Talouskasvu on niin yksittäisen ihmisen, Suomen, kuin koko maapallonkin kannalta tärkeä aihe, ja siitä ehdokkaamme näyttävät olevan eri mieltä.

Kirjoitin, että näyttävät olevan, koska en ole aivan varma. Haaviston linjaa on nimittäin hyvin vaikea hahmottaa.

Haavisto on todennut löytävänsä hyviä ajatuksia mm. rahattomaan vaihdantatalouteen perustuvasta Zeitgeist-liikkeestä, talouskasvua vastustavasta degrowth-liikkestä ja Occupy Wall-Street-liikkeestä. Toisaalta hän kuitenkin on ilmoittanut kannattavansa talouden elvytystoimia ja esiintynyt Start Up -yritysten puolestapuhujana.

Olen sinänsä tyytyväinen, että Haavisto näyttäisi olevan huolissaan suomalaisten työpaikoista ja kasvuyrittäjyydestä. En kuitenkaan ymmärrä, miten nämä tekijät istuvat yhteen nollakasvu-ajatusten tai rahattoman talouden kanssa. Lisäksi globaalin talouden osalta Haaviston linjaukset jättävät arvailujen varaa. Työllisyyden parantaminen talouskasvun avulla on nimittäin tehokkain keino tasata tuloeroja niin kotimaassa kuin globaalistikin.

Maailman väkiluku jatkaa kasvuaan, ja siksi hyödykkeitä tarvitaan enemmän. Tästä seuraa merkittävä rasitus ympäristölle ja on täysin aiheellista kysyä, miten maapallomme resurssit riittävät. Vastaus ei kuitenkaan ole talouskasvun kieltäminen talouskasvu. Maapallon väkilukuhan kasvaa nimenomaisesti siellä, missä on absoluuttista köyhyyttä, ja se tuskin loppuu vaikka talouskasvua ei olisikaan.

Vastaus löytyy talouskasvun laadusta. Materiaa pallollamme riittää, kunhan hyödynnämme sen oikein. Tehokkaamman kierrätysteknologian kehittäminen ja myyminen maailmalle on osa talouskasvua, kuten vaikkapa entistä parempien kirjojen tai informaatioteknologioiden tuottaminen. Kaikki talouskasvua tuottava toiminta ei lainkaan käytä luonnonvaroja tai käyttää niitä hyvin vähän.

Suomen taloudellinen kehitys jo pitkän aikaa ollut valtaosin laadullista. Viimeisen 100 vuoden aikana työn tuottavuus on kasvanut 14-kertaiseksi. Nykyisin 70 % Suomen työvoimasta on palvelusektorilla, ja kasvun varaa olisi vieläkin. Niinistö ottikin vaalitentissä esiin sen, ettei Koneen pääasiallinen vientiartikkeli ole enää liukuportaat. Se vie osaamista ja palveluita hissien korjaamisessa ja ylläpidossa. Suomalaisen tietotaidon vieminen maailmalle tuottaa talouskasvua, josta hyötyvät kaikki.

No, mutta laatuahan Haavisto on korostanutkin. Taas hyvä. Mutta mitä se puhe nollakasvusta oli? Tulisiko sen koskea Suomea, vai maailmaa? Tarkoittaako Haavisto nollakasvulla sitä, että osa ihmisistä Suomessa tulisi jättää työttömiksi? Tai kenties sitä, että työn tuottavuuden ja teknologioiden kehitys pysäytetään? Entä sitten globaali perspektiivi – onko kehitysmaiden köyhillä oikeutta parempaan tulevaisuuteen?

Minä en tiedä. Talouskasvun vastustaminen on viimekädessä työllisyyden tai teknologisen kehityksen vastustamista Suomessa, ja globaalisti se tarkoittaa köyhien maiden ihmisten tuomitsemista ikuiseen kurjuuteen.

Minun on hirveän vaikea uskoa, että Haavisto haluaisi mitään näistä.

Ehkä Niinistö onnistuu puristamaan Haavistosta selkeän näkemyksen tähän asiaan seuraavassa tentissä.

Kansalla on oikeus tietää.

Heti keskustelun kärkeen käsiteltiin samaa sukupuolta olevien parien oikeutta avioliittoon (siviilivihkiminen). Niinistö turvaisi samaa sukupuolta oleville pareille samat oikeudet kuin heteropareillekin, muttei ulottaisi termiä “avioliitto” koskemaan heitä. Haavisto taas ilmoitti allekirjoittaneensa lakialoitteeni tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi.

Haluan korostaa, että Haaviston mainitsema lakialoite on puoluerajat ylittävän työryhmän yhteisaloite. Itse johdan kyseistä työryhmää.

Haavisto on kanssani samoilla linjoilla avioliittolain osalta, Niinistö vain lähes. Olen kuitenkin kampanjoinut jo monta viikkoa Sauli Niinistön valinnan puolesta. Moni on nähnyt tässä jonkinlaisen ristiriidan.

Minulle ehdokkaiden homokanta ei ole päätöksentekokriteeri. Etenkin, koska avioliittolaki on täysin eduskunnan käsissä.

Nyt valitaan presidenttiä edustamaan Suomea maailmalla ja johtamaan ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Nyt valitaan presidenttiä kantamaan huolta heikoimmista, edistämään suomalaisten vientiyritysten menestystä sekä herättelemään Suomea hyvinvointivaltion uudistamiseen. Nyt valitaan presidenttiä nimittämään mm. oikeuskansleri, vakinaiset tuomarit, valtakunnansyyttäjä sekä Suomen Pankin ja KELAn pääjohtajat. Nyt valitaan Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö.

Itse haluan ehdokkaaltani siis ennen muuta ulkopoliittista osaamista, avointa suhdetta kansainvälistymiseen, ymmärrystä talouden realiteeteista, halua tehdä tekoja maan hiljaisten puolesta, oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä sekä tiettyä omapäisyyttä ja jämäkkyyttä.

Ennen muuta haluan kuitenkin, että ehdokkaani näkee presidenttiyden Työnä isolla T:llä, aivan kuten itse näen kansanedustajuuden. Sillä työtä meidän kaikkien pitää yhteisen hyvän eteen tehdä.

Tekstinpätkä on voimassaolevasta laista, vuonna 1732 voimaan tulleesta rakennuskaaresta (26 luvun 3§). Onneksi sitä ei käytännössä enää sovelleta.

Valitettavasti rakennuskaari ei kuitenkaan ole ainoa ajastaan jälkeenjäänyt rakentamista ohjaava normi.

Viime hallituskaudella käynnistettiin Rakentamisen normitalkoot, joissa kartoitettiin rakentamisen sääntelyn aiheuttamia ongelmakohtia ja sääntelystä aiheutuvia kustannuksia, joista olisi mahdollista päästä eroon normeja keventämällä ilman merkittäviä edunmenetyksiä. Normitalkoiden lopputuloksena syntyi YM:n raportti 10/2009 Rakentamisen normitalkoot – turhat kustannukset kuriin.

Ongelmat siis saatiin kartoitettua ja tällä hallituskaudella pitäisi niiden korjaamiseen ryhtyä.

Kyselytunnilla 8.12 kysyin asuntoministeri Krista Kiurulta aikooko hallitus jatkaa normitalkoita ja siirtyä kartoituksesta toteutukseen. Ministeri vastasi, että normitalkoita jatketaan, mutta hän ei tiennyt miltä osin rakentamisen normeissa olisi parantamisen varaa. Jos raportti olikin luettu, niin ainakaan kyselytunnilla se ei ollut enää tuoreessa muistissa. Asuntoministeri sanoi kuitenkin 4.1.2012 MTV3:n uutisissa haluavansa keventää rakentamismääräyksiä rakentamisen hinnan saamiseksi alaspäin ja asuntotuotannon vauhdittamiseksi. Oikea tahtotila on siis olemassa, mikä on hienoa.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Minusta tähän saakka tehdyn työn perusteella pitäisi ainakin kahteen asiaan puuttua: Väestönsuojien yleiseen rakentamisvelvollisuuteen ja esteettömyysnormien joustamattomuuteen.

Väestösuojien rakentaminen on kallista (kustannukset n. 2200 €/vssm²), mutta hyöty on marginaalinen. Nykyään Euroopassa on jäljellä enää kolme maata, Suomi, Albania ja Sveitsi, jossa väestönsuojien rakentamisvelvollisuus on automaatio. Ruotsissa väestönsuojien pakollisesta rakentamisesta luovuttiin, kun suojapaikkojen määrän arvioitiin olevan riittävä. Tanskassa puolestaan paikallistuntemusta omaavat kunnat päättävät asiasta riskianalyysiensä perusteella, ja muutoin on kehitetty evakuointeja ja varoitusjärjestelmiä. Suomenkin olisi jo aika tehdä väestönsuojien rakentamisesta tarveharkintaista.

Esteettömyyden osalta tilanne ei ole yhtä yksinkertainen. Kuitenkin voi perustellusti kysyä, miksi esimerkiksi kaikki opiskelija-asunnot täytyy rakentaa täysin esteettömiksi? Liikuntarajoitteisten prosentuaalinen osuus opiskelijoista on verraten pieni, mutta täysin ja kaikkialle ulotettuna normi vaikeuttaa etenkin pienten opiskelija-asuntojen järkevää toteutusta. Lopputuloksena on, että opiskelija-asuntojen hinnat ja koot nousevat. Liikuntaesteisten etu olisi turvattavissa nykyistä osittain kevyemmillä normeilla. Erityisesti näin on, jos esteettömyysnormeja samalla selkeytettäisiin ja nyt heitä huonosti palvelevia esteettömyysnormeja vahvistettaisiin.

Nämä ovat aika yksinkertaisia toimenpiteitä, jos poliittista tahtoa vain löytyy. Ne eivät maksa juuri mitään, mutta niiden avulla laskettua rakentamisen hintaa ja toivottavasti lisättyä volyymiä. Toivonkin, että asuntoministeri tarttuu ripeästi Normitalkoissa tehtyyn pohjatyöhön. Se tarjoaa monta konkreettista kohtaa, joihin tarttua.

Kannatan Sauli Niinistöä, sillä näen hänet vastuullisena koko kansan arvojohtajana sekä talousosaajana, jonka viesti puhuttelee suomalaisia yli puoluerajojen. Arvostan Niinistön osaamista sekä asiakeskeisyyttä – Niinistöä ei kukaan voi pitää tyhjänpuhujana.

Niinistön tunnettuudella ja kyvyillä varustetun ehdokkaan puolesta voi tehdä kampanjaa myös pilke silmäkulmassa. Sannin kanssa päätimmekin ottaa legendaarisen Pahvi-Saulin kainaloon ja painua maailmankiertueelle. Kiertueblogi päivittyy pitkin matkaa aina vaaleihin saakka, mukaan pääset täällä!

Alkuun heti tärkeä toteamus: En edes pyri olemaan objektiivinen kertoessani, omaa häntääni nostaen, mitä tuloksia tämän vuoden työltä itse odotan/toivon. On selvää, että politiikka on mitä suurimmassa määrin yhteispeliä, joten aina myös moni muu kuin allekirjoitanut on aina asioihin vaikuttamassa. Tilastotietojen osalta sen sijaan väitän tietojen olevan faktoja tai ainakin mahdollisimman lähellä totuutta. Olen kerännyt ne eduskunnan kalenterini, sähköpostini, pöytäkirjojen sekä facebookin Activity login kautta.

Vuosi 2011 muutamina lukuina

Päivät, joina olen tehnyt töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 169 eli 67%.
Vapaa/lomapäivät, joina en ole kokenut tekeväni töitä (eduskunnan aloitettua työnsä): 85 eli 33%.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Osallistuttujen poliitiikkaan liittyvien kokousten määrä (eduskunnan aloitettua työnsä): 198 eli noin 1,17 per työpäivä
(kokoukseksi katsottu se, mistä pidetään virallista pöytäkirjaa ja agenda selvästi politiikkaan liittyvä).
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä

Eduskunnan täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen määrä: 40 eli noin 0,4 per pidetty täysistunto (täysistuntoja pidettiin 93).
Kaikki puheenvuoroni täältä

Facebook-postausten lukumäärä:  1165 eli noin 3,2 per päivä.
Tarkempi kuukausittainen erittely täältä  ja postausten lajeittainen erittely täältä

Blogikirjoitusten määrä: 75 eli 6,25 per kuukausi. 
Tämän vuoden blogikirjoitukset täältä

Lähetettyjen työsähköpostien lukumäärä (27.4. alusta lukien, tällöin aukesi maili): 2228 eli noin 8,9 per jokainen päivä.

Työhön liittyvät highlightsit top 5

1. Hallitusohjelmaneuvottelut (touko-kesäkuu)

Pääsin osallistumaan hallitusohjelmaneuvotteluihin kunta-, palvelu- ja hallintorakenteita käsitelleessä ryhmässä. Neuvotteluryhmäämme veti silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori ja toisena varsinaisena neuvottelijana toimi silloinen eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Pekka Ravi, joita voi koko kuha-ryhmän tavoin kehua hyvällä syyllä visionäärisyydestä ja rohkeudesta. He määrittivät kokoomuksen osalta neuvotteluiden pääsuunnan, mutta neuvotteluryhmämme sihteerinä pääsin osaltani määrittämään Kataisen hallituksen kuntapolitiikan suuntaa. Uskon kuntareformin, niin ensin toteutettavan kuntarakenteiden uudistamisen kuin tätä seuraavien palvelurakenteidenkin tarkastelun osalta, olevan merkittävin pitkän aikavälin rakenneuudistus, jonka nykyinen hallitus toteuttaa.

2. Kasvuyrittäjyyden verokannustin sekä yrittäjäviisumilinjaus (syys-lokakuu)

Olen koko vuoden puhunut erityisesti yrittäjyyden ja yritysten kasvuhakuisuuden puolesta. Ensimmäisen merkittävän avauksen aihepiiriin liittyen teimme 25.9. yhdessä Risto Siilasmaan ja Mikael Jungnerin (sd.) kanssa Helsingin Sanomissa, kun ehdotimme  yksityisille kasvuyrityksiin tehdyille pääomasijoituksille verokannustinta. Keskustelu virisi nopeasti ja asia nousi toiseksi vaihtoehdoksi hallitusohjelmaan selvityskirjauksena viedyn yritysten T&K-toiminnan verokannustimen rinnalle.

Hallitus päättikin työmarkkinaraamisovun yhteydessä 13.10. sitovasti, että vuoden 2013 alusta lukien joko kasvuyrittäjyyden verokannustin tai T&K-toiminnan verokannustin otetaan käyttöön. Itse pidän molempia kannatettavana, mutta kustannus-hyötysuhteeltaan kansantalouden kasvun näkökulmasta omaa ehdotustamme selvästi tuloksellisempana. Ministeri Häkämies onkin onneksi useissa vastauksissaan kysymyksiini todennut, että hallitus haluaa nimenomaan tukea yritysten kasvuhakuisuutta.

Ongelma yrittäjien maahantulon edellytysten osalta nousi esiin niin ikään syksyllä. Paljastui, että ainakin joissain tapauksissa elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan ehtona on yrityksen kannattavuus jo liiketoiminnan alkuvaiheessa. Minusta tuntui erikoiselta, että esim. Venäjältä Suomeen yrittäjäksi haluavien korkeakoulutettujen nuorten pääsyä maahan ei tehdä helpommaksi. Tein asiasta kysymyksen sisäministeri Räsäselle ja kävin asiasta erilliset keskustelut oman ryhmän ministereiden, avustajakunnan sekä Räsäsen kanssa. Kuulin, että asia otettiin sittemmin positiivisten linjausten saattelemana esiin myös hallituksen Venäjä-ministeriryhmässä.

3. Eduskunnan startup-ryhmän ja kasariverkoston perustaminen (kesä)

Verkostoituminen on eduskunnassa vaikuttamisessa kaikki kaikessa. Etenkin samanhenkisten kanssa olisi tärkeää luoda paikkoja luonnollisille ja epävirallisille kohtaamisille. Olenkin ollut perustamassa parlamenttiin Startup-ryhmää sekä 80-luvulla syntyneiden kansanedustajien kasariverkostoa.

Jäljempänä mainittu on epävirallinen oma verkostomme, joten siitä ei sen enempää, kuin että tutustuminen ja ajatusten jakaminen oman ikäpolven edustajien kesken on ollut todella hedelmällistä. Startup-ryhmä sen sijaan on kokoontunut säännöllisesti ja tavoittelee kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamista laajalla rintamalla. Porukka tuntuu todella sitoutuneen yhteiseen missioomme ja olemme jo järjestäneet Aaltoes:n kanssa kasvuyrittäjyysmessut edustajille sekä seminaarin Eduskunnassa kasvuyrittäjyyden edellytysten parantamisesta. 

4. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi (kesä-)

Tänä vuonna myös paljon julkisuutta saanut asia oli puoluerajat ylittävän työryhmämme lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Hallitusneuvotteluiden päätyttyä siihen, ettei hallitus valmistele  samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juridisessa mielessä (siviilivihkiminen) sallivaa esitystä, aloin valmistella asiasta lakialoitetta. Minulle kysymys on ennen muuta yhdenvertaisuudesta ja siitä, että kaikkia pareja tulisi kohdella lainsäädännön edessä tasa-arvoisesti. Kirkolla tulee säilyä oikeus asettaa näin katsoessaan erillisiä edellytyksiä kirkolliselle avioliitolle, mutta lain tulisi olla sama kaikille.

Perustimme sittemmin Oras Tynkkysen (vihr.), Susanna Huovisen (sd.), Silvia Modigin (vas.) sekä Astrid Thorsin (rkp.) kanssa työryhmän, joka valmisteli aloitteen ja tulee jättämään sen alkuvuodesta. Toivomme aloitteen päätyvän eduskunnan käsittelyyn, tavalla tai toisella. Kuitenkin uskon, että riippumatta siitä, säädetäänkö tasa-arvoinen avioliittolaki tämän prosessin lopputuloksena, olemme edistäneet asiaa. Kyse ei ole siitä, liittyykö Suomi useiden Pohjoismaiden rintamaan tässä asiassa. Kyse on siitä, milloin tämä tapahtuu.

5. Pohdinta ja taustatyö yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn uudistamiseksi (marras-joulukuu)

Loppuvuodesta olen tavannut paljon asiantuntijoita ja pohtinut yrittäjätaustaisen yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyviä ongelmia. Nykyinen velkajärjestelymallimme ei mahdollista ylivelkaantumisen jälkeen aidosti uutta alkua, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen henkilökohtainen konkurssimenettely. Pohdinnat on nyt tehty – ensi vuonna varmaan asia toivottavasti saadaan keskusteluun.

Kuntapolitiikan highlightsit top 3

1. Kaupunkisuunnittelun uusi aika

Helsingissä kaavoitetaan uusia merkittäviä asuinalueita kantakaupungin välittömään yhteyteen. Itse asiassa 2010-luvulla tehtävät päätökset ovat uusi ja samalla viimeinen sivu kantakaupunkimme reuna-alueiden kaavoituksessa, sillä vastaaville uusille suurille asuinalueille ei enää kantakaupungin ympärillä ole tilaa. Puhun siis Jätkäsaaresta, Hernesaaresta, Kalasatamasta, Keski-Pasilasta sekä Kruunuvuorenrannasta.

On huippumielenkiintoista ja toisaalta vastuullisuutta vaativaa saada luotsata Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa aikana, jolloin tällaisia hankkeita kaavoitetaan. Tähän menee muuten myös aika hurjasti aikaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että kaupunki on rohkeasti lähtenyt pohtimaan myös perinteistä korkeammalle vietyä rakentamista silloin, kun se on sovitettavissa kaupunkikuvaan ja on toiminnallisesti järkevää. Tänä vuonna olemme tarkastelleen ensimmäistä kertaa kantakaupungin ympäristön korkeamman rakentamisen mahdollisuuksia laajempana kokonaisuutena.

2. Kalasataman keskuksen kaavahanke ja kaavan hyväksyminen

Ehdoton henkilökohtainen huippuhetki tämän vuoden kuntapolitiikassa oli Kalasataman keskuksen toteuttamisen käsittely keväällä lautakunnassa ja valtuustossa sekä tämän mahdollistavan kaavan käsittely syksyllä lautakunnassa. Hanke toteutuu sidotulla aikataululla, kaupunki nettoaa kymmeniä miljoonia euroja ja tätä kautta saadaan asuntoja tuhansille asukkaille.

3. Palvelualoite-käytännön kirjaaminen budjettiin

Olen pitänyt jo vuosien ajan esillä mahdollisuutta tehostaa ja parantaa Helsingin palveluntuotantoa palveluiden tuotantotapoja moninaistamalla silloin, kun joku muu tekee jonkin asian paremmin/edukkisemmin kuin kaupunki itse. Tähän liittyen olen esittänyt monia kertoja Palveluhaaste-menettelyn kokeilemista myös Helsingissä. Vihdoin asian selvittäminen ja mahdollinen kokeilu kirjattiin Helsingin kaupungin vuoden 2012 budjettiin, joten valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Toivon todella, että tähän suhtauduttaisiin mahdollisuutena eikä uhkana. Vanhaan voi aina palata, mutta vain uuden kautta voidaan oppia tekemään asiat paremmin. 

******************************************************************************************************************

Näiden kaikkien itse huippuhetkinä pitämieni ohella olen toki yrittänyt osaltani vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Olen puhunut vastuullisen taloudenpidon puolesta, osallistunut kymmeniin ellen satoihin epävirallisiin palavereihin, tehnyt monen monituisia tunteja valiokuntatyötä, puolustanut kuntarakenneuudistusta raivokkaasti ja niin edelleen. Näiden yllä mainittujen osalta kuitenkin tunnen, tai haluan tuntea, että panoksellani on todella ollut merkitystä sen osalta, mikä maailmassa on konkreettisesti muuttunut tai tulee lähivuosina muuttumaan. Ilman minua, näin siis uskon, olisivat asiat yllä mainittujen osalta ainakin hieman toisin.

Ensi vuonna työ monen edellä mainitun osalta vielä jatkuu, sillä politiikassa kaikki työ on (joskus raastavankin) pitkäjänteistä ja jokainen tilinpäätös on oikeastaan vain välitilinpäätös. Kuitenkin jotkin asioista vaativat tätä vuotta vähemmän aikaa ja aikanaan ne kenties tippuvat agendalta pois maailman muuttuessa. Tämä avaa taas mahdollisuuksia myös uusille asioille. Yhden vinkin näistä uudemmista asioista voisin toki lopuksi antaa. Olen pohtinut kovasti perusturvajärjestelmäämme jo aiemmin. Tämän osalta pohdinnat varmasti jatkuvat.

Pimenevässä eduskunnassa 30.12.2011 klo 17:00,
Lasse Männistö

ps. Hyvää ja räiskyvää uutta vuotta 2012 kaikille – ja laittakaahan palautetta myös tulevana vuonna

Viime kuukausien aikana olen pohtinut paljon yksityishenkilön velkajärjestelyä Suomessa. Epäonnistumisen päivästä lähtien olen miettinyt sitä, miten USA:ssa epäonnistuvalla yrittäjällä on henkilökohtaisen konkurssin kautta aito mahdollisuus uuteen alkuun, mutta Suomessa konkurssin tehnyt yrittäjä tuomitaan henkilökohtaisen velkajärjestelyn (jos hän edes pääsee sen piiriin) kautta 3-5 vuoden maksuohjelmalla ikään kuin rangaistukseen epäonnistumisesta.

Ymmärrän kyllä, että protestanttisen etiikan pohjalta velkojan oikeutta on helppoa puolustaa ja velkojien asema on turvattava. Tuntuu kuitenkin epäoikeudenmukaiselta, että moni konkurssin tehnyt yrittäjä kärsi 1990-luvun lamasta lopun elämäänsä vaikka moni konkurssi ei johtunut niinkään liiketoiminnassa tehdyistä virheistä kuin ympäristötekijöistä. Menetimme todella yhden kokonaisen yrittäjäsukupolven, kun konkurssin tehneistä harva pääsi enää uudelleen liiketoiminnassa jaloilleen. Mikäli maailmantalouden turbulenssi yltyy lamaksi, on riski jälleen olemassa.

Toisaalta tänä päivänä omaisuutensa velkojen johdosta menettäneen yrittäjän 3-5 vuoden pituista maksuohjelmaa on vaikea perustella myöskään lisäarvolla velkojalle. Motivaatio paiskia töitä täysillä tai yrittää uudelleen on olematon, jos tuloista suurin osa valuu velkojen maksuun. Maksuohjelman aikana takaisin maksettava velkojen osuus onkin todennäköisesti hyvin pieni suhteessa alkuperäiseen velkojen määrään.

Yksityishenkilön velkajärjestelyä tulisi muuttaa askel kohti Yhdysvaltojen henkilökohtaisen konkurssimenettelyn uuden alun mahdollistavaa käytäntöä. Velallisen tulisi voida maksukyvyttömyystilanteessa vapautua veloistaan lähtökohtaisesti omaisuus velkojien hyväksi realisoimalla ilman jäännösvelkavastuuta. Menettäisit siis kaiken, mutta tämän jälkeen sinua ei rangaistaisi vaan saisit aidosti uuden alun. Tätä kautta myös yrittäjällä olisi insentiivi ponnistella yhteiskunnan näkökulmasta taloudellisesti tuloa tuottavasti.

Kirjoitinkin tarkemmin perustellun ehdotukseni yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan sääntelyn muuttamiseksi erilliseen muistioon.

Moni on kritisoinut ajatusta väittäen, että velkojen maksamisen moraali heikkenisi. Itse en voi sanoa allekirjoittavani kritiikkiä tästä näkökulmasta. Jos velkajärjestelyn kautta joka tapauksessa menettäisit kaiken omaisuutesi velkojien hyväksi, niin tietenkin yrittäisit selvitä veloistasi. Velkajärjestely tulisikin kyseeseen vasta aidossa maksukyvyttömyystilanteessa, jossa velkojen määrä ylittäisi selvästi varallisuutesi. Tätä tilannetta tuskin kukaan henkilö tavoittelisi, vaikka velkajärjestelyä koskevaa lainsäädäntöä muutettaisiin.

Puheeni tässä alla.

Hyvät naiset ja herrat,

Viime keskiviikkona 30. marraskuuta vietettiin Suomen historian erästä merkittävää muistopäivää. Suomen itsenäisyys joutui todelliseen koettelemukseen 72 vuotta sitten 105 päivää kestäneessä talvisodassa. Maamme oli itsenäistynyt vain kaksi vuosikymmentä aikaisemmin, mutta siitäkin huolimatta kansallinen yhtenäisyys oli tiivis ja tahto puolustaa omaa maata oli voimakas. Sodassa suomalaiset osoittivat periksi antamattoman luonteensa ja itsenäisyys turvattiin. 

Kyösti Kallio, itsenäisen Suomen 4. presidentti, lausui itsenäisyyspäivän puheessaan Suomen kansalle tuolloin seuraavaa:

“Suomen kansan kaikki kerrokset käsittävät, mistä on kysymys. Ja epäilemättä ulkopuolella maamme rajojenkin ymmärretään, että samalla kun Suomen kansa suojaa kotejaan ja itsenäisyyttään, samalla se suojaa länsimaista sivistystä, jonka suojamuurina se on aina saanut olla Pohjolassa. (…) Suurimman tunnustuksen ansaitsee oma kansamme, joka tyynenä ja yksimielisenä seisoo suojaamassa kotejamme ja isäimme perintöä kaikkineen, mitä siihen kuuluu. Sille suuruudelle on tehtävä kunniaa ja kiitettävä Jumalaa siitä, että isänmaallamme on sellaiset vartijat.”

Itsenäisyyden säilyttämisen hinta oli nuorelle kansalle kallis: Rintamalla menehtyi talvi- ja jatkosodassa 74 000 suomalaista ja 270 000 haavoittui. Omalla kohdallani ymmärsin näiden lukujen sisältämän uhrauksen suuruuden kun haastattelin ala-asteiässä omaa rintamalla kranaatinsirpaleesta haavoittunutta isoisääni koulutehtävää varten. Isoisän kertomus tuosta päivästä ja haavoittumisesta piirsi verkkokalvoilleni todellisen kuvan siitä, millaisen henkilökohtaisen uhrauksen isoisäni ja sadat tuhannet hänen kaltaisensa nuoret miehet ja naiset olivat valmiita itsenäisyytemme edestä tekemään.

Tänä päivänä on hyvä muistaa, että yhä harvemmalla nuorella on enää isovanhempia, jotka kertoisivat lapsenlapsilleen sodan ajasta ja sodan jälkeisen yhteiskunnan rakentamisesta. Meillä jokaisella onkin vastuu viedä eteenpäin tietoa veteraanien työstä, joka mahdollistaa meille elämän vapaassa Suomessa. Minulle Suomen itsenäisyys tarkoittaakin ennen kaikkea vapautta, vapautta tehdä valintoja, osallistua yhteiskuntaan ja tavoitella samalla onnellisuutta.

Sotiemme veteraanit ovat Suomen kunniakansalaisia. Siksi heidän hyvinvoinnistaan on huolehdittava kaikissa oloissa. Kunnioitus, arvostus ja vankkumaton tuki on vähintä mitä veteraaneille voimme osoittaa. 

Hyvät kuulijat,

Kuten veteraanien kertomuksista ja historiankirjoista voimme havaita, on Suomi aina ollut sitkeä maa. Tänä päivänä tuo luonteen piirre on edelleen voimissaan. Uskonkin, että Suomelta löytyy kykyä selviytyä myös aikana, jolloin kohtaamamme haasteet ovat uudenlaisia.

Eduskunnan 6.12.1917 hyväksymästä itsenäisyysjulistuksesta lukien maailma on muuttunut voimakkaasti. Muuttuneessa maailmassa valtioiden rajat eivät ole entisensä. Markkinat ylettyvät yli valtioiden rajojen ja tieto liikkuu silmänräpäyksessä maapallon toiselle puolelle. Euroopan unionissa ihmiset, työvoima, palvelut ja pääoma liikkuvat vapaasti. Maailman muutoksen myötä olemme entistä syvemmässä vuorovaikutussuhteessa muiden maiden, ihmisten ja yritysten kanssa. Juuri tästä vuorovaikutuksesta ja ennen kaikkea yhteistyöstä on kysymys, kun Suomi joutuu kansalaisiaan suojellakseen tukemaan vaikeuksiin joutuneita euromaita. Vaikka haluaisimmekin eristäytyä Eurooppaa kurittavalta finanssimarkkinoita koskevalta kriisiltä, se ei kuitenkaan ole mahdollista.

Vuorovaikutus on ollut pienen pohjoisen maamme hyvinvoinnin rakentaja ja tänäkin päivänä meidän työpaikkamme riippuvat suurelta osin Eurooppaan suuntautuvasta viennistä. Pankkimme ovat riippuvaisia eurooppalaisilta rahamarkkinoilta hankitusta rahoituksesta. Muiden euromaiden taloustilanteella on suora vaikutus yhteisen rahayksikkömme euron arvoon. Eurooppalaisten rahoitusmarkkinoiden kiristymisellä on suora vaikutus suomalaisen asuntovelallisen maksamaan korkoon ja niin edelleen.

Tämä osoittaa, että emme voi ummistaa silmiämme Euroopan velkakriisiltä. Jos yleisen talouden epäluottamuksen annettaisiin vyöryä hallitsemattomasti yli Euroopan, sillä olisi laajat ja arvaamattomat vaikutukset meihin suomalaisiin.

Hyvät naiset ja herrat,

Suomi menestyy kansainvälisissä tutkimuksissa aina tasaisesti, kun määritellään hyvinvointivaltiota. Ja vielä siten, että sijoitus on kärkipäässä. Monia meille välillä itsestään selviä asioita, kuten turvallisuutta, koulutusjärjestelmäämme tai hyvinvointipalveluita, kadehditaan kansainvälisesti.

Tosin rehellisesti täytyy huomauttaa, että aina on parantamisen varaa. Emme voi tyytyä nykyisiin ratkaisuihin, kun ikärakenteemme vanhenee. Tarvitsemme virkeää kilpailua pitämään yhteiskuntamme pyörimässä – siten, että pystymme turvaamaan palvelut suomalaisille myös tulevina vuosikymmeninä.

Valtion tehtävä on turvata kansalaistensa hyvinvointi silloinkin, kun ajat ovat vaikeat. Pelkkä paikoillaan pysyminen ei kuitenkaan riitä, ja menneisyyttäkään on turha haikailla. On hyvä muistaa, että todellista kehitystä tapahtuu vain kuin toimimme aktiivisesti yhteisen hyvän eteen. Se tarkoittaa myös jokaisen kansalaisen omaa vastuuta.

Hyvinvointia ei voi rakentaa pelkästään hallitus tai eduskunta, vaan se tarkoittaa jokaisen suomalaisen aktiivista osallistumista yhteiskuntamme kehittämiseen sekä aitoa välittämistä läheisistämme. Teko voi olla pienikin – naapuruston yhteisjuhlat, urheiluseuran vapaaehtoistyö tai esimerkiksi iloinen hymy synkän päivän piristykseksi. Kun valtiolle kuuluu palveluiden turvaaminen, meistä jokainen on ratkaisevassa vastuussa yhteiskunnassamme vallitsevasta ilmapiiristä.

Hiukan huolestuneena voi seurata myös keskustelukulttuurimme koventumista. Joudumme ajoittain kuuntelemaan harmittavasti, kuinka eri ihmisten arvoja ja ihmisarvoja loukataan. Välillä keskustelussa halutaan nokittaa pahan sanoja vielä kovemmilla äänenpainoilla. Meidän tuleekin vetää selkeä raja siihen, ettei vapaassakaan keskustelussa kenenkään ihmisarvoa loukata. Tämä on meidän vastuullamme.

Hyvät naiset ja herrat,

Suomalaiset arvostavat maamme itsenäisyyttä! Tämä arvostus käy läpi sukupolvien, se ei tunne ikärajoja. On olemassa ainakin yksi asia, jonka voi sanoa yhdistävän isät ja pojat, äidit ja tyttäret: itsenäisyys ja sen juhlimiseen pyhitetty päivä on yksi niistä!

Tänä päivänä voimme kunnioittaa omaa historiaamme – suhtaudumme itsenäisyyteemme kiitollisin, hartain, mutta ylevin mielin. 

Toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyytemme 94. juhlapäivää.

Suurta osaa keskustelussa näytteli odotetusti se, pitäisikö sallia myös samaa sukupuolta oleville pareille. Ikävä piirre oli erään perussuomalaisten edustajan, jonka nimi jätettäköön mainitsematta ajan puutteen vuoksi, sortuminen asiattomaan, ylimieliseen ja suoranaisen loukkaavaan tyyliin sukupuolivähemmistöjä kohtaan. 

Itse yritin pysyä asialinjalla ja perustin puheenvuoroni niihin fakta-argumentteihin, joita olin löytänyt. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä ON arvokysymys ja myös tutkimus lisääntyy jatkuvasti. Kaikkia tämän päivän tutkimustuloksia ei siis kenties voi ottaa absoluuttisina totuuksina, mutta parempien puutteessa on tyydyttävä siihen, mitä on. Puheeni tässä alla.

Lasse Männistö /kok:  Arvoisa puhemies, hyvät edustajakollegat!

Adoptiolainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa. Keskeisimmät, konkreettiset ja hyvin kannatettavat, muutokset koskevat adoptioneuvonnan kehittämistä, adoption suhdetta lastensuojeluun sekä adoptioasioiden hallinnon kehittämistä. Myös lakiin kirjattava periaate siitä, että kaikissa alaikäisen lapsen adoptiota koskevissa päätöksissä ja muissa toimenpiteissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu, on erittäin perusteltu uudistus. Lakia valmisteltaessa ei kuitenkaan selvitetty adoption sallimista rekisteröidyssä parisuhteessa elävien, samaa sukupuolta olevien parien osalta. Tämän voikin nähdä nyt toteutettavan lakihankkeen puutteena.

Kuten esityksen perusteluissa ilmenee, on adoptio sallittu samaa sukupuolta oleville pareille muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Samaa sukupuolta olevat parit voivat adoptoida lapsen monissa muissakin Euroopan maissa ja myös maailmalla. Suomi on siis ainoa poikkeus muuten yhtenäisessä Pohjoismaiden rintamassa.

Samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien adoptio-oikeutta on Suomessa vastustettu ennen muuta vetoamalla lapsen näkökulmasta ei-toivotumpaan kasvuympäristöön niissä perheissä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Tutkimustulosten valossa näissä väitteissä ei ole perää. Viime viikolla täällä eduskunnassa pidettiin seminaari, jossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Tytti Solantaus valotti meille varsin kattavaa tutkimusaineistoa ja siitä tekemiään johtopäätöksiä.

Yhteenveto näistä tutkimustuloksista on jossain määrin hämmentävää luettavaa, sillä niiden valossa ainoat merkittävät erot homo- ja heteroparien välillä ovat, että homoperheissä työnjako on heteroperheitä tasapuolisempi, fyysistä rankaisemista on vähemmän, heteroäidit ovat tyytymättömämpiä puolisoonsa ja heteroyksinhuoltajaäideillä on kovemmat kurinpidolliset otteet kuin lesboyksinhuoltajaäideillä. Tutkimusaineisto ei siis miltään osin tue väitteitä siitä, että samaa sukupuolta olevien vanhempien perhe olisi lasten näkökulmasta huonompi tai että lapset kasvaisivat jotenkin kieroon näissä perheissä. Perheet ovat myös aivan yhtä kestäviä.

Itse asiassa monet näistä tutkimuslöydöksistä puhuisivat vähän päinvastaisen argumentin puolesta kuin samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeutta vastustavat kuvittelevat. Samalla tutkimustulokset antoivat suuntaa toisen vasta-argumentin, lapsen oikeuden isään, arvioinnille. Asiaa pohdittaessa kannattaa hahmottaa, että isättä kasvamisen tutkiminen ja isän merkityksen tutkiminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Jos lapsella on isä olemassa, on hänellä Solantauksen ja näiden tutkimustulosten mukaan erittäin suuri merkitys. Jos isää ei kuitenkaan ole alun alkaenkaan ollut perheessä olemassa, ei tällä ole suurtakaan merkitystä. Jokainen vanhempi siis rakentaa oman merkityksensä lapselleen. Tämä, tutkimustiedon valossa, on näin.

Samat tulokset on todettu myös sosiaali- ja terveysministeriön selvityksissä sekä lain esitöissä säädettäessä nykyistä lakia rekisteröidyistä parisuhteista. Tällöin todettiin ykskantaan, ettei “tieteellisistä tutkimuksista saadun tiedon perusteella lapsen kasvaminen perheessä, jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, vaikuta haitallisesti lapsen seksuaaliseen tai sosiaaliseen kehitykseen taikka tunne-elämään ja käyttäytymiseen.” Lausuntoja adoptiolainsäädännön uudistuksesta antaessaan ovatkin esimerkiksi Helsingin kaupunki ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos todenneet, että lapsen edun näkökulmasta adoptio tulisi sallia myös samaa sukupuolta oleville pareille. Toivon, että myös Suomessa toimitaan näin mahdollisimman pian.

Muutokset ovat monilta osin hyviä. Ensinnäkin Tekes tekee selvän painotuksen pk-yrityksiin ja niiden sisällä aidosti kasvuhakuisiin yrityksiin. Jatkossa rahoitusta saa siis aiempaa harvempi yritys, mutta mukaan päässeissiin voidana panostaa kokonaisvaltaisesti enemmän. Tekesin mukaan huomiota kiinnitetään (aiemman liikeideavetoisuuden sijaan?) ennen kaikkea koossa olevaan tiimiin. Riskinotto siis lisääntyy. Jatkossakin yrityksiltä edellytetään myös omarahoitusta (tai yksityiseltä sektorilta kerättyä riskirahaa).

Suunta on erittäin kannatettava. Suomi kaipaa panostuksia kasvuun ja osana tätä Tekesin askel kohti kasvuhakuisuutta ja tiimin katsomista valmiin liikeidean sijaan, on oikea. Samalla Tekesin hallinto toivottavasti kevenee, kun projekteja on vähemmän, mutta ne ovat suurempia.

Vielä kun projektin hallinnointi saataisiin yrityksen näkökulmasta kevyeksi ja julkisella tuella saataisiin kannustettua myös yksityisiä sijoituksia, voitaisiin puhua jo melkoisesta harppauksesta oikeaan suuntaan.

Ongelmana kun on vieläkin niin usean kasvuhaluisen yrityksen kohdalla suomalaisen yksityisen aikaisen vaiheen riskirahan puute. Eikä uusia Angry Birdsejä toivoisi myytävän liian aikaisin kansainvälisille sijoittajille, vaikka näiden läsnäolo Suomessa onkin kasvuyritysten ekosysteemissä positiivinen asia.