joka mahdollistaisi 85 000 asuinneliötä vastaavan pientalovaltaisen asuinalueen rakentamisen. Tämä vastaa lähes 20% vuotuisesta asuinkaavoituksen tavoitteesta. Asemakaavaa oli valmisteltu vuosia huolella ja sen puitteissa kaikki merkittävimmät luonto- ja ulkoilureitit olisi säilytetty.

Viime syksynä MetropoliAreenan yhteydessä julkistetun tutkimuksen mukaan joka neljäs pääkaupunkiseutulainen pitää korkeita asumiskustannuksia merkittävimpänä ongelmana. Merkittävin keino, jolla me voimme hillitä asumisen kustannusten nousua, on riittävän asuntotarjonnan tukeminen. Tähän taas vaikutukseltaan tehokkain keino on riittävän asemakaavoitetun asuinkerrosalan takaaminen kaikissa tilanteissa. Etenkin taloudellisen taantuman keskellä pientalovaltaisen asuinalueen rakentamisen käynnistyminen olisi ollut todella tärkeä piristysruiske rakennusalalle.

Helsinki on epäonnistunut menneenä vuonna taistelussa kohtuuhintaisen asumisen puolesta ja syyttävä sormi tästä osoittaa valtuustosaliin. Toivon todella, että tänä vuonna Helsingin poliitikot eivät sorru lyhytnäköiseen suosion kalasteluun pieniltä mutta äänekkäiltä aktiiviryhmiltä, vaan vedämme yhtä köyttä asuinkaavoituksen tavoitteiden täyttämiseksi.

Palveluntuotannon eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten arviointi on kuitenkin usein haastavaa ja eri tuotantomallien vertailu Suomessa vielä lapsenkengissän. Ruotsissa useat kunnat ovat ottaneet käyttöön ns. Haaste-käytännön (Utmaningsrätt), jonka kautta kolmannen ja yksityisen sektorin toimijat voivat edistää palveluntuotannon eri vaihtoehtojen välistä laadun ja kustannusten arviointia. Britanniassa vastaava “Right to Challenge”-malli on vastaavasti otettu käyttöön lainsäädännön kautta.

Haaste-käytännön ajatuksena on se, että kolmannen tai yksityisen sektorin yhteisö voi esittää tietystä osasta kunnallista palveluntuotantoa kunnalle haasteen. Haasteen jättäjä esittää haasteessa yksilöidysti, miten kyseessä oleva palvelu tai sen osa voitaisiin tuottaa vallitsevaa tuotantomallia laadukkaammin ja/tai edullisemmin. Kunta on velvoitettu (1.) ottamaan haasteen vastaan, (2.) käsittelemään ja arvioimaan haasteen ja (3.) antamaan haasteeseen vastauksen.

Kunnalla ei ole velvoitetta mitenkään muuttaa omaan toimintaansa tai palveluiden tuotantotapaa. Kuitenkin eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja arvioitaessa haasteet ja niihin annetut vastaukset antavat arvokasta lisätietoa eri tuotantotavoista ja niiden mahdollisuuksista. Käytännössä Ruotsissa Utmaningsrätt on johtanut useilta osin palveluntuotannon hallittuun avautumiseen kilpailulle niin, että tehokkuus ja laatu ovat parantuneet. Tämä on tukenut myös yrittäjyyttä ja markkinoiden syntymistä uusille palvelusektoreille.

Haaste-käytännön ottaminen käyttöön Helsingissä voisikin edistää kaupungin ikiaikaisten palvelurakenteiden uudistumista, julkisen palveluntuotannon tehokkuuden paranemista tai vähintäänkin johtaa kustannustietoisuuden kasvuun kaupungin organisaation sisällä. Olenkin tehnyt aiheesta talousarvioaloitteen, joka etenee käsittelyyn vuoden 2011 talousarvion yhteydessä.

Poliitikkojen ja kansalaisten on ollut helppoa ihastua ajatukseen Helsingin keskustaan rakennettavasta kirjastosta, joka useiden puheenvuorojen mukaan vetoaa laajoihin käyttäjäryhmiin ja toimii pelkän kirjastotoiminnan sijaan lisäksi myös ”kansalaisten olohuoneena”. Ongelmana hankkeessa on kuitenkin alusta alkaen ollut se, että keskustakirjaston suunnittelu on edennyt kirjaston uuden konseptin ja toiminnan sisällön pohdinnan sijaan puhtaasti kirjaston sijainti- ja tilaratkaisun vetämänä.

Kukaan ei ole pysähtynyt määrittelemään keskustakirjastolle sen aivan kiistämättä kaipaamaa uutta toiminnallista sisältöä, eli sitä tajunnan räjäyttävää konseptia, jolla kirjasto todella muotoutuisi kansalaisen olohuoneeksi ja toisi koko kirjastotoiminnan 2010-luvulle. Yksityisellä sektorilla yksikään yritys ei ole innokas investoimaan kymmeniä miljoonia euroja ideaan, jonka toiminnallinen sisältö ei ole tarkasti mietitty ja testattu. Juuri näin Helsinki on kuitenkin keskustakirjastohankkeeseen lähtenyt – maltillisetkin arviot rakentamiskustannuksista Töölönlahdelle pyörivät 60 – 80 miljoonan euron suuruusluokassa.

Tällä hetkellä kättä väännetään kaupunkisuunnitteluviraston ja apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen näkemyksen välillä siitä, tulisiko kirjasto sijoittaa Töölönlahdella maan päälliselle kaupungin tontille vai maan alle heti Musiikkitalon taakse. Kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelma on kaupunkiarkkitehtuurin näkökulmasta todella huikaiseva. Kuitenkaan hankkeen eteenpäin vieminen, sijaintipaikasta riippumatta, ei ole järkevää ennen kuin keskustakirjaston toiminnallinen sisältö on suunniteltu tarkkaan kuntalaisten tarpeisiin perustuen.

Toivottavasti keskustakirjasto, joka todella vetoaa laajoihin kävijäjoukkoihin pelkän kulttuurieliitin sijaan, voi toteutua Töölönlahdelle mahdollisimman pian. Keskellä talouslamaa ja keskustelua muun palveluverkon tehostamisesta emme kuitenkaan voi sitoutua yhteenkään hankkeeseen pelkkien hienojen tilasuunnitelmien perusteella, vaan uuden konseptuaalisen ajattelun ja keskustelun tulisi ohjata päätöksentekoa. Tämän lisäksi valtion osallistuminen keskustakirjaston rahoitukseen on tärkeää.

Ministereiden perusteluita on ymmärretty perheen näkökulmasta, mutta toisaalta kriittiset äänet ovat syyttäneet etenkin Lehtomäkeä myös vastuun pakoilusta Suomea ja koko globaalia taloutta koetelleen taantuman laskun maksamisen aikakauden alkaessa ensi vaalikaudella. Useissa puheenvuoroissa on oltu myös sitä mieltä, että Lehtomäellä on varaa odottaa.

Kisa nykytilanteesta on vaikeaa sanoa mitään varmaa, mutta selvää on, että Keskustan vanhan kaartin asema puoluejohtajakilpailussa vahvistuu. Toisaalta Mari Kiviniemen lähtö puheenjohtajakilpailuun näyttää entistäkin todennäköisemmältä - ilmoitusta odotetaan ensi viikolla. Taannoin NYT-liitteen laajassa haastattelussa yhdessä Sari Sarkomaan kanssa Kiviniemi vakuutti kiinnostustaan puolueensa puheenjohtajan tehtävään. Vastassa kisassa on varmasti kuitenkin myös muita Keskustan vanhemman kaartin edustajia sekä muutama edustaja nykyisen hallituksen ulkopuolelta. Villinä korttina myös Anneli Jätteenmäen nimi on ollut esillä.

Lisäksi on varmaankin selvää, että Keskustan potentiaalinen mediassa saama hyöty puheenjohtajakisan osalta laskee Lehtomäen ilmoituksen myötä. Jotenkin on vaikeaa uskoa, että Paavon ja Maurin johdolla Keskusta voisi puheenjohtajakisan uutisoinnissa näyttäytyä yhtä dynaamisena ja uudistuskykyisenä kuin se Paulan johdolla olisi voinut.

Joka tapauksessa Keskustalla on peilattuna kannatukseensa ja puheenjohtajakisan nykytilanteeseen pitkä tie kuljettavana eduskuntavaaleihin keväällä 2011.

Ohjelman kolmeakymmentä henkeä työllistävä työpajaprosessi on jakautunut neljään alaryhmään ja vaikka itse osallistunkin aktiivisesti myös yrittäjyyttä ja innovaatioita käsittävään keskusteluun, olen varsinaisena jäsenenä osallistunut hyvinvointia pohtivaan työryhmään. Tehtävänämme on ollut pohtia tulevaisuuden hyvinvointia ja sen lähteitä osana Suomen elinvoimaa, joten alla joitain mietteitäni tältä saralta.

Ajatuksia Suomen hyvinvoinnista

Suomen hyvinvointi on kasvanut 1990-luvun lamaa lukuun ottamatta lähes koko sotavuosien jälkeisen ajan. Meillä on kansakuntana mennyt hyvin. Sotavuosien jälkeen muotoutuneet yhteiskuntamme rakenteet ja tuolloin luotu pohja hyvinvointiyhteiskunnalle (tai ”hyvinvointiyhteiskunnan malli” kuten kansainvälisissä yhteyksissä usein jokseenkin epämääräisesti todetaan) ovat todella osoittautuneet reseptiksi menestystarinalle.

Vuosia jatkunut hyvinvointi on kuitenkin johtanut siihen, että olemme tottuneet kerran löydetyn reseptin toimivan vuosi toisensa perään. Yhteiskuntamme on ollut turvallinen ja vakaa, yhä useamman taloudellinen hyvinvointi on kasvanut yhä korkeammalle ja vakavia kriisejä on kohdattu harvoin. Sotavuosien jälkeiset rakenteet ja instituutiot ovat muurautuneet yhä tiiviimmin osaksi yhteiskuntamme toimintaa, kun näkyvää tarvetta muutokseen ei ole ollut.

Myös poliittisen päätöksenteon malli on vuosi vuodelta tähdännyt enemmän vakauteen ja suunnitelmallisuuteen. Kliimaksina tälle kehitykselle voidaan nähdä viime vuosina muutamaan pientä ryppyä lukuun ottamatta harmonisesti toteutuneet nelivuotiset hallitusohjelmat ja tätä kautta systemaattisesti toteutettu politiikka.

2000-luvulla on kuitenkin tapahtunut ja tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat myös Suomeen ennen kokemattomalla voimalla. Radikaaliin teknologiseen kehitykseen yhdistyvä kolmannen maailman taloudellinen kasvu globalisaation ja maailmankaupan ohjaamana on ulottanut vaikutuksensa kaikkialle maailmaan. Näihin globaaleihin megatrendeihin on Suomessa liittymässä, ensimmäisenä länsimaisena taloutena, voimakas väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen heikkeneminen.

Maailman pieneneminen on johtanut pääomien, ihmisten, tavaroiden ja tiedon liikkumiseen yhä nopeammin ympäri maailman hakeutuen niille parhaiten soveltuviin ympäristöihin. Uuden talouden lainalaisuuksien alla elinvoimaa synnyttävä menestys ei enää perustu puhtaaseen osaamiseen tai parhaaseen tietoon, vaan yhä enemmän kykyyn hyödyntää olennaisinta tietoa ja rakentaa erilaisia verkostoja eri ihmisten välille.

2000-luvulla myös Suomi on haasteiden edessä kun vanhan ajan rakenteet ja tapamme rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei enää johdakaan toimiviin lopputuloksiin. Kaikki kannatamme hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta keinot sen rakentamiseksi yhä edelleen ovat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todella hukassa, kun vanha tuttu resepti ei tehoa uusiin oireisiin.

Miten voisimme aloittaa reformin, jolla uudistaisimme nurkkakuntaisen edunvalvonnan rakenteita huomatessamme niiden edustavan vain pientä osaa joukosta, jota niiden mielletään edustavan? Miten saamme aikaan uudistuksen tapaan, jolla yhteiskunta tuottaa hyvinvointipalvelut kaikille jäsenilleen vanhan tuotantomallin osoittautuessa kestämättömäksi? Millainen poliittinen prosessi kykenee tulevaisuudessa reagoimaan kyllin nopeasti ja tehokkaasti muuttuvaan maailmaan eikä kangistu vesitettyjen kompromissien masiinaksi eri intressitahojen ristipaineessa?

Kuinka saamme kansakunnan puhaltamaan yhteen hiileen talvisodan hengessä oman navan tuijottamisen sijaan, kun yhteiskunnalliset - ajoittain kipeätkin - uudistukset ovat välttämättömiä?

Tällaisen uudistuksen, kutsuttakoon sitä vaikkapa yhteiskuntasopimukseksi, alulle saaminen ei todellakaan ole helppoa, mutta juuri nyt kohdattavien haasteiden edessä se on tärkeämpää kuin vuosikymmeniin. Yhteiskuntasopimuksen uudistamiseksi kaipaamme ainakin aitoa poliittista johtajuutta, johtajiemme suoraselkäisyyttä ja periksiantamattomuutta sekä kykyä kipeisiin päätöksiin, joita monet vanhoihin linnakkeisiin juurtuvat tulevat nurkkakuntaisesti vastustamaan.

ps.

On paradoksaalista, että alati nopeammin muuttuvassa maailmassa kykenemme panemaan alulle suuria poliittisia muutoksia päinvastoin hidastuneella syklillä: Hallitusohjelma luodaan vain joka neljäs vuosi muiden politiikan vuosien keskittyessä lähinnä edellisen ohjelman systemaattiseen toimeenpanoon tai seuraavan ohjelman etukäteisvalmisteluun ja odottamiseen.

Vaikka taantuman pohja on ainakin väliaikaisesti saavutettu ja globaali talous on kääntynyt hienoiseen nousuun, niin kuntatalouden käännettä ei ole näkyvissä ja myös Helsinki tulee kamppailemaan talouskurimuksessa vielä vuosia.

Kun nyt katsomme lähimenneisyyteen, on pakko ihmetellä miten menneinä hyvinä vuosina (vuodesta 2002 alkaen) Helsingin toimintamenojen kasvu on voinut olla yli 6 % vuosittain. Olisimmeko voineet hyvinä vuosina varautua pahan päivän varalle paremmin? Olisiko rakenteellisia uudistuksia voitu tehdä jo aiemmin?

Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa yhteisöveron tuoton ennustetaan Helsingissä supistuvan kuluvan vuoden budjettiin verrattuna lähes 90m€ ja verotulojen yhteensä lähes 190m€.

Tässä tilanteessa saavutettu neuvottelutulos budjetista on niin hyvä kuin se vain voi olla, lisäten kaupungin menoja varsin maltillisesti ja investoiden samalla tulevaan. Juustohöylään ei ole tarvinnut tarttua.

Erityisen hyvää budjetissa on se, että palvelut turvataan, taantuman keskellä heikoimmassa asemassa olevat otetaan huomioon ja tulevaisuuden investointeihin, etenkin joukkoliikenteen ja peruskorjausten saralla, panostetaan ilman, että leikataan kaupunkilaisten ostovoimaa kunnallisveron korotuksella. Myöskään irtisanomisiin ei onneksi tarvitse turvautua.

Kiitettäviä elementtejä talousarviossa ovat lisäksi pyrkimys ilmastonmuutoksen hillitsemiseen sekä halu hahmottaa kaupungin palveluntuotannon aitoa arvoa käyttäjälle. Hyvä esimerkki jälkimmäisestä on esimerkiksi Helsingin lähteminen mukaan palvelusetelin mahdollisuuksien selvittämiseen SITRAn kanssa ja tämän jälkeen toivottavasti myös laajempaan setelin käyttöönottoon. Tämä edistää osaltaan ajatusta palveluista, joilla on arvo ja ajoittain myös tietyille käyttäjäryhmille jokin hinta.

Ajat ovat vaikeat, mutta varmasti tulevina vuosina budjetin yhteydessä vaadittava suoraselkäisyys, joka tänä vuonna kunnallisveron korotukseen hirttäytyneeltä SDP:ltä puuttui, tulee olemaan vielä tätäkin vuotta tärkeämpää, mutta myös haastavampaa. Työttömyys tulee kasvamaan, Suomen teollisuusvetoisen talouden rakennemuutos on käynnissä ja selvitessämme akuutista taantumasta kohtaamme ennennäkemättömän vahvan huoltosuhteen heikkenemisen.

Tulevina vuosina julkisen sektorin on pakko, niin Helsingissä kuin koko Suomessa, omaa toimintaa tehostamalla ja palveluntuotannon rakenteita uudistamalla, kyetä hillitsemään yhä tehokkaammin menojen kasvua. Ainoana vaihtoehtona tälle olisi palveluiden karsiminen rankalla kädellä, mitä ei voi nähdä hyvänä vaihtoehtona.

Rakenteiden uudistaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kunta ei enää pyri tekemään itse kaikkea sitä, minkä joku muu voi tehdä tehokkaammin ja laadukkaammin. Tämä vaatii monelta päätöksentekijältä asennemuutosta ja tosiasioiden tunnustamista.

Se, että tarkkojen kriteerien kautta toteutetun kilpailutuksen lopputuloksena jonkin palvelun tuottajaksi valikoituu, tiukkojen sanktiosäännösten ollessa voimassa, joku muu kuin kunta itse, ei tarkoita palvelun järjestämisvastuun siirtymistä yksityiselle sektorille. Se ei myöskään tarkoita, että tästä eteenpäin kunta ei pystyisi kontrolloimaan palveluntuotannon tehokkuutta ja laatua tai mittaamaan niitä.

Päinvastoin kilpailun lisääntyminen palveluntuotannossa tarkoittaa ostajan näkökulmasta usein sitä, että laatua ja tehokkuutta voidaan vaatia entistä helpommin ja mitata tarkemmin. Tämä tosin vaatii kuntien osto-osaamisen tason huikeaa parantumista – tavoite, josta olemme keskustelleet paljon myös SITRAn ohjelmassa, josta kirjoitin aiemmin.

Neuvottelut alkoivat historiallisessa tilanteessa, kun vuosia jatkunut talouskasvu on äkkiä muuttunut syväksi taantumaksi. Vuosina 2002-2009 kaupungin toimintamenot kasvoivat keskimäärin 6,3% eli yli 200 miljoonaa euroa vuodessa. Nykytilanteessa kaupungin verotulojen kertymän ennustetaan tippuvan noin 4% vuoteen 2010 vuoden 2008 tasosta ja kaupunginjohtajan budjettiesityksen arvion mukaan kaupungin lisävelan tarve nousee huikeaan 1,3 miljardiin euroon vuoteen 2012 mennessä, kolminkertaistaen Helsingin lainakannan. Puhumattakaan muista seurauksista, kuten akuutin kriisin jälkeen häämöttävästä työssäkäyvien määrän laskusta ja työelämän ulkopuolella olevien määrän kasvusta. Näistä lähtökohdista olisi voinut odottaa neuvotteluista varsin kriisitietoisia vaikka kaikki ryhmät olivatkin samaa mieltä siitä, että palveluiden leikkauksiin tai irtisanomisiin ei ole syytä turvautua.

Keväällä, jolloin myös SDP oli mukana sopimuksessa, tehdyn budjettiraamin 50m€ toimintamenojen leikkaus oli kaupunginjohtajan valmistelussa kutistunut 24 miljoonaan euroon. Näistä lähtökohdista neuvotteluihin lähdettiin.

Budjettineuvotteluja vaikeuttivat alusta alkaen SDP:n vaatimukset kunnallisveron 1%-yksikön korotuksesta (+110m€) ja näiden rahojen käytöstä moniin tarkasti tai vähemmän tarkasti eriteltyihin kohteisiin, kuten HUS:n toimintaan. Yhteensä SDP esitti noin 98-105m€ menonlisäyksiä budjettiesitykseen keskellä talouskriisiä. Tämä mittakaava menonlisäyksille oli aivan omaa luokkaansa muihin puolueisiin verrattuna.

Lauantaina 10.10. SDP ilmoittikin, päivää ennen ennakoitua budjettineuvotteluiden päätöspäivää ja ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen, lähtevänsä budjettipöydästä. Viralliseksi syyksi demarit ilmoittivat HS:n sivuilla toimeentulomenojen alibudjetoinnin, mutta toimeentulomenojen ollessa lakisääteisiä menoja jotka kunta joka tapauksessa joutuu maksamaan, on tämä syy helppo kyseenalaistaa. Vieläpä kun pöytään jääneet puolueet korottivat lopulliseen budjettiin toimeentulotuen menoja 20m€ ensi vuoden ennusteen mukaan ja erottivat tämän kohdan budjetissa omaksi momentikseen (jolloin se ei ylittyessäänkään leikkaa muita sosiaalitoimen menoja). Todellisuudessa SDP oli ottanut tavoitteekseen 1% kunnallisveron korotuksen ja kun muiden mielestä veronkorotus on äärimmäinen keino, jonka aika ei ole ainakaan vielä, lähtivät demarit oppositiopolitiikan tielle.

Tästä eteenpäin neuvottelut etenivät nopeasti ja hyvässä hengessä. Lopulliseen budjettiin puolueet lisäsivät toimintamenoja noin 40m€, joka kohdistui esimerkiksi palvelusetelihankkeeseen (1m€), mielenterveyspalveluiden vahvistamiseen (1,5m€), vanhusten hoivaan (budjetissa yhteensä noin 200 lisäpaikkaa), päihdehuoltoon (2,3m€), päivähoitoon (+500 lasta, 5m€), lastensuojeluun (noin 100 lisäpaikkaa sijaisperheissä ja laitoksissa), perheneuvolan ennaltaehkäiseviin palveluihin (1m€), toimeentulotukeen (20m€) ja työllistämistä tukeviin toimenpiteisiin (+7,5% eli 3m€). Lisäksi asukaspysäköintimaksuja päätettiin korottaa noin 100 euroon kuukaudessa ja yleistä kiinteistöveroa nostettiin 0,1%. Investointien osalta energiatehokkuuden edistämiseen korjausrakentamisessa varattiin +2m€, pyöräteihin +2m€ ja leikkipuistoihin +2m€. Lopullisessa budjettisovussa olivat mukana kaikki puolueet demareita ja kommunisteja lukuun ottamatta.

Budjettineuvotteluiden lopputulosta voi taantuman keskellä luonnehtia elvyttäväksi (investoinnit budjetissa yli 700m€), sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi, työllisyyttä tukevaksi sekä ilmastonmuutoksesta huolta kantavaksi. Allekirjoittanut on tyytyväinen myös asukaspysäköintimaksun korotukseen.

Viikonloppuna tapahtuneella muutoksella on kiistämättä vaikutuksia myös laajemmin kuntapolitiikan kentällä. Kokoomus johtaa toimintaa kaupungissa jatkossakin vahvalla otteella, mutta yhteistyön hengessä. Kuitenkin vihreillä on nyt mahdollisuus osoittaa kykynsä rakentavaan yhteistyöhön demareiden tehdessä oppositiopolitiikaa. Vihreät tosin ovat viime aikoina kipuilleet sisäisten erimielisyyksien kanssa vihreiden kaupunginhallitusedustajien puoltaessa useita päätöksiä, jotka vihreiden valtuustoryhmässä vallalla oleva vasemmistosiipi on sittemmin valtuuston käsittelyssä kaatanut. Oman ripauksensa uuteen keitokseen tuonee myös Vasemmistoliitto, joka osallistui budjettineuvotteluihin nyt ensimmäistä kertaa miesmuistiin.

Tänään kaupunginvaltuusto käsitteli valtuuston yhden miehen kommunistisiiven tekemää aloitetta, jossa esitetään palmuöljystä tehdystä biodieselistä luopumista Helsingissä jo tässä vaiheessa.

Mielestäni on selvää, että Helsingin tulee kantaa läpi kaiken toiminnan vastuuta luonnon- sekä ilmastonsuojelusta. Meillä on osana globaalia maailmaa vastuumme yhteisen elinympäristömme varjelemisesta.

On myös selvää, kuten maailmanpankkikin on todennut, että laajamittaiseen palmuöljyn käyttöön polttoaineen raaka-aineena, liittyy ympäristön kannalta ongelmia sekä monia haasteita. Kaikki palmuöljyn aikaansaamat ongelmat eivät vielä ole edes täysin selvillä. Juuri tämän vuoksi on tärkeää, että kaupunki on eturintamassa mukana edistämässä teknologian kehittymistä ja tutkimustiedon kertymistä uusien ympäristölle vähemmän kuormittavien polttoaine- ja energiaratkaisuiden aikaansaamiseksi.

Neste Oilin, Helsingin kaupungin ja muiden yhteistyökumppaneiden kokeilu on ainutlaatuinen maailmanlaajuisesti ja sen kautta saadaan tärkeää tietoa biopolttoaineiden kehittämisen kannalta. Kuten Helsingin ympäristölautakuntakin aloitelausunnossaan toteaa, ei palmuöljy ole biodieselin ainoa mahdollinen raaka-aine vaan uusia tapoja  biodieselin tuotannossa etsitään jatkuvasti esimerkiksi puuraaka-aineesta, levästä sekä lannasta. Kokeilu on tästä johtuen nähtävä tutkimushankkeena, joka johtaa toivottavasti teknologian kehittymiseen ja uusiin, myös ympäristön kannalta ongelmattomampiin ratkaisuihin.

Tässä vaiheessa valtuusto ei onneksi luonutkaan yleistä linjaa jolla biodieselin käytöstä luovuttaisiin, kuten valtuutettu Yrjö Hakasen aloite ja tänään odotetusti tekemä palautusesitys olisivat läpi mennessään edellyttäneet.

Ohjelman puheenjohtajana toimii KTM Sari Baldauf ja se koostuu kolmesta laajasta vaikuttajafoorumista sekä niiden välillä työskentelevistä työpajoista, jotka valmistelevat vaikuttajafoorumeita. Vaikuttajafoorumeihin odotetaan noin 200 yhteiskunnan ja elinkeinoelämän päätöksentekijää. Intensiiviseen ja useiden päivien mittaisiin työpajoihin osallistuu lisäkseni noin 30 eri alojen asiantuntijaa.

Pääsen mielestäni astumaan varsin suuriin saappaisiin työpajaprosessissa ja kantamaan todella korteni kekoon sen suhteen, mistä maamme menestyksen lähteitä olisi tulevaisuudessa löydettävissä. Pohjanäkemyksinä todettakoon, että uskon ainakin vihreän teknologian sekä terveydenhuolto- ja hoivasektorin palveluinnovaatioiden ja osaamisen voimaan.

Lopuksi olen iloinen, että työnantajani tarjoaa joustavasti mahdollisuuden osallistua prosessiin ja panostaa siihen. Tulen kirjoittamaan prosessin eri vaiheissa ohjelman etenemisestä täällä blogissani!